Eläinten ystävän monet kasvot
- Nuoret
- Sofia Ståhlberg

Usein eläinystävyys liitetään lemmikin omistajuuteen, mikä sinänsä on ymmärrettävää – onhan näiden kahden ominaisuuden välillä yleensä kiinteä suhde. Eläinystävyys tulisi kuitenkin ymmärtää tätä käsitystä laajemmin, sillä se ei tarkoita ainoastaan lemmikin omistamista. Miten juuri sinä voisit ilmaista itseäsi eläinten ystävänä?
Artikkeli on tarkoitettu erityisesti nuorille, mutta sen vinkit soveltuvat kaikenikäisille.
Mitä jos sanoisin, että kaikilla meillä on mahdollisuus auttaa eläimiä ja olla heidän kanssaan tekemisissä? Kysymys vaikuttaa optimistiselta, mutta sen vastaus on yllättävä: nimittäin kaikilla on tosiaan mahdollisuus toimia eläinten ystävänä. Jopa keskellä metsää asuva lukija vailla minkäänlaisia yhteyksiä voi suojella metsässä asuvia luonnoneläimiä.
Perusteellisempi pohdinta tuo mieleen keinon, johon ei tarvita edes metsää: eläinystävän ajattelutapa. Asut sitten kaupungissa tai maaseudulla, myötätunto ja sympatia muita eläimiä kohtaan ovat jo itsessään eläinystävällisiä tekoja, sillä ajatuksien auttavat jo pitkälle muutoksessa. Yksittäisen leppäkertun tajunnanvirtaa voi olla vaikea lähteä tutkimaan, mutta olen varma, että hän olisi otettu jo siitä, että ajattelet tämän parasta.
Yleensä muutokset ja halu auttaa konkretisoituvat kuitenkin vasta teoissa. Tekemättömyys voi näin ollen ajaa turhautuneisuuteen. Jos siis nuori haluaa konkreettisesti olla lähellä eläimiä, mutta hän ei omista omaa lemmikkiä, miten tämä on mahdollista? SEYn jäsenyhdistyskoordinaattori Maarit Suhonen antaa kysymykseen otollisia vastauksia.
Kyselin Suhoselta erityisesti sijaiskotitoiminnasta, joka on luonnollisin vertauskohta lemmikin omistajuuteen. Mitä sijaiskodit käytännössä tekevät?
– Sijaiskodit ovat kodittomien eläinten kotihoitopaikkoja, joissa eläimet saavat kuntoutua ja toipua koettelemuksistaan, tervehtyä ja opetella elämää ihmisten perheenjäsenenä, Suhonen tiivistää.
Hän jatkaa mainitsemalla, että yleensä paikallinen yhdistys kustantaa eläimestä johtuvat kulut, mikä luo toimintaan matalan kynnyksen. Sijaiskodit ovat myös hetkellisiä. Niissä eläinyksilöt odottavat pääsyä uuteen hyvään loppuelämän kotiin.
Vaikka sijaiskotitoiminta on palkitsevaa ja usein väliaikaista, Suhonen huomauttaa myös, että toimintaan täytyy sitoutua ja että jotkut sijaiskoteihin saapuvat eläimet ovat arkoja ja vaativat erityistä huolenpitoa.
– Kodittomasta eläimestä tulee huolehtia kuin omastaan, ja joskus kodin löytymisessä voi kestää kauankin.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Eläinystävyys näkyy kaikenlaisen elämän arvostuksessa; se näkyy siinä, että antaa jokaisen yksilön elää itselleen sopivaa elämää siihen tahattomasti koskematta, mutta kaukaa ihastelemalla.
Vapaaehtoistyön monet muodot
Kaikki eivät pysty osallistumaan sijaiskotitoimintaan. Syynä voi esimerkiksi olla ajan ja tilan puute: olen itse täysipäiväinen opiskelija, ja asun yksiössä, johon ei saa ottaa lemmikkejä.
Eläinten ystävälle, jolle kiire, ja haasteelliset aikataulut painavat päälle, paras vaihtoehto auttaa eläimiä onkin varmasti jokin muu keino. Millaisia muita vapaaehtoistyön muotoja eläinten ystävälle on tarjolla?
– Vapaaehtoiset esimerkiksi toimivat sijaiskoteina, hoitavat eläimiä yhdistyksen tiloissa (esim. ruokinta, siivous, sosiaalistaminen), järjestävät tapahtumia ja tekevät viestintää.
Suhonen mainitsee myös hallitustyön, jota pystyy harjoittamaan eri paikkakuntien yhdistyksissä. Tästä voisi saada myös oivallisia eväitä työelämään.
Vapaaehtoistyö voidaan mieltää todella työlääksi, mutta Suhonen huomauttaa sen monipuolisista mahdollisuuksista. Toisin sanoen se, mitä itse päätät tehdä, määrittää työmäärän.
Yhdistyksen pyörimisen kannalta oleellisinta on pitkä sitoutuminen vapaaehtoistyöhön. Jos tähän ei ole mahdollisuutta, myös keikkatyölle on tarvetta. Paikalliset ja hetkelliset tarpeet ilmenevät paikallisten eläinsuojeluyhdistysten kautta, joihin liittyminen on kannattavaa, sillä niiden kautta saat tietoa juuri ympärilläsi tapahtuvasta vaikuttamisesta. Tuotot menevät eläinten hyväksi eli jo liittyminen itsessään auttaa elämiä.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Isla lenkkeilemässä. Kaverin koiran hoitaminen on myös oivallinen tapa olla lähellä eläimiä, vaikka ei itse omistaisikaan lemmikkiä! Kuva: Kerttu Pänkäläinen
Alaikäisenäkin voi vaikuttaa
Myös SEYn nuorten sähköpostiin tuleva vaikuttajalistan uutiskirje on matalan kynnyksen vaikuttamista: liittymällä kuka tahansa voi saada tietoa tämän hetken eläinsuojelutilasta ja esimerkiksi vetoomuksista, joiden allekirjoittaminen on tapa ilmentää eläinystävyyttä suoraan kotisohvalta.
Toisinaan alaikäisyys voi hankaloittaa eläinystävyysunelmia, mutta voit silti vaikuttaa. Vaikka et pystyisikään itse esimerkiksi allekirjoittamaan vetoomuksia tai kansalaisaloitteita, voit halutessasi jakaa tietoa niiden sisällöstä muille ja kannustaa täysi-ikäisiä allekirjoittamaan.
Sosiaalisen median kanssa kannattaa olla varovainen, sillä se voi joskus ajaa yksipuolisiin näkemyksiin sekä virheelliseen tietoon. SEY:n sivuilla on paljon luotettavaa eläintietoa, jota suosittelen hyödyntämään ja jota vaikuttajalistan kautta myös jaetaan. Tällöin ei itse aina tarvitse olla valppaana etsimässä uutta tietoa.
Myös sivusto eläintaito.fi on loistava tapa kehittää omaa eläintuntemusta. Sivustolla pääsee itsenäisesti suorittamaan ilmaisen ja suhteellisen vaivattoman kurssin, joka kerryttää yksityiskohtaista tietoa niin eläinsuojelulaista, eläinten hyvinvoinnista kuin yksittäisten eläinlajienkin hoidosta. Se myös paneutuu artikkelini aiheeseen eli eläinystävyyteen ilman omaa lemmikkiä.
Kurssi on toteutettu siten, että pääset kertaamaan opittuasi. Suoritin itsekin kurssin! Tiesitkö muuten, että gerbiilien täytyy syödä omia papanoitaan edistääkseen hyvinvointiaan?
Lemmikki ei siis ole välttämätön edellytys eläinystävyydelle. Ajatuksien ja tekojen kautta myös sinä voit olla tärkeä eläinystävä, jota jokainen eläin varmasti arvostaa. Jakamalla eläintietoa muille pystyt myös itse laajentamaan eläinystäväjoukkoamme!
Liity nuorten vaikuttajalistalle
Etsi paikkakuntasi tai lähimmän paikkakuntasi jäsenyhdistys ja liity mukaan toimintaan!
Kommentit