Tuottava ja hyvinvoiva?

Kuva: Risto Sauso

Huonosti voiva eläin ei ole tuottava. Ei ole taloudellisesti kannattavaa pitää sairaita ja huonosti voivia eläimiä.

Tuttuja väitteitä, vai mitä? Niiden myötä eläinsuojelijoiden huoli järkeillään ylimitoitetuksi. Sanoma on se, että tuotantoeläimet hoidetaan asiallisesti eikä eläinten kärsimys kuulu ainakaan suomalaiseen maatalouteen, oli kyse sitten lypsylehmästä tai turkistarhan ketusta. Ajatus tuntuu loogiselta. Jos eläin sinnittelee henkitoreissaan, eihän siitä mitään heru.

Toisaalta tulosta tehdään myös kuluja vähentämällä. Kun eläimiä pidetään riittävän suurena massana, hoitokulut eläinyksikköä kohti vähenevät, ja tällöin voidaan tietty hukkaprosentti sietää. Vaikka osa eläimistä kuolee ennen aikojaan, toiminta on silti kannattavampaa kuin hoitaa vähäisempi määrä eläimiä niin hyvin, että kaikki pysyvät teurastukseen saakka hengissä. Ikävä kyllä aina on myös sellaisia ihmisiä, jotka katsovat, että tuloja voi vähän menettääkin, jos eläinten hoidossa vastaavasti säästää omia vaivojaan.

Oleellista on kuitenkin se, että nykyään tuotantoeläimen elämä on niin lyhyt, että kärsimyksistään huolimatta se ehtii olla aivan tarpeeksi tuottava. Se antaa itsestään riittävän suuren panoksen, vaikkei sillä olisikaan mahdollisuuksia liikuntaan tai muihin aktiviteetteihin, vaikka se joutuisi lepäämään kovalla alustalla tai olisi jatkuvasti lajikumppaniensa ahdistelema.

Ehkä pitäisikin pohtia sitä, onko eläin terve ja hyvinvoiva, jos se ei eläisi vanhaksi siinäkään tapauksessa, että sen annettaisiin elää?

Ajatellaan vaikkapa kanaa. Kana, kuten monet linnut, on kokoonsa nähden yllättävän pitkäikäinen: siipikarjan harrastajat tietävät, että se voi saavuttaa 7 - 10 vuoden iän. Munateollisuudessa kana lopetetaan ennen kuin se on ehtinyt puolentoista vuoden ikään. Entä jos parvea ei vaihdettaisi uuteen, vaan katsottaisiin, kauanko kanat sillä menolla ja niissä oloissa jaksavat? Luulenpa, ettei kovin moni edes 5-vuotissynttäreitään juhlisi.

Broilerin elämä jää noin viiteen viikkoon. Nykyiset broilerihybridit on jalostettu niin nopeakasvuisiksi, ettei luusto pysy painon perässä. Ongelmana ovat kivuliaat jalkaviat sekä sydänperäiset sairaudet. Tuotannollisesti tämä ei ole ylivoimainen haitta, koska broilerin elämä jää joka tapauksessa lyhyeksi. Hidaskasvuisempi – ja terveempi – eläin olisi vähemmän tuottava. Emolintujen pitää jaksaa aikuisiksi ja vielä munia, joten ne eivät saa kasvaa samaa tahtia kuin paisteiksi tarkoitetut jälkeläisensä. Ratkaisu on se, että broileriemoja pidetään niukalla ravinnolla – toisin sanoen nälässä – koko niiden elämän ajan.

Tuotantoeläimille ei toki ole tarkoituskaan tarjota leppoisia eläkepäiviä, mutta jotain vikaa on siinä, ettei se niiden nykyisissä elinoloissa olisi edes teoreettisesti mahdollista. Tämä on selkeästi nähtävissä lypsylehmien kohdalla: niiden voimat loppuvat usein jopa kesken tuotantokauden. Lehmä voi olla parhaassa vedossaan vielä yli 10-vuotiaana – jos se on terve ja hyvinvoiva. Tämän päivän Suomessa lypsylehmä elää kuitenkin keskimäärin vain 4,5 vuotta ja ehtii elämässään synnyttää pari vasikkaa. Se on hämmästyttävän lyhyt työura, kun kyseessä on iso eläin, jonka kasvaminen vasikasta lypsäväksi lehmäksi vie jo kaksi vuotta. Miksi nykypäivän lehmä sitten elää niin lyhyen aikaa? Lehmät kärsivät hedelmällisyyshäiriöistä sekä jalkavaivoista ja utaretulehduksista (jotka voivat olla hyvinkin kivuliaita). Kyse on ”tuotantorasituksesta” johtuvista sairauksista, mikä tarkoittaa, että lehmät tuottavat hyvin mutta eivät voi hyvin, ja ne joudutaan lopettamaan ennenaikaisesti.

Eläinten lyhytikäisyyteen on monta syytä: jalostukselliset ominaisuudet (eläin panostaa maitoon, muniin tai lihastensa kasvuun oman terveytensä kustannuksella), voimakas ja usein ei-lajinmukainen ruokinta (jota tuottavuus edellyttää) sekä epäterveelliset elinolot (yleisimmin liikunnan puute).

Tartuntatautien suhteen Suomessa ollaan selvästi paremmalla tolalla kuin useimmissa muissa maissa, mutta tartuntataudit eivät ole ainoa mittari. Tuotantoeläintemme hyvää terveyttä kiitellessä on turhan helppo unohtaa, että kalterihäkkeihinsä makaamaan juntatut emakot, parteensa kytketyt lehmät tai broilerihallien kuhiseva eläinmassa kuuluvat aivan oleellisesti suomalaiseenkin eläinkasvatukseen.   

Syytä on toki myös kuluttajissa. Ihmiset katsovat oikeudekseen saada eläinperäisiä tuotteita edulliseen hintaan. Ei vain maitotuotteista, vaan myös lihasta on tullut jokapäiväinen itsestäänselvyys. Siksi niin mieluusti suljetaan silmät epämiellyttäviltä tosiasioilta ja uskotaan, että eläinten hyvinvointi ja taloudellinen kannattavuus kulkevat käsi kädessä. Ja tähän uskoon tuottajat, elintarviketeollisuus ja viranomaiset meitä hellästi tuudittavat.

tuotanto tuotantoeläin siipikarja broileri jalostus munateollisuus kananmuna maito lehmä tartuntatauti kuluttaja eläinperäinen tuottaja kannattavuus auran pakina aura koivisto

Kommentit