Hiljaiset ovat helppoja

Kuva: Risto Sauso

MUSTI VALPASTUU, kun alan kammata hiuksiani. Jos vielä vedän jalkaani ”kaupunkihousut” ja otan esiin kirjastokassini, asia varmistuu, ja koira asettuu tiukasti ulko-oven eteen. Äänetön viesti kuuluu: ”Ottakaa minut mukaan.”

Yleensä näin teemmekin, mutta joskus tulee sellaisia menoja, ettei se onnistu, ja Mustin on jäätävä yksin kotiin. Silloin se jää makailemaan sängyllemme ja katselemaan ikkunasta ulos.

Kun palaamme kotiin, vastaanotto on ystävällinen muttei riehakas. Verrattuna edellisten koiriemme korviahuumaavaan mellastustervehdykseen Musti on pidättyväinen. Se ei myöskään tee mitään tuhoja yksin ollessaan tai pissaa sisälle. Niinpä jos kriteerinä ovat ihmisille aiheutuneet ongelmat, kuten haukkuminen ja ulvominen, rikki pureskellut kengät tai sisäpissailut, koiramme ei erossaolosta ahdistu.

Tukkani kampaaminen, siistit housut ja kirjastokassi herättävät kuitenkin ilmiselvää huolta. Sillä siunaaman hetkellä, kun otan esiin valjaat, jolloin Musti tietää pääsevänsä mukaan, sen olemus rentoutuu ja päälle tulee pari hännän heilahdusta. Vaikka ilmaisut eivät ole dramaattisia, se ei tarkoita tunteiden puuttumista. Tosiasiassa Musti on herkkä luonne, kaikista koiristamme hellyydenkipein ja eniten pelkästään ihmisiin suuntautunut. Muihin koiriin se suhtautuu yrmeästi.

KOIRA ON yhtä lailla perhekeskeinen eläin kuin susi, mutta toisin kuin susi, se ei näytä aikuistuvan koskaan. Lapsenomainen riippuvuus ei tarkoita vain fyysisen hoidon tarvetta, vaan oleellisen tärkeää on ihmisen läsnäolon antama turvallisuudentunne. Päivittäinen tuntikausien yksinolo ei ole koiralle hyvää elämää. Tämä on tosiasia, joka olisi syytä ottaa huomioon jo ennen koiran hankintaa.

Toisen koiran seura on yksinoloa parempi vaihtoehto, mutta eipä sitäkään voi sanoa hyväksi ratkaisuksi. Aikoinaan meillä oli yhtä aikaa kolme koiraa, ja kyllä nekin vain osoittivat, että perheen ihmisjäsenten poissaolo teki päivästä epätäydellisen; sellaisen päivän jälkeen kolmikko oli oudon väsynyt, mikä kertoi jatkuvasta odotuksesta ja valppaana olosta.

Maaseudulla yhä yleinen tapa pitää metsästyskoiria yötä päivää ja ympäri vuoden pihan perällä olevassa häkissä osoittaa, ettei sosiaalisuutta ymmärretä vieläkään koiran yhdeksi perustavimmaksi ominaisuudeksi. Usein väitetään, että koira ”haluaa mennä omaan häkkiinsä”, mutta tämä johtuu tietysti siitä, että koira on alusta asti häkkielämään kasvatettu ja että muualla se tuntee olonsa epävarmaksi, etenkin kun pihakoiran suhde isäntäväkeen jää pakostakin huteraksi. No, kukapa tahtoisi ajatella, että on häkkikasvatuksellaan typistänyt koiransa sosiaalista kehitystä – parempi on uskoa, että koira haluaa viettää elämänsä takapihan häkissä.

MUSTIN KALTAISIA introvertteja luonteita on luonnollisesti niin koirissa kuin kaikissa muissakin eläimissä. Näiden hiljaisten ja alistuvien olentojen tarpeet jäävät helposti huomaamatta. Jos asiat eivät ole hyvin, ne vain vetäytyvät omiin oloihinsa ja kärsivät. Ne lamaantuvat pikemminkin kuin toimivat.  

Hiljaiset ja alistuvat ovat ”helppoja”. Ne eivät aiheuta ”ongelmia” eivätkä ”häiriöitä”. Tällainen koira tai muu lemmikki voi toimia ikään kuin elävänä karvaleluna tai työkaluna, jonka voi välillä unohtaa, kun on muuta tekemistä. Tuotantoeläimiä kyetään taas pitämään hyvinkin ankeissa oloissa ilman että ne heittäytyvät ”hankaliksi”, käyttäytyvät aggressiivisesti, mekastavat tai vahingoittavat lajikumppaneitaan. Ne vain kyyhöttävät kiltisti aloillaan, syövät, torkkuvat ja viimein teurastuksessa kuolevat.

Ihmisille tämä voi olla mukavaa, mutta mitä tällainen muiden lajien mitätöinti kertoo ihmisistä itsestään – se ei olekaan niin mukavaa.    

koira itseisarvo koirien hyvinvointi

Kommentit