Eläinsuojelullinen jämähdys

Kuva 1990-luvun Suomesta: perheviljelijän taloussika nauttii mutakylvystä. Harvinainen näky jo tuolloin. Kuva: Risto Sauso

Esitys uudesta eläinsuojelulaista on herättänyt arvostelua, sillä etenkin tuotantoeläinten hyvinvointiin on jäämässä vakavia epäkohtia. MTK:n maatalousjohtaja Johan Åberg puolusti lain vesittymistä taloudellisilla tarpeilla (Helsingin Sanomat, 8.1.2018). Samaan hengenvetoon Åberg syytti kuluttajia, jotka eivät hänen mukaansa ole valmiit maksamaan eläinten hyvinvoinnista: ”Suuri massa valitsee mieluummin sen saksalaisen sianlihan, joka on puolet halvempi, sanotaan kyselyissä mitä tahansa.”

On totta, että kaupassa katsotaan myös hintaa, mutta en silti olisi varma ulkomaisen lihan suosimisesta. Markettien tuoreliha näyttää olevan pääasiassa kotimaista, sillä aivan ilmeisesti enin osa sitä haluaa. Sen verran voimallisesti kansalaisiin on iskostettu ajatus nimenomaan suomalaisten tuotantoeläinten hyvästä hoidosta.

Tosiasiassa Suomi on pudonnut etujoukoista jo nyt. Kaksi esimerkkiä eläinten liikkumismahdollisuuksista – tai niiden puutteista – kertovat karua kieltään. Muitakin häpeäpilkkuja meillä toki on, eikä uusi laki niitä poistaisi.

Suomessa emakkosika viettää lähes puolet ajastaan tiineytys- tai porsimishäkissä, tilassa, jossa se ei pysty edes kääntymään. Uusi laki kieltäisi tiineytyshäkit, mutta siirtymäaikaa annetaan peräti 15 vuotta. Ei kovin edistyksellistä verrattuna siihen, että Ruotsi kielsi tiineytyshäkit jo vuonna 1988! Tiineytyshäkit on kielletty myös Tanskassa, Norjassa ja Britanniassa. Hollannissa ja Sveitsissä niiden käyttö on rajoitettua. Ruotsissa, Norjassa ja Sveitsissä ei saa käyttää edes porsitushäkkejä. Tanskassakin on alettu panostaa vapaaseen porsimiseen, ja Britanniassa se on jo yleistä.

Britanniassa jopa 40 prosenttia emakoista porsii vapaasti, kirjoitti HS:n Lontoon kirjeenvaihtaja Anna-Mari Sipilä tammikuussa. Kolumnissaan (HS, 5.1.2018) hän kertoo suosikkitiestään, joka kulkee esihistoriallisen Stonehengen ohi. Kivimonumentin sijaan Sipilä ihastelee tien toisella puolella laajalla laitumella tonkivia, keskenään seurustelevia, mutakylpyjä ottavia ja pesiensä terasseilla loikovia sikoja: ”En saa näystä tarpeekseni.”

Suomen lypsylehmistä yli puolet joutuu elämään parteen kytkettyinä, eikä uusi laki kieltäisi tätä jatkossakaan. Sen sijaan useimmat muut maat joissa parsinavettoja yhä käytetään, ovat kieltäneet uusien parsinavettojen rakentamisen ja pihattoihin on siirryttävä tietyn määräajan kuluessa. Suomessa asia kuulemma hoituu ”ajan myötä” itsellään. Minkä ajan?   

No, senkin aika näyttää, riittävätkö MTK:n ja lihafirmojen mainoslauseet vakuudeksi kotimaisen eläintuotannon eettisyydestä. Nuoriso ei ole yhtä auktoriteettiuskovaista kuin vanhempi ikäpolvi, joten ehkä katteeton kehuskelu menettää vähitellen tehonsa. Ehkä myös yhä useammin kysytään, ketkä nuo mainoskampanjat maksavat.

On toki olemassa sekin mahdollisuus, että ihmiset urbanisoituvat ja vieraantuvat aiheesta niin perusteellisesti, etteivät tiedä eivätkä haluakaan tietää, mistä ja millä tavalla ruokamme tulee. Mutta voiko tämä olla jotenkin toivottava suuntaus – kenenkään mielestä?

Vieraantumista edistää se, etteivät lapset ja nuoret enää juuri näe tuotantoeläimiä. Maaseudulla voi ajaa satoja kilometrejä näkemättä lehmän lehmää, ulkoilevia sikoja kukaan ei edes odota näkevänsä. Eläimet eivät enää varsinaisesti kuulu suomalaiseen maalaismaisemaan. Myös se kertoo jotain tuotantoeläinten kohtelusta.

eläinsuojelulaki auran pakina aura koivisto

Kommentit