Löytökoira opetti kuuntelemaan eläimiä

• Lukijoiden eläintarinat
• 31.7.2018
• Johanna Ilmoniemi

Moni puhuu eläimille, mutta vain harva kuuntelee niitä. Totesin tämän jo lapsena, kun katselin ihmeissäni isääni, joka ”koulutti” perheemme koiria todella kovalla kädellä, jopa väkivallalla. Mietin silloin, että eikö eläintä saa koulutettua rakkaudella ja lempeydellä? Mitä pahaa tapahtuisi jos niin tekisi? Mitä ihminen pelkää tapahtuvan, kun kokee eläimen alistamisen niin välttämättömäksi?

Noin viisi vuotta sitten sain asiaan vastauksen, kun adoptoin itselleni koiran. Päätin silloin, että minun koulutusmetodini on rakkaus. En pidä koulutus-sanasta lainkaan. Toveruus kuvaa paremmin asiaa.

Nykyinen koirani tuli huonoista oloista, joten se tarvitsi paljon ymmärrystä, rakkautta ja kuuntelemista. Hänen nimensä on Twix, ja hän on elämäni rakkaus ja opettaja. 

Twix on opettanut minua kuuntelemaan sielullani. Olen aina ollut herkkä aistimaan eläimien tunteita ja luontoa, mutta Twix saapui elämääni opettamaan minulle aiheesta sen, mitä vielä puuttui.  

En tiennyt sen elämästä paljoakaan, joten jouduin kuuntelemaan, mitä se kertoi menneisyydestään. Se kertoi tarvitsevansa vain turvaa, rakkautta, paljon aikaa ja ymmärrystä. Hieman kärsivällisyyttäkin, koska kaikki tuntui olevan sille uutta. Esimerkiksi imuri oli kauhistus, mutta muuttui ystäväksi heti, kun laitoin sen päälle nakkipaloja ja näin Twix sai kapistuksesta hyvän muiston. Vielä nykyäänkin, kun otan imurin esille, saa aparaatti hännän heilutuksen.

Sama nakkitemppu piti tehdä miesten suhteen, koska Twix pelkäsi miehiä kuollakseen. Lenkillä saatoin antaa nakkipalan vastaantulevan miehen käteen ja pyytää häntä antamaan nakin kädestä katsomatta koiraa silmiin. Pikkuhiljaa Twix hyväksyi miehetkin. 

Noin kuuden kuukauden yhteiselon jälkeen Twix alkoi päästää peloistaan irti. Koira alkoi luottaa minuun ja muutamiin meidän ympärillämme touhuaviin ihmisiin. Se sai itsevarmuutta ollakseen tasapainoinen hauveli, ja metsässä samoilusta tuli mielipuuhaa molemmille.

Lenkeillä ollessamme Twix saa täyden vapauden toteuttaa tutkimisviettiään. Ulkona en määrää minä vaan se. Liian monta tuntia päivästä se elää sisällä minun maailmassani, joten ulkomaailma on koiran valtakuntaa. Ulkonaoloaika on ilakointia, juoksua ja tutkimista varten. Olen saanut itsekin valtavasti iloa seuratessani Twixiä milloin millekkin polulle. Olemme löytäneet paikkoja, jollaisia en ennen saattanut kuvitellakaan olevan olemassa. Marjastuskaverinakin Twix on loistava, sillä se menee korkeimmalle mättäälle vahtimaan sillä aikaa, kun minä kerään marjat.

Minussa heräsi kova tuska, kun ymmärsin, että eläinten ja muunkin luonnon hyvinvointi jää täysin ihmisen ymmärryksen varaan. Sen takia uskon, että hyvinvoiva ja tasapainoinen ihminen on parasta luonnolle. Hyvinvoiva ja tasapainoinen ihminen ei tuhoa eikä alista. Tämän asian sisäistäminen vaatii suurta itsetutkiskelua, johon vaaditaan paljon aikaa itsekseen ja itsensä kuuntelemista sekä hiljaisuutta. Toivon sydämestäni, että jokainen joka tämän lukee, miettii edes hetken asiaa.