Pieni villiintynyt kissa pelastettiin talvipakkasilta – sai uuden lauman itselleen
- Eläintarinat
- Titta Heiskanen
Syksyllä 2016 SEYn eläinsuojeluneuvoja keräsi puolivilliintynyttä kissapopulaatiota rauhallisen omakotilähiön keskellä. Uhkaavasti lähestyvien talvipakkasten vuoksi oli hoppu saada kissat kiinni ja sisälle.
Kissat eivät olleet oikeastaan kenenkään, mutta muutaman lähitienoon asukkaan niille tarjoaman ruoan turvin ne pystyivät elämään alueella ja saivat pentujakin.
Ahkeran loukuttamisen lopputuloksena kissat toimitettiin yksi toisensa jälkeen kaupungin löytöeläinten talteenottopaikkaan. Sähisevät, pelokkaat ja sylkevät kissat pääsivät ensimmäistä kertaa elämässään sisälle.
Kissojen lähempi tutkiminen oli mahdotonta, sillä kissat eivät olleet käsiteltävissä. Eräskin kissa onnistui puremaan eläinsuojeluneuvojaa kädestä. Tästä syystä sukupuolista tai muustakaan ei juuri ollut alkuun tietoa.
Kissat jäivät odottelemaan lain vaatimiksi 15 vuorokaudeksi, josko omistaja ilmaantuisi – olihan kissat loukutettu keskeltä asuinaluetta. Samalla pyrittiin arvioimaan, tulisiko kissoista lemmikkejä, vai olivatko ne vähäisen ihmiskontaktin vuoksi liian pelokkaita ja stressaantuneita elääkseen hyvää kotikissan elämää. Monen yksilön kohdalla tilanne vaikutti lohduttomalta.
”Älä tule lähemmäksi!”
Menin katsomaan kissoja löytöeläinkotiin aikomuksenani ottaa yksi tai kaksi niistä kotihoitoon kuntoutettavaksi ja uuteen kotiin annettavaksi. Olen toiminut vapaaehtoisena kuntouttajana ja sijaiskotina vuosia ja kotini kautta on tällä tavoin kulkenut kymmeniä ja taas kymmeniä kissoja.
Löytökissahäkkien luona huomioni kiinnittyi pieneen, savunharmaaseen myttyyn, joka piilosta raapimapuun takaa tarkkaili minua.
”Älä tule lähemmäksi”, sen katse tuntui sanovan. Minulle kerrottiin sen olevan kiinniotetuista kissoista kaikkein ujoimman oloinen.
Pyysin saada jäädä yksin kissan kanssa, ja niin tehtiin. Menin lähemmäs, vaikka kissa oli kieltänyt. Istuin häkin ulkopuolella ja siinä kissan kanssa mittailimme hetkisen toisiamme. Hitaasti huiskalla houkutellen sain kissan liikkeelle leikkiaikeissa, ja päätös oli syntynyt. Tämä mytty lähtisi meille.
Kissa saatiin pienten hankaluuksien kautta kuljetuskoppaan ja kotimatka alkoi. Kissa oli kopassa niin hiljaa, että minun piti lopulta pysähtyä kesken matkan tarkistamaan, oliko se tosiaan vielä siellä. Vielä hieman pentumaiset silmät tuijottivat takaisin.
”Kohta ollaan kotona”, juttelin hiljaa. Pieni eläin kummasteli moisia höpöpuheita.
Luottamus rakentui leikin lomassa
Kissa sai valtakunnakseen kylpyhuoneen ja saunan, sillä se piti alkuun eristää omista kissoistamme. Ensimmäisen viikon se vain kyhjötti saunan lauteiden alla. Iltaisin kuppiin laittamani ruoka katosi yöllä parempiin suihin, eikä hiekkalaatikonkaan käyttötarkoitus jäänyt kissalle epäselväksi.
Lähemmän tuttavuuden tekeminen alkoi jonkun mielestä ehkä hieman kiusallisella tavalla: kissa otti tavakseen tulla istumaan vesilammikon reunalle, kun kuka tahansa perheestämme oli suihkussa. Siinä se istui ja tarkkaili peseytyjää erittäin kiinnostuneena ja tiiviisti. Joka kerta.
Sitten alkoi leikki. Suosikkileluksi muodostui pieni tekoturkishiiri, jolla leikimme illasta toiseen. Leikin lomassa kissa syöksähteli ohitseni aina vain lähempää eikä aikaakaan, kun koitti päivä, jolloin sain silittää sitä.
Kiinnyin kissaan hyvin paljon. Kiintyyhän hoidokkeihinsa aina, mutta tämä oli erilaista.
Loppu hyvin, kaikki hyvin
Kissa sai nimekseen Nasu, Nalle Puhin ystävän mukaan – olihan Nasu kaimansa tapaan Hyvin Rohkea Pieni Eläin! Eristyksestä vapauduttuaan Nasu solahti laumamme jäseneksi niin saumattomasti, että muutaman viikon jälkeen teimme päätöksen pitää sen itsellämme.
Nyt, keväällä 2017, Nasu nauttii elämästään perheen ainoana tyttökissana ja on innostanut mukaan leikkeihinsä jopa elämäntapasyöpön seniorikissamme. Lapset ja koira ovat tulleet tutuiksi eikä elämän villeistä ensikuukausista ole näkyvissä merkkiäkään. Loppu hyvin, kaikki hyvin!
Jälkikäteen kuulin, että muillekin pennuille oli käynyt hyvin ja ne pääsivät uusiin koteihin. Työni kissojen parissa jatkuu.
Titta Heiskanen
Kirjoittaja toimii vapaaehtoisena SEYn jäsenyhdistyksessä.
Kommentit