Superkissatrio Venninen, Hulda ja Nelson
- Eläintarinat
- Maarika Korhonen
Kissatkin voivat olla hellyttävän läheisiä ja tärkeitä toisilleen. Erityislaatuinen kissakolmikko Venninen, Hulda ja Nelson ovat aina toistensa tukena.
Syksyllä 2014 Lappeenrannan seudulta löytyi suuri, kymmenien villiintyneiden kissojen populaatio. Kissat oli loukutettava mahdollisimman pian. Kissapaljoudesta erottui noin yksivuotias, täysin sokea Venninen. Lappeenrannan seudun eläinsuojeluyhdistyksen hallituksen loukutusvastaava Ani Naskille oli selvää, että Venninen tulisi pelastaa ensimmäisten joukossa.
Venninen ja tämän populaatiotoveri, kahdeksanviikkoinen Hulda, asettuivat tilapäisesti Anin asuntoon. Kissat olivat erittäin huonossa kunnossa. Niitä oli pidettävä karanteenissa kunnes varmistuttiin, ettei niillä ollut tarttuvia tauteja. Venninen vietti ensimmäisen viikkonsa kylpyhuoneen hyllyllä.
– Siinä oli hyvä olla. Vaikka Venninen on sokea, se ilmeisesti näki tai ainakin tunsi loisteputken kirkkaan valon. Se oli sille kuin aurinko, Ani kertoo.
Kissat eivät olleet sisäsiistejä, ja varsinkin Vennisestä huolehtiminen oli raskasta ja aikaa vievää. Mato-ongelma oli suunnaton ja Ani joutui antamaan normaalia reilumpia matokuureja eläinlääkärin kehotuksesta. Tilanne alkoi vaikuttaa toivottomalta.
– Mietin, että mitä tässä nyt tekisi. Onko reilua pakottaa koko elämänsä ulkona eläneet kissat tottumaan sisäympäristöön? Radikaali muutos vaikutti liian stressaavalta. Tuntui pahalta varsinkin Vennisen puolesta, joka tosiaan vain istui hyllyllä. Se oli sydäntä särkevää, Ani muistelee.
Puolivilli kesyyntyy
Ani muistaa ensimmäisen läheisen kokemuksen Vennisen kanssa.
– Viidentenä päivänä pöntöllä istuessani Venninen hyppäsikin yllättäen syliini. Siinä se istui – isokokoinen, puolivilli, sokea kissa. Silitin Vennistä ensin varovaisesti ja sitten kiedoin käteni sen ympärille. Siinä sitten yhdessä ihmeteltiin vähän aikaa. Ikimuistoinen hetki, Ani kertoo.
Ihmeellistä kyllä, Venninen ryhdistäytyi. Se oppi sisäsiistiksi ja madotkin saatiin häädettyä. Piakkoin kissojen karanteeni päättyi. Koska parivaljakko oli pelastettu samasta paikasta, niillä oli jo valmiiksi vahva side. Pienenpieni Hulda oli sen verran nuori, että olisi vielä tarvinnut emoaan, mutta onneksi Venninen oli lähellä. Kumpikin toimi toisen tukipilarina uudessa ympäristössä.
– Hulda-pikkuinen ansaitsisi jonkinlaisen diplomin uskollisuudestaan Venniselle. Se toimi Vennisen omana henkilökohtaisena avustajana, joka tomerasti seurasi ja auttoi sokeaa esikuvaansa parhaansa mukaan.
Hulda ja Venninen sopeutuivat kesykissan elämään hämmästyttävän hyvin. Niistä tuli uteliaita ja jopa rohkeita. Alussa ihmisen kosketus ahdisti, eiväthän ne puolivilleinä olleet lainkaan tottuneet ihmisen läheisyyteen.
Uusi koti ja kissakaveri kaksikolle
Adoptiokuntoon päästyään Venniselle ja Huldalle oli löydettävä uusi omistaja. Erityistapaus Venninen herätti sokeutensa vuoksi huomiota ja ihmiset kyselivät paljon sen perään.
– Halusin kuitenkin löytää juuri sen täydellisen kodin Venniselle. Sellaisen, jossa hänen rajoitteensa huomioitaisiin ja johon adoptoitaisiin myös ”kävelykeppi” Hulda. Kesti kahdeksan kuukautta ennen kuin löysin omistajaehdokkaan Hannan, selittää Ani.
Sekä Venninen että Hulda pääsivät siis saman katon alle. Vastassa heitä odotti Nelson, 14-vuotias vanha ukkokissa, joka oli potenut veljensä kuoleman jälkeen pahaa yksinäisyyttä. Nelson otti kaksikon sydämellisesti vastaan ja oli kaikin puolin lempeä ja joustava. Totuttelun jälkeen Venninen ja Hulda kiintyivät vahvasti Nelsoniin.
– Kissat ovat muuttuneet hurjasti. Venninen on jopa oppinut kehräämään! kertoo uusi omistaja Hanna.
Nykyään superkissatrio voi hyvin. Venninen, Hulda ja Nelson täydentävät toisiaan ja pitävät toistensa puolia. Hanna pitää yhteyttä Aniin aktiivisesti ja päivittää kissojen kuulumisia. Joskus Ani lukee juttuja ilonkyyneleet silmissä, sillä hän ehti kiintyä kissoihin erityisen paljon.
– Olen äärettömän onnellinen, että kissoilla on nyt niin hyvä olla. Ikävä heitä kyllä on, Ani toteaa.
Kommentit