Onerva-orava sai onnellisen elämän
- Eläintarinat
- Pirja Peltomäki
Eläinsuojeluneuvoja Mari Waltzerin pihamaalla kasvaa kuusia ja oravien rakastamia tammia. Kahdeksan hehtaarin pihapiiriin Lohjalle mahtuu monta vilistäjää. Tänne päätyvät ihmisten pelastamat ja tuomat oravat.
– Onerva-orava oli ainoa, joka jäi eloon neljästä oravanpoikasesta. Kissa oli tuonut omistajille koko pesän näytettäväksi. Yksi oli jo silloin kuollut, Waltzer kertoo.
Ensin poikaset vietiin yöksi Lohjan eläinsuojeluyhdistyksen hoitajalle. Oravanpoikasissa näkyi pieniä hampaiden pistoja. Bakteeritulehdukset leviävät helposti kissan ravistelun ja puremien kautta.
– Seuraavana yönä menehtyi toinen oravanpoikanen, ja sitten vielä kolmas. Onneksi lähelläni asuu klinikan eläintenhoitaja, joka tuli laittamaan tipan viimeiselle elossa olevalle oravanpoikaselle. Se jäi eloon ja sai nimen Onerva.
Tirsat reisitaskuissa
Waltzer oli ensimmäinen, jonka Onerva näki avattuaan silmänsä. Hän sai äidin roolin. Miehenkin hoivapalvelut kelpasivat.
– Työmiehen housujen reisitaskuissa on suuret taskut. Sinne Onerva meni aina nukkumaan eikä meinannut lähteä pois, Waltzer kertoo.
Yksin kasvaneesta oravasta tuli läheisriippuvainen. Aina on riski, että poikasena pelastettu eläin kesyyntyy liikaa. Eläinsuojeluneuvoja on joutunut pohtimaan asiaa monelta kantilta. Kesyjä luonnonvaraisia eläimiä ei saa lain mukaan vapauttaa luontoon.
– Soitin Korkeasaareenkin ja kysyin, pitääkö minun tappaa se, vaikka se on terve ja voi hyvin. He sanoivat, ettei missään nimessä. Onneksi minulla on ihanat naapurit, jotka ei yhdestä lähentelevästä oravasta hermostu, Waltzer naurahtaa.
Kommentit