Urheat pienet ketunpoikaset
- Eläintarinat
- Hanna Al-Saedi
Sain ilmoituksen ketunpoikasesta. Se oli reppana haahuillut yksin maatilan pihamaalla. Pieni oli kysellyt haukahdellen ja äännellen emonsa perään.
Onneksi se osui pihalle, jossa oli oikeanlaisia ihmisiä!
Ensimmäisenä päivänä ihmiset eivät olleet vielä kovin huolissaan, mutta toisena päivänä, kun se oli yksin kippuralla keskellä pihaa, oli tullutkin hätä. He alkoivat soitella ja kysellä apua. Lopulta apu löytyi SEYn nettisivuilta. Siellä oli SEYn eläinsuojeluneuvojien yhteystiedot. Sovimme eläimen hausta.
Pesä oli tiettävästi aika kaukana eräässä vanhassa ladossa. Miksi emo oli poikasen jättänyt yksin, tai miksi poikanen oli vaellellut ihmisten ilmoille, jäi mysteeriksi.
Ihmiset olivat yrittäneet antaa poikaselle lihaa ja kissanruokaa, ja samoin maitoa (lammastilallisia kun olivat). Kaikki oli maistunut, mutta hyvin niukissa määrin. Hakiessani eläintä totesin sen todella väsyneeksi ja pahasti kuivuneeksi. Silti, viimeisillä voimillaan, se tikkasi hädissään hanskaani.
Pidin eläintä matkan sylissä jalkojeni päällä lämpimässä ja hieroin sitä. Siihen se rauhoittui.
Kotona annoin sille heti lämmintä kissaemon maidonvastiketta, jota se alkoi ahnaasti juoda. Ruokin ketunpoikasta muutaman tunnin välein ensimmäisen yön, ja pidin sen sisällä lämpimässä. Aamuyöllä oli tullut kakka. Ihana yllätys aamulla!
Aamupäivästä ryhdyin miettimään sijoituspaikkaa pikkuiselle. Tiedossani oli hyvä ja osaava luonnonvaraisten eläinten hoitaja. Hänellä on entuudestaan jo yksi pieni ketunpoikanen, joten on viisasta saada ne toistensa telmimiskavereiksi.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Kuva: Hanna Al-Saedi
Poikasia löytyikin lisää
Pian ensimmäisen poikasen pelastamisen jälkeen sain tiedon, että poikasia olikin löytynyt maatilan lähistöltä lisää. Ilmoittajat olivat saaneet yhden kiinni. Se oli hyvin heikossa kunnossa.
Samaan aikaan läheiseltä pellolta löytyi vielä yksi kuollut poikanen, joten avulla tuli kiire. Hain heikon pennun ja hoidin sitä kuten ensimmäistä, piirun verran intensiivisemmin ja pidin pikkuisilla myös lämpöisiä vesipulloja.
Löytäjät virittivät ladon läheisyyteen riistakameran ja ilmeni, että vielä kaksi poikasta etsi ruokaa ja turvaa.
Kävin virittämässä yötä vasten loukun ja sillä ne sitten saatiinkin. Loukussa ollut ruoka oli maistunut niin hyvin, että foliorasia oli pikkuruisia hampaan reikiä täynnä.
Saldoksi siis jäi kaksi menehtynyttä mutta neljä avun piiriin saatua kettutenavaa. Kaksi matkasi hoitoon toiselle luonnonvaraisten hoitajalle ja kaksi viimeistä jätettiin toipumaan läheiselle tilalle. Yhteistoimin saatiin alkuruokinta käyntiin vastikkeella ja myöhemmin avuksi lähti myös tuttu eläinlääkäri, jonka kautta eläinten terveyttä, rokotuksia ja yleisvointia voidaan tiiviisti seurata.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Kuva: Hanna Al-Saedi
Poikaset pääsivät hoitoon
Kaksi poikasta siirrettiin siis luonnonvaraisten eläinten hoitoon erikoistuneelle vanhemmalle kollegalleni. Siirtoon päädyin vasta kun näin että eläimet ovat tarpeeksi vahvistuneet. Siirto on kuitenkin raskasta kaiken koetun jälkeen ja ylimääräisen muutoksen pitää tapahtua niin että eläin selviää siitä.
En miettinyt ettenkö osaisi kettuja hoitaa. Ne ovat kuitenkin koiraeläimiä ja monet lainalaisuudet pätevät niihin siinä missä koiranpentujen hoitoon. Mutta se, että eläin ei voi tulla liian tutuiksi koirien kanssa, joita minulla on neljä, ja toisaalta liian kesyksi ja luottavaiseksi suhteessa ihmiseen. Omakotitalossa auttaminenkin on rajallista vaikka minulla toimivat tilat onkin.
Luotin vanhempaan kollegaan, jolla on taitoa ja osaamista.
Kahdesta eteenpäin lähteneestä poikasesta heikompi valitettavasti menehtyi, koska elintärkeät toiminnot eivät lähteneet toivotusti käyntiin. Sen sijaan kolmesta muusta on varttumassa suloisia kettulapsia. Kasvaminen ja kehittyminen tapahtuvat melkein silmissä!
Hienointa tarinassa lienee se, että hyödyllisenä eläimenä ketut saavat näillä näkymin jäädä rauhassa kasvamaan löytöpaikkansa metsiin.
Paikalliset metsästäjät ovat lupautuneet herrasmiessopimukseen, ettei seudun symboleiksi nousseita kettusisaruksia ammuta vaan ne saavat jäädä töihin pitämään myyräkantaa kurissa.
Hanna Al-Saedi
Kirjoittaja on SEYn vapaaehtoinen eläinsuojeluneuvoja.
Kommentit