Kissoja ja ihmisiä – kissojen ja ihmisten suhteita 2000-luvun käännöskirjallisuudessa

  • Kirjat
  • Siina-Riikka Saine
Kuva: pikrepo.com

Millaiset kissat ovat saaneet tarinansa kirjojen kansien väliin? Millaisina kissojen ja ihmisten väliset suhteet kirjoissa näyttäytyvät? Entä miten kissoja kirjoissa kohdellaan?

Kuuluisia kissoja

David Dosan Hoivakodin kissa Oscar, James Bowenin ja Garry Jenkinsin Katukatti Bob: Kissa joka muutti elämäni sekä Vicki Myronin ja Bret Witterin Kirjastokissa ovat tositarinoita kolmesta enemmän tai vähemmän tunnetusta, poikkeuksellista elämää eläneestä kissasta. Nämä kissat ja niiden tarinat ovat koskettaneet monien ihmisten elämää.

HOIVAKODIN KISSA Oscar kertoo Oscarin tarinan lääkäri David Dosan kirjoittamana. Oscar asuu erään providencelaisen hoiva- ja kuntoutuskeskuksen dementiapotilaita hoitavalla osastolla. Se ei tavallisesti viihdy ihmisten seurassa, mutta hoitohenkilökunta ja omaiset alkavat kiinnittää huomiota sen tapaan olla läsnä potilaiden luona näiden kuoleman hetkellä.

Kirjassa Dosa kuvailee omaisten kokemuksia Oscarista ja siitä, millaista on seurata läheisen sairastumista dementiaan ja lopulta kohdata läheisen kuolema. Omaiset ajattelivat, että Oscar tuki heitä vaikeina hetkinä, ja kissan avulla läheisen kuolema tuntui helpommin hyväksyttävältä, luonnolliselta osalta elämää.

Kirjan myötä ei selviä, miten Oscar tiesi potilaiden kuoleman lähestyvän, mutta Dosa kirjoittaa (s. 213): ”Ehkä siinä oli kaikki se mitä hän1 oli: matkakumppani, tunteva olento, joka saattoi kulkea mukana jonkun matkalla seuraavaan maailmaan tai jonkun toisen matkalla suruun rakkaan omaisen menettämisestä – eräänlainen alamaailma sekin. Eikö siinä ollut tarpeeksi?”

KATUKATTI BOB on James Bowenin ja hänen kissansa Bobin tarina. Kun Bowen kohtaa kotitalonsa eteisessä kodittomalta vaikuttavan kissan, hän päättää tarjota sille apua ja lopulta kodin. Vastuu kissasta ei varsinaisesti ollut sitä, mitä Bowen elämäänsä kaipasi: hän eli Bobin tavatessaan Lontoossa katusoittajan pienillä tuloilla ja yritti päästä eroon huumeista.

Kuitenkin huolehtiminen jostain toisesta elävästä olennosta, rutiinit ja Bobin seura auttavat Bowenia saamaan otteen elämästä. Kun Bob seuraa Bowenia tämän lähtiessä soittamaan kitaraa tai myymään Big Issue -lehteä kadulle, monet ohikulkijat pysähtyvät ihastelemaan Bobia ja juttelemaan Bowenin kanssa. Tällöin Bowen kokee tulleensa itsekin nähdyksi (s. 94): ”Kun muut näkivät minut kissani kanssa, muutuin lempeämmäksi heidän silmissään. Se inhimillisti minut. (--) Olin ollut epäpersoona; nyt olin muuttumassa taas ihmiseksi.” Vaikka kaikki eivät suhtaudukaan mieheen ja hänen kissaansa myönteisesti, Bobista tulee iso juttu ihmisten keskuudessa, Lontoossa ja maailmalla.2

MYÖS DEWEY, Kirjastokissan päätähti, jätti tassunjälkensä monien sydämiin. Dewey löydettiin 1980-luvun loppupuolella kirjaston palautuslaatikosta Spencerin kaupungissa Iowassa. Koska kirjaston työntekijät ihastuivat pikkuiseen pentuun, se sai loppuelämän kodin kirjastosta.

Kun sana kirjastokissasta kiiri, tulivat ihmiset tapaamaan kissaa pitkien matkojen päästä. Vaikka osa kaupunkilaisista ei pitänyt ajatuksesta, että kirjastossa asui kissa, monelle Deweystä tuli todella tärkeä. Kirjastonjohtajan ja Kirjastokissan toisen kirjoittajan Vicki Myronin mukaan Dewey muutti kirjaston kirjavarastosta kohtaamispaikaksi ja yhdisti ihmisiä ja koko aluetta. Sen läsnäolo ja leikkisyys ilahduttivat ja lohduttivat niin Myronia kuin monia kirjaston asiakkaita.

Sekä Oscarilla, Bobilla että Deweyllä on kirjoissa vapaus valita, tekevätkö itse valitsemaansa työtä vai eivät – usein ne valitsevat olla ihmisten luona. Nämä kissat ovat tärkeitä ihmisilleen, mutta ainakin Bobin ja Deweyn tapauksessa tulee olo, että kissat myös nauttivat ihmisten seurasta. Kirjat on nimetty kissojen mukaan, mutta oikeastaan näiden kolmen kissan tarinassa tärkeintä ovat vastavuoroiset suhteet kissojen ja ihmisten välillä. Kissoista pidetään huolta, mutta ne myös kannattelevat ihmisiä, kuten Myron asian ilmaisee.

Erityisiä tavallisia kissoja

Kirjallisuuden Nobel-palkittu Doris Lessing kirjoittaa omaelämäkerrallisessa Kissoista-teoksessa elämänsä aikana kohtaamistaan lukuisista kissoista. Myös Takashi Hiraiden Kissavieraassa tarina kietoutuu kohtaamisten ympärille. Kissavieraan osalta jää epäselväksi, onko kertomus fiktiota vai kirjailijan muistelma.

LESSINGIN kirjassa pääosassa ovat hänen lapsuutensa kissalauma Zimbabwessa, hänen aikuiselämänsä lemmikkikissat sekä sekalainen joukko kulkukissoja Lontoossa. Lessingin varhaisimmat kissakokemukset ovat varsin raadollisia, ja hän toteaa vannoneensa, ettei enää kiinny yhteenkään kissaan. Hän kuitenkin kertoo rakastavaan sävyyn useammastakin itselleen tärkeästä kissasta.

Lessing tekee joitakin turhan pitkälle meneviä oletuksia kissojen kokemuksista (hän esimerkiksi väittää kissan nauttivan kärsimyksestään, kun se pelkää matkustamista autossa). Hän tekee kuitenkin myös kiinnostavia havaintoja kissan tavasta olla maailmassa, pyrkimättä selittämään kaikkea puhki ihmisen näkökulmasta (s. 120): ”Mutta tuskin ne näkivät sitä mitä me kuvittelemme. Mitä harmaa kissa esimerkiksi näkee kun se seuraa puolikin tuntia kerrallaan miten tomuhiukkaset tanssivat valopatsaassa? Tai kun se katselee ikkunan takana puussa liikkuvia lehtiä?”

KISSAVIERAS sijoittuu 1980–90-lukujen Japaniin. Minäkertojan ja hänen vaimonsa luona vierailee naapuriperheen kissanpentu, Chibi, jonka perhe on adoptoinut omakseen ulkoa kuljeksimasta. Ajan myötä Chibi viettää pariskunnan luona yhä enemmän aikaa, ja siitä tulee pariskunnalle tärkeä.

Hiraiden kirjoitustyyli on soljuvaa, vähäeleistä ja tunnelmoivaa. Kissavieras koostuu arkisten hetkien, kissan tekemisten ja ihmisten kissaa kohtaan kokeman kaipauksen kuvauksista. Chibi on kirjan pariskunnalle erityinen, sillä se valitsi heidät, vaikka se ei ollut heidän. Kirja voikin herättää pohtimaan eläimen omistamista ylipäätään sekä niitä ristiriitaisia tunteita, joita voi syntyä, kun rakastaa jonkun toisen eläintä (s. 67): ”Miten joku, joka oli käynyt peremmälle sekä taloomme että sydämiimme, saattoi yhä olla vain vierailija?”

Kuinka kirjojen kissoja kohdellaan?

Elämäkertoja, novelleja tai romaaneja tuskin kannattaa käyttää kissanhoito-oppaina, mutta ne voivat paljastaa jotain siitä, miten kissoja kuuluisi tai saisi kohdella kirjoittajien mielestä tai ihmisten mielestä yleisesti ottaen. Tässä tekstissä käsitellyissä kirjoissa olivat esillä niin kissojen vastuullinen ja rakastava kohtelu kuin välinpitämätön suhtautuminen kissoihin ja kissan arvon mitätöiminen.

Esimerkiksi Katukatti Bobissa Bowen osoittautuu varsin vastuulliseksi kissanomistajaksi: hän leikkauttaa ja turvasiruttaa Bobin. Vaikka kirjassa myös kuvaillaan, miten Bowen yrittää hylätä Bobin uudelleen kadulle, koska ei usko sen haluavan elää kanssaan, pääosin Bowen huolehtii Bobista hyvin. Myös Dewey saa kirjaston väeltä tarvitsemaansa hoivaa ja huomiota. Kissavieraassa taas kuvaillaan, että kirjan pariskunta päättää, ettei ota Chibiä väkisin syliin.

TOISTA ääripäätä edustavat erityisesti jotkut Lessingin kuvaukset kissojen kohtelusta ja hoidosta. Hän ei kannata kissojen sterilointia, koska se tekee hänen mielestään kissasta ”vähemmän kissan”, ja hänen mielestään kissojen tulee saada lisääntyä vapaasti. Lessingin kirjan kissanpennut myös luovutetaan uuteen kotiin aivan liian varhain, vain muutaman viikon ikäisinä (nykysuositus on 14 viikkoa).

Lisäksi Lessingin kissatarinoissa on lukuisia mainintoja kissojen ”hävittämisestä”, ampumisesta tai hukuttamisesta. Osa maininnoista liittyy hänen lapsuutensa puolivilliin kissapopulaatioon, osa vapaasti lisääntyvien lemmikkikissojen pentujen tappamiseen. Vastakkain onkin tarve saada lisääntyä ja toisaalta oikeus saada elää.

Lessingin kissat sekä Chibi ja Bob ulkoilevat vapaasti kaupunkialueella ilman valvontaa. Vain Bowen tunnustaa vapaan ulkoilun riskit haitallisten ruokien syömisestä auton alle jäämiseen ja luonnoneläinten ”massamurhaan”. Vapaata ulkoilua ei kuitenkaan kirjoissa esitetä piittaamattomuutena kissan turvallisuudesta, vaan kirjoittajat tuntuvat pitävän sitä kissan tarpeiden huomioimisena.

Moni kirjojen kissoista on jossain vaiheessa elänyt kadulla, hylättynä. Kodittomat kissat eivät kirjoissa yllätä, onhan kissojen hylkääminen valitettavan tavallista kirjojen sivujen ulkopuolellakin. Se on jopa niin tavallista, ettei sitä kirjoissa juurikaan kyseenalaisteta tai ihmetellä.

Lopuksi

Oscar, Bob ja Dewey eivät olleet ”turhia julkkiksia”, vaan niistä tuli tunnettuja, koska ne auttoivat läsnäolollaan monia ihmisiä. Myron kysyykin osuvasti (Kirjastokissa s. 11): ”Miten suuri vaikutus voi yhdellä eläimellä olla? Kuinka montaa elämää voi yksi kissa koskettaa?” Kissavieras ja Kissoista taas ovat osoituksia siitä, ettei kissan tarvitse olla tunnettu ollakseen erityinen omalle ihmiselleen.

Kirjat näyttävät todellisuuden monet puolet: kissoja hävitetään ja kissojen eteen ollaan valmiita tekemään kaikkensa. Pääosin kirjat jättävät iloisen mielen tai koskettavat, mutta ainakin Lessingin teos voi herättää runsaasti ristiriitaisia ajatuksia. Toisaalta Lessingin rehellisyys on virkistävää ja hänen kirjansa muistuttaa, että ihmiset saattavat tehdä sekä oikeita että vääriä tekoja, eikä aina ole selvää, voiko tekoja luokitella näin mustavalkoisesti.

Koska kirjallisuudella on voimaa vaikuttaa ihmisten ajatteluun, toivoisin kissakuvausten tulevaisuudessa painottuvan kissoja arvostaviin kuvauksiin. Kissat ansaitsevat tarinansa. Tarinan, jossa ne tulevat huomioiduiksi ainutlaatuisina ja arvokkaina yksilöinä. Eletään siis tällaisia tarinoita todeksi.

1) Dosa käyttää tässä tekstissä mainituista kirjoittajista ainoana kissasta hän-pronominia. Alkuteksteihin tutustumatta on mahdoton sanoa, onko muissa kirjoissa se-pronomini suomentajan vai myös kirjailijan valinta. Yhteneväisyyden vuoksi tekstissä käytetään kirjoissa yleisemmin käytössä ollutta pronominia se, vaikka sen käyttöä voidaan pitää osin ongelmallisena.

2) Street Cat Bobilla oli Twitterissä kymmeniä tuhansia seuraajia. Bob menehtyi kesäkuussa 2020.

Kirjallisuus (mainitsemisjärjestyksessä):

David Dosa: Hoivakodin kissa Oscar (alkuteos 2010, suom. Pekka Tuomisto, Otava 2011)

James Bowen & Garry Jenkins: Katukatti Bob: Kissa joka muutti elämäni (alkuteos 2012, suom. Kimmo Paukku, WSOY 2014)

Vicki Myron & Bret Witter: Kirjastokissa (alkuteos 2008, suom. Laura Beck, Otava 2008)

Doris Lessing: Kissoista (alkuperäiset tekstit vuosilta 1989, 2000, 2002, suom. Kristiina Rikman, Otava 2009)

Takashi Hiraide: Kissavieras (alkuteos 2001, suom. Raisa Porrasmaa, S&S 2016)

kissa kirja

Kommentit

Luetuimmat julkaisut