Pieni eläinsuojeluyhdistys tarvitsee jokaisen aktiivisen toimijan

  • SEY
  • Heli Mustonen
Siili löytyi erään asukkaan ikkunan alta helteellä. Kaikki viisi poikasta ja emo olivat todella huonossa kunnossa. Ne pääsivät yhdistysväen hoitoon ja kasvoivat isoiksi ja hyväkuntoisiksi. Kuvat: Ylivieskan eläinsuojeluyhdistys

Vapaaehtoistyöstä ei saa korvausta, mutta se antaa silti enemmän kuin ottaa. Ylivieskan seudun eläinsuojeluyhdistyksen toimintaan on värvätty niin tyttäret, vävyt kuin lapsenlapsetkin.

Eläinsuojelu tarvitsee ihan jokaista aktiivista toimijaa, joka tuntee asian omakseen. Sanonnan ”ei sota yhtä miestä kaipaa” voi toisin sanoen heittää romukoppaan.

Ylivieskan seudun eläinsuojeluyhdistyksessä toimivat serkukset Sisko Björkbacka ja Anne Isoaho ovat esimerkki tällaisesta omistautumisesta. Nauraen he kutsuvat itseään ”hyväksi mafiaksi eläinten puolesta”, sillä mukaan on hivutettu myös Björkbackan viisi tytärtä, vävyt ja yhden tyttären 4-vuotiaat kaksoset.

Ylivieskan seudun eläinsuojelu ry on keskittynyt viime vuosina etenkin kissojen leikkuukampanjoihin, mutta kaikkea muutakin tehdään voimavarojen mukaan.

 ”Ihminen voi olla eläinsuojelija, vaikka hänellä ei olisi yhtään eläintä.”


Serkukset muistuttavat yhdestä tärkeästä tosiasiasta:

– Ihminen voi olla eläinsuojelija, vaikka hänellä ei olisi itsellään yhtään eläintä. Tätä työtä ei mitata eläinten määrällä. Kaikenlaisia toimijoita tarvitaan, alleviivaa Anne Isoaho.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Sisko Björkbacka ja Anne Isoaho ovat serkuksia, jotka tekevät tiiviistä yhteistyötä yhdistyksessä.


Kaikki lähti pupuista

Sisko Björkbacka liittyi Ylivieskan seudun eläinsuojeluyhdistykseen vuonna 2005. Kaikki alkoi siitä, kun hän meni leikkuuttamaan pupujaan Nivalaan ja kohtasi tuolloin eläinsuojeluvalvojana toimineen Kaisu Sepän.

– Kaisu sai minut innostumaan ja aloin pitää pupujen sijaiskotia. Lopulta hoitooni tuli myös kissoja ja koiria, Björkbacka kertoo.

– Kun toimin niinä vuosina perhepäivähoitajana, moni vanhemmista valitsi minut siksi, että myös lapset saivat hoitaa välillä eläimiä. Se tuntui mukavalta, että ei pelätty karvaa.

Nyt hänen aikuiset tyttärensä ovat lähteneet eläinsuojelutoimintaan ja tytärten poikakaveritkin on vedetty mukaan.

– Meillä on rekryrointi menossa jo kolmannessa polvessa. Kun yhden tyttären nelivuotiaat kaksoset tulevat yökylään, he tulevat samalla eläintenhoidon työleirille, Björkbacka nauraa.

Björkbackan serkku Anne Isoaho toimii yhdistyksen sihteerinä, viestintävastaavana ja rahastonhoitajana.

– Aloitin vuonna 2006 Siskon kautta. Yhdistykseen tarvittiin nettisivujen päivittäjää ja siitä se lähti. Tykkään eläimistä, mutta en ole ehkä esimerkiksi vieraiden löytökissojen hoitajista se kaikkein kätevin. Niinpä on parasta, että pysyn hallinnollisissa tehtävissä, hän kertoo.


Monta löydettyä ja pelastettua eläintä

Serkusten käsien kautta on kulkenut montakin löydettyä ja pelastettua eläintä. Osa on jäänyt sydämeen pysyvästi. Sisko Björkbackalle sellaisia kissoja ovat muun muassa Horna ja Nasu.

Pitkäkarvainen harmaa Horna tuli yhdistykselle viime syksynä Himangalta. Pieni 5–6-viikkoinen kissanpentu oli tipahtanut alas vanhan pariskunnan navetan katolta.

Eläimen elämänlaatu on tärkeämpää kuin sen pituus.


– Siitä on kasvanut aivan ihana kissa, vaikka alussa se oli tosi sähäkkä. Nyt kissa on tyttärellä, mutta tulee minulle aina välillä päivähoitoon. Se tulee oikein hyvin toimeen pupujen kanssa, Björkbacka kertoo.

Nasu-kissa löytyi puolestaan ex-puolison auton konehuoneesta. Pienikokoinen kissa tarvitsi eläinlääkäriltä silmätippareseptin, mutta voi muuten hyvin.

– Se on nyt noin puoli vuotta vanha ja hyväkuntoinen. Kunhan se kasvaa, se leikataan.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Auton konehuoneesta löytynyt kissanpoikanen on tällä hetkellä yli puolivuotias ja voi hyvin. Nimekseen se sai Nasu.


Eläimen etu on ykkösasia

Ihanista pelastusmuistoista huolimatta Anne Isoaho toteaa, että eläimen pelastaminen ei voi olla itsetarkoitus.

– Eläimen elämänlaatu on tärkeämpää kuin sen pituus. Jos villikissa joutuu kiertämään paikasta toiseen, se on hirveä stressi sille.

– Meillä ei ole kotia kaikille kesyillekään kissoille, joten on pakko miettiä, mikä on parasta populaatiokissoille. Ei siis pelasteta vain pelastamisen ilosta, vaan mietitään, mikä on kyseisen eläimen kannalta hyvä asia.

Isoaho korostaa, että he eivät tietenkään tee lopettamispäätöksiä. Eläinlääkäri arvioi, mikä on kulloinkin parasta.

Yhdistyksellä on Anne Isoahon mukaan myös hyvä ja toimiva yhteistyö niin valvontaeläinlääkärin kuin yksityisten eläinlääkäreiden kanssa. Lisäksi se, että yhdistykseen osataan ottaa yhteyttä neuvonta-asioissa, lämmittää. Samoin kuin se, että esimerkiksi päiväkodeista kysytään yhdistyksen aktiiveita vieraiksi Eläinten viikolla.

Varsinkin kenttätyöhön ja somettamiseen tarvittaisiin lisää uusia tekijöitä.


Serkukset toteavat, että Ylivieskan seudun eläinsuojelu ry on kuitenkin samassa tilanteessa kuin moni muukin pieni yhdistys. Varsinkin kenttätyöhön ja somettamiseen tarvittaisiin lisää uusia tekijöitä.

– Eläimiä ei voi hoitaa etänä digitaalisesti, vaikka paljon muuta voidaankin niin tehdä. Vapaaehtoistyöstä ei saa korvausta, mutta se antaa silti enemmän kuin ottaa. Kaikki eläinsuojelutoiminnassa mukana olevat voivat nukkua yönsä rauhassa. Me ollaan ainakin yritetty, Anne Isoaho sanoo.


Oravaemo oli tehnyt ränniin pesän ja sade oli huuhdellut kaikki poikaset alas, eikä emo enää tullut hoitamaan poikasiaan. Ne, jotka saatiin kasvatettua isoiksi, ovat jo päässeet luontoon takaisin.

Ylivieskan seudun eläinsuojelu ry

Historia: Ylivieskan seudulla toimi jo 1940-luvulla eläinsuojeluyhdistys talousneuvos Rahkolinin toimesta. Toiminta elvytettiin alkuvuodesta 1973.

Perustettu: 1973.

Puheenjohtaja: Maarit Annala.

Jäsenmäärä: 114 jäsenmaksun maksavaa jäsentä.

Toiminta-alue: Ylivieska, Alavieska, Sievi, Nivala, Haapavesi ja Kalajoki.

Tärkein toimintamuoto: Vuosittaiset kissojen leikkuukampanjat.

eläinsuojelu sijaiskoti vapaaehtoistyö Ylivieskan seudun eläinsuojeluyhdistys

Kommentit

Luetuimmat julkaisut