Neuvontaa matalalla kynnyksellä

  • SEY
  • Pi Mäkilä
Kuva: Ari Kankainen

Eläinsuojelupulmat ratkeavat SEYn eläinsuojeluneuvonta-chatissa. Chat toimii ennen kaikkea ennaltaehkäisevänä työkaluna.

SEYn tammikuun alussa avaaman eläinsuojeluneuvonta-chatin eläinsuojeluneuvojat pääsivät heti töihin. Kysymyksiä alkoi virrata harvakseltaan, mutta tasaisesti.

Chatissa eläinsuojeluneuvontaa antavan Arja Heinämäen mukaan verkossa kysytyt kysymykset eivät juuri poikkea neuvojalle muutenkin esitetyistä kysymyksistä.

– Osa yhteydenotoista on koskenut suhteellisen vakavia eläinsuojeluongelmia ja johtanut ilmoituksen välittämiseen viranomaisille. Osa taas on liittynyt oman lemmikin terveysongelmiin tai hankaliksi koettuihin kohtaamisiin eläinten kanssa, Heinämäki sanoo.

Heinämäki kertoo, että chatissa kysyjiä pohdituttavat hyvin erilaiset ongelmat. Chatissa saatetaan kysellä niin lehmistä kuin pikkujyrsijöistäkin.

– Toistaiseksi suurin osa kysymyksistä on liittynyt koiriin ja kissoihin. Aika näyttää, onko näin myös jatkossa.

Apua anonyymisti

Chatissa neuvontaa saa halutessaan anonyymisti, joten eläinsuojeluneuvojan ei tarvitse tietää, kuka neuvoa kysyy. Eläinsuojeluneuvoja Minna Hölttä kertoo, että anonymiteetti tuntuu olevan monelle keskustelijalle tärkeä asia.

– Monelle keskustelijalle on ollut mielekästä se, että ensikontaktin ja kyselyn voi tehdä anonyyminä chatin kautta. Joissakin tapauksissa neuvonta onkin keskittynyt yhteydenottajan rohkaisemiseen, jotta tämä veisi asian eteenpäin myös ilmoituksen muodossa, Hölttä kertoo.

Höltän mukaan kysymyksiin vastaaminen on hyvin samanlaista kuin perinteisessä neuvojatyössä.

– Jokainen tilanne on omanlaisensa. Haasteen tuo tietenkin se, että chatti on aika kasvoton, eikä asiakkaaseen saa kovin henkilökohtaista kontaktia. Uskon että jatkossa chatista tulee hyvinkin suosittu, sillä eläinsuojelupuolelle on kysyntää tällaiselle matalan kynnyksen neuvontapalvelulle.

Myös SEYn neuvojatoiminnan koordinaattori Heidi Harmaala toivoo eläinsuojeluneuvonta-chatista suosittua, matalan kynnyksen neuvontapaikkaa.

– Chatin tehtävänä on olla osa ennaltaehkäisevää eläinsuojelutyötä, jossa voi saada apua niin pieniin kuin suuriinkin asioihin. Chatissa voi tehdä paitsi eläinsuojeluilmoituksen myös kysyä ihan tavallisia eläinten pitoon ja hyvinvointiin liittyviä asioita.

Harmaala huomauttaa, että asian ei tarvitse olla vakava eläinsuojeluongelma, vaan neuvojalta voi kysyä esimerkiksi koiran yksinolosta tai oman kissan ruokinnasta ja rokotuksista.

– Tyhmiä kysymyksiä ei ole, ja chatiin vastaavat neuvojat osaavat löytää monenlaisiin ongelmiin ratkaisuja.

Helppo työkalu

Eläinsuojeluneuvonta-chatille on ollut pitkään kysyntää, sillä eritoten sähköpostilla tulevat ilmoitukset ja kyselyt eivät aina tavoita eläinsuojeluneuvojia ajoissa.

– Esimerkiksi juhlapyhien aikaan sähköpostitse jätetty eläinsuojeluilmoitus uhkaa jäädä roikkumaan sähköpostiin. Ihmiset saattavat kirjoittaa kiireessä sähköpostin, vaikka asia vaatisi nopeaa reagointia. Kun chat on auki, neuvojat pystyvät reagoimaan kiireellisiin ja vakaviin tapauksiin nopeammin, Heidi Harmaala kertoo.

Harmaalan mukaan chatille on ollut tarvetta jo pidemmän aikaa. Eläinsuojeluilmoitukset ja yhteydenotot ovat lisääntyneet selvästi kuluvalla vuosikymmenellä. Erityisesti lemmikkieläimiä koskevien ilmoitusten määrä on lisääntynyt selvästi viime vuosien aikana, ja lemmikkieläimiä koskevat tapaukset ovat muuttuneet myös vakavammiksi.

Samaan aikaan moni eläimen kohtelusta huolestunut epäröi pitkäänkin yhteydenottoa viranomaiseen, ja pahimmassa tapauksessa eläimen kärsimys pitkittyy.

– Yhä harvempi tuntuu tarttuvan puhelimeen. Chatissa yhteyden saa niin helposti, ettei yhteydenotto jää kiinni siitä, ettei itse halua puhua puhelimessa. Koulutettu neuvoja osaa arvioida, vaatiiko tapaus puuttumista, Harmaala kertoo.

Chatiin vastaava eläinsuojeluneuvoja Kimmo Niemi huomauttaa, että chat on mielekäs työkalu myös neuvojille.

– Eläinsuojeluneuvojana olemme yleensä tekemisissä vain oman alueen ihmisten kanssa, mutta nyt kysymyksiä tulee ympäri Suomea. Se, että välillä täytyy etsiä muidenkin paikkakuntien valvontaeläinlääkäreiden puhelinnumeroita ja opetella muiden alueiden erityispiirteitä, on opettavaista ja tuo työhön lisää mielekkyyttä. Omakin organisaatio on tullut tässä paljon aiempaa tutummaksi, Niemi sanoo.

Luottamuksellinen ja maksuton palvelu

SEYN tammikuun alussa avaamassa Eläinsuojeluneuvonta-chatissa on mahdollista kysyä ja keskustella eläinsuojelusta SEYn vapaaehtoisen eläinsuojeluneuvojan kanssa ja tarvittaessa ilmoittaa eläinsuojeluongelmista. Palvelu on luottamuksellinen ja maksuton.

ELÄINSUOJELU-CHAT toimii toistaiseksi kahtena iltana viikossa, tiistaisin ja torstaisin klo 17–20. Chatissa päivystää kerrallaan vähintään kaksi neuvojaa.

CHATISSA vastaavat koulutetut, vapaaehtoiset eläinsuojeluneuvojat. Neuvojiin voi edelleen olla yhteydessä myös puhelimitse ja sähköpostitse.

Chat toimivat osoitteessa sey.fi.

HUOM.! Chatin aukioloajat saattavat muuttua ajan saatossa. Tarkista ajankohtaiset tiedot osoitteessa sey.fi.

 

Muokattu 29.3.2019: poistettu lahjoittaja-chat

eläinsuojeluneuvonta chat

Kommentit

Luetuimmat julkaisut