Liikkumisen iloa!
- Meiltä
- Laura Rantanen
Mahdollisuus liikkua on olennainen asia eläimen hyvinvoinnille. Sitä perustarvetta me eläimiltä kuitenkin monin tavoin rajoitamme. Muutos on omissa käsissämme.
Olin nähnyt elämässäni tuhansia sikoja kymmenissä sikaloissa. Siat hurmasivat yhä uudestaan älykkyydellään ja avoimuudellaan. Sikalat sen sijaan ovat kokemukseni mukaan lähes poikkeuksetta hyvin ankeita paikkoja, joissa sioilla ei ole mahdollisuutta toteuttaa lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan.
Suuressa osassa sikaloista siat asuvat ahtaissa betonikarsinoissa, joissa on rakolattiat ja vähän virikkeitä. Suurin osa emakoista synnyttää ja imettää porsaansa häkissä, jossa emakko ei voi kääntyä ympäri eikä pääse juuri liikkumaan eteen- tai taaksepäin.
Porsaiden imetysajan jälkeen suurin osa emakoista siirretään niin sanottuihin tiineytyshäkkeihin, jotka vastaavat rakenteeltaan ja kooltaan porsitushäkkejä. Noin neljän viikon jälkeen, kun emakot on todettu tiineeksi, pääsevät ne vapaiksi ryhmäkarsinoihin kavereiden kanssa. Emakko, aktiivinen ja älykäs eläin, elää lähes puolet elämästään ahtaassa häkissä.
Maaperän tutkiminen tonkimalla ja erilaisten kohteiden pureskelu kuuluvat sian voimakkaimpiin käyttäytymistarpeisiin. Eläinten hyvinvointitutkijoiden mukaan tonkimisen riistäminen sialta on sama, kuin veisi ihmiseltä mahdollisuuden nukkua. Sika ei kuljeskele tonkimassa maata vain löytääkseen ruokaa vaan siksi, että se on sen hyvinvoinnille välttämätöntä.
Kun maatilallemme muutti kaksi maatiaisrotuista sikaa, sain vihdoin nähdä mitä sika tekee vankeudessa, kun sillä on ympärillään riittävästi tilaa liikkua.
Aikaisemmassa kodissaan Roosa ja Kössi olivat olleet lemmikkeinä, eikä niitä siis kasvatettu ruoaksi. Niillä oli melko suuri aitaus ja tarjolla hyvää ruokaa, mutta silti ne karkailivat aitauksesta säännöllisesti touhuamaan omiaan omistajiensa harmiksi. Siat viihdyttivät itseään muun muassa levittelemällä roskiksia ja kiusaamalla kissaa.
Meillä ne saivat muuttaa nautoja varten rakennetulle laitumelle, joka on kooltaan kolme tuhatta neliömetriä. Ne ovat asuneet viime vuodet ympäri vuoden ulkona ja ne saavat liikkua alueella vapaasti. Katokseen viedään säännöllisesti pyöröpaaleja, joista siat rakentavat itselleen pesiä. Pesässä ne nukkuvat vatsat vastakkain. Päivisin Roosa ja Kössi käyvät tonkimiskävelyillä muuallakin aitauksessa. Ne eivät ole yrittäneet lähteä ulos aitauksesta kertaakaan.
Tutkimuksissa on paljastunut, että vaikka sika saisi syödä ravitsevaa ruokaa niin paljon kuin se tahtoo, käyttää sika silti 6–8 tuntia päivässä tonkimiseen ja pureskeluun. Voimme siis todeta, että suurin osa nykymuotoisesta sikojen pidosta ja sikojen liikkumistarpeet eivät kohtaa oikeastaan missään määrin. Miten on muiden lajien laita?
Parteen kytkeminen rajoittaa
Eläinten liikkumistarve on herättänyt paljon keskustelua eläinsuojelulain kokonaisuudistuksen yhteydessä. Esityksen uudeksi eläinsuojelulaiksi on tarkoitus valmistua tämän vuoden aikana. Liikkumisen tarpeen symboliksi ovat julkisessa keskustelussa nousseet parsinavetat.
Suomen lypsylehmistä reilu puolet eli parsinavetoissa vuonna 2013. Lihakarjan naudoista noin viidennes eli parsinavetoissa vuoden 2010 tiedon mukaan. 70 prosenttia lypsykarjanavetoista on yhä parsinavetoita, mutta uudet navetat ovat lähes poikkeuksetta pihattoja.
Parsinavetat ovat olleet Suomessa perinteinen tapa pitää nautoja. Niitä on monenlaisia. Joissain parsinavetoissa naudat ulkoilevat ja jaloittelevat päivittäin myös talviaikaan ja suurimmassa osassa ne ovat laitumella kesäaikaan. Muutamissa paikoissa lypsylehmät ovat poikkeusluvalla kesälläkin sisällä parressa. Ne elävät parteen kytkettynä koko elämänsä.
Parteen kytkeminen rajoittaa eläimen liikkumista voimakkaasti. Se aiheuttaa patoutunutta liikkumisen tarvetta jo vuorokaudessa, eikä nauta voi käyttäytyä itselleen ominaisella tavalla. Se ei voi valita vierustoveriaan, seurustella muiden nautojen kanssa, hoitaa kehoaan tai kavereiden kehoa, eikä valita sopivaa nukkumapaikkaa tai -asentoa.
Liikunta edistää nautojen jalkojen ja sorkkien pysymistä terveinä. Naudoilla onkin todettu olevan erilaisia sorkkasairauksia riippuen siitä, onko se parsinavetassa vai pihatossa.
Kytkyttyyppi määrittää pitkälti, miten rajoittuneita eläimen liikkeet kytkettynä ollessa ovat. Kytkeminen rajoittaa naudan käyttäytymistarpeita niin paljon, että sille voi kehittyä turhautumisesta aiheutuvaa stereotyyppistä käyttäytymistä, kuten nojaamista tai kielenpyöritystä.
Kytkettyinä pidettävien lihasonnien tilanne on liikkumisen mahdollisuuden suhteen erityisen huono, sillä Suomessa ei juuri laidunneta parsinavetan sonneja.
Tuotantoeläinten hyvinvoinnin neuvottelukunta teki vuonna 2011 kannanoton, jossa se sanoi, että uusia lypsykarjan parsinavetoita ei tulisi suunnitella ja toteuttaa, eikä niiden rakentamista tukea.
Laidunnus pakolliseksi
Ruotsissa uusien parsinavetoiden rakentamista ei ole tuettu enää vuoden 2007 jälkeen. Siellä kaikkia lehmiä koskee 2–4 kuukauden laidunnusvelvoite myös pihattonavetoissa. Lisäksi vasikoita koskee kesäaikainen jaloitteluvelvoite.
Norjassa parsinavetat on kielletty. Siellä vähintään kahdeksan viikon laidunkausi on pakollinen kaikille naudoille, sillä pihattonavetoita koskenut poikkeus poistettiin vuonna 2014. Erityistapauksissa laidunnusvelvoitteesta voidaan poiketa, mutta tällöinkin eläinten on päästävä jaloittelutarhaan.
Laidunnus edistää nautojen terveyttä ja mahdollistaa pitotavoista parhaiten lajinomaisten käyttäytymistarpeiden toteutumisen. Siksi myös pihattonavetassa pidettävien nautojen hyvinvointi paranisi, jos ne pääsisivät ulos jaloittelemaan tai laiduntamaan.
Vuonna 2014 valmistui maa- ja metsätalousministeriön pyynnöstä tehty selvitys nautojen parressa ja pihatossa pidon vaikutuksista eläinten hyvinvointiin. Työn taustalla oli eläinsuojelulain uudistus.
Lakiuudistusta valmistelevat ohjaus- ja työryhmät halusivat lisätietoa pohtiessaan, voitaisiinko parsinavetoista luopua Suomessa. Selvityksessä arvioitiin eläinten käyttäytymistarpeiden toteutumisen mahdollisuutta, eläinten terveyttä ja eläinten hoidon käytäntöjä parsi- ja pihattonavetassa.
Selvityksen lopputuloksena oli kuuden kohdan lista siitä, miten nautojen hyvinvointia voidaan edistää. Niihin sisältyi muun muassa parsinavetoista luopuminen siirtymäajalla sekä jaloittelu- ja kesälaidunnusvelvoitteen laajentaminen koskemaan myös pihattonavetoiden lehmiä ja hiehoja.
Selvityksen tulos on ilonaihe eläinsuojelujärjestöille. Yksi SEYn kärkitavoitteista on luopuminen eläinten paikalleen kytkemisestä.
– Eläinsuojelulain ohjausryhmässä on linjattu, että parsinavetoista pyritään pääsemään eroon. Tämä on lupaavaa uutta eläinsuojelulakia ajatellen, SEYn toiminnanjohtaja Kati Pulli sanoo.
– Lisäksi on erittäin tärkeää, että ulkoilusta hyötyvät eläimet saavat myös jaloitella ulkona ympäri vuoden. Tuotantotiloissa eläinten täytyy saada liikkua riittävässä tilassa ja hyvällä alustalla.
Nauta liikkuu laitumella keskimäärin neljä kilometriä päivässä. Kuva: Marjo Kokkonen
Vapaata liikkumista pihatossa
Parsinavettakieltoa odotellessa valonpilkahduksia tulee yllättävistä suunnista. Jalostajat ovat havahtuneet siihen, että kuluttajat kaipaavat kaupan hyllylle tuotteita, joiden tuotannossa eläinten hyvinvointi on otettu tavanomaista paremmin huomioon. Tammikuun lopussa jalasjärveläinen perheyritys Juustoportti lanseerasi markkinoille Vapaan lehmän tuoteperheen. Juustoportti yrittää tulla markkinoille kiristyneessä kilpailutilanteessa panostamalla eläinten hyvinvointiin.
Kaikki Vapaan lehmän maitoa tuottavat eläimet asuvat pihatossa. Tuotantotavan nimestä huolimatta lehmät eivät välttämättä pääse ulkoilemaan, mutta osalla sopimustiloista on jaloittelutarhat. Kaikki mukana olevat tilat ovat allekirjoittaneet Juustoportin kanssa yrityksen oman hyvinvointisopimuksen. Vapaan lehmän maitotilat kuuluvat myös Nautojen terveydenhuollon seurantajärjestelmä Nasevaan.
Sopimustilojen eläintenhoitajat ovat sitoutuneet parantamaan eläinten hyvinvointia. Maitotilat huomioivat nautojen lajinmukaiset vaatimukset ruokinnassa, olosuhteissa ja hoidossa. Huomion kohteina ovat elintila, makuupaikka, vesi, ruokinta, hoito ja hyvinvointia uhkaavien riskitekijöiden ennaltaehkäisy. Taustalla ovat kansalliset ohjeet nautojen hyvinvoinnista.
– Eläinten terveyden ja virikkeellisen hyvinvoinnin lisäksi tilat ovat sitoutuneet viljelemään apilapitoista säilörehua, tuoteryhmäassistentti Kati Jokiaho Juustoportti Food Oy:sta kertoo.
Jokiaho kertoo olevansa itsekin hankkeesta innoissaan.
– Toivomme, että asiakkaat ovat innostuneet tuotantoeläinten hyvinvoinnin lisäämisestä yhtä paljon kuin me olemme. Tekijätiimissämme on eläinrakkaita ihmisiä, jotka ovat yhdessä miettineet tulevaisuuden tuotetta.
Jokiaho myöntää, että hetkessä ei pysty toteuttamaan ihan kaikkia haaveita, mutta koko ajan mennään eteenpäin. Toiveena on, että tulevaisuudessa yhä useammalla tilalla olisi laidunnusmahdollisuus kesällä ja jaloittelutarha talvella.
Juustoportti järjestää tämän vuoden aikana maidontuottajille eläinten käsittelykoulutusta. Koulutukseen ovat sitoutuneet kaikki vapaan lehmän maitotilalliset, mutta myös parsinavettojen eläintenhoitajat kutsutaan koulutukseen. Koulutusta järjestetään myös apilan viljelystä ja apilapitoisen säilörehuruokinnasta. Apilapitoinen rehu on pääasiassa ympäristökysymys.
Vapaan lehmän maitoa tuottavat tilat noudattavat ETT:n (Eläintautien torjuntayhdistys) ohjeita eläinten ja rehujen hankinnassa.
Juustoportti maksaa tiloilleen eläinlääkärin tekemään nupoutukset asianmukaisessa kipulääkityksessä. Nupoutuksessa vasikan sarvenaiheet poltetaan, jotteivät sarvet pääse kasvamaan. Toimenpide on hyvin kivulias, sillä se aiheuttaa kaksi kolmannen asteen palovammaa, yhden kumpaankin sarvenaiheeseen. Eläinlääkärin tekemän nupoutuksen maksaminen on merkittävä parannus, sillä vain puolella maitotiloista tehdään nupoutus asianmukaisesti kipulääkittynä.
– Maksamme nupoutuksesta aiheutuvat kulut kaikille tiloille, myös parsinavetoille. Näin kaikilla meille maitoa toimittavilla tiloilla parannetaan eläinten hyvinvointia, Jokiaho kertoo.
Vaikka SEY ajaa ensisijaisesti kansallista eläinten hyvinvointimerkintäjärjestelmää, pitää Kati Pulli kuluttajien valinnanmahdollisuuksien laajenemista hyvänä asiana.
– Vapaan lehmän tuotteissa on toteutettu kaksi keskeisintä eläinsuojelulakitavoitettamme. On luovuttu eläinten kytkemisestä ja nupouttamisesta ilman toimenpiteen aikaista kivunlievitystä. Toivomme, että seuraava askel on kaikkien nautojen pääseminen laitumelle kesäisin ja ulos ympäri vuoden, Pulli sanoo.
Meijerin kustantamat apilansiemenet ja eläinlääkäripalvelut ovat varmasti mannaa maidontuottajille, jotka saivat taas alkuvuodesta kuulla uutisia tuottajahintojen laskusta.
Osa uudistusmielisistä eläintuottajista on alkanut myydä tuotteitaan itse suoraan kuluttajille olemattomien tuottajahintojen takia. Yksi heistä on somerolainen Mikko Välttilä, joka perusti Suomen ensimmäisen free range -kanalan ja munataksin. Hän hoitaa munien jälleenmyynnin kuluttajille itse.
Ulkoilua ympäri vuoden
Suomi on viimeinen EU-maa, johon free range -kananmunantuotanto tuli pari vuotta sitten. Free range -tuotannossa eläimet pääsevät vapaasti ulkoilemaan ympäri vuoden. Lisäksi niillä on tavanomaista tuotantoa enemmän elintilaa käytössään.
Aikaisemmin talvea pidettiin täällä ylivoimaisena esteenä free range -tuotantotavalle. Välttilän tila todistaa, että tuotantomuoto toimii Suomessakin.
– Tänä talvena on ollut kaksi niin tuulista päivää, etteivät kanat ole halunneet mennä yhtään ulos. Normaalina talvipäivänä niitä on ulkona satoja kerrallaan, Välttilä kertoo.
Luomukanaloissa eläimet ulkoilevat vain kesäkaudella, free range -kanalassa ympäri vuoden
– Lintuinfluenssariskistä johtuva kevätkaranteeni ei free rangessa onnistu. Eläinlääkäri käy katsomassa paikan soveltuvuuden, esimerkiksi sen, ettei lähellä ole merkittäviä muuttolintujen levähdyspaikkoja, ja sitten tehdään ilmoitus karanteenin aikaisesta ulkonapidosta, Välttilä kertoo.
Ohjeiden mukaan ulkoilutilaa tulee olla neljä neliömetriä kanaa kohden. Välttilän 8 500 kanalle vaaditaan siis ulkoilutilaa yhteensä 3,5 hehtaaria. Tilalla on laidunta 5 hehtaaria. Kauneimpina kesäpäivinä laitumella on kerrallaan parhaimmillaan 6 000 kanaa.
Parin ensimmäisen vuoden aikana kanat ovat käyttäneet vasta hehtaarin aluetta. Se on kuopsuteltu kuumaisemaa muistuttavaksi. Matoja onneksi riittää. Aidatulla alueella on sekä niittyä että puustoa. Kanalan yhteydessä on myös katettu ulkoterassi, jossa on virikkeenä heinää.
– Olen aina yrittänyt miettiä kotieläinjutut sen kautta, mitä ne eläimet tekisivät luonnossa. Viime kesänä otin 30 possua, jotka elivät ulkona aitauksessa. Aiemmin, kun olin päätoiminen sikafarmari, oli sikalassani kestokuivikepohja. Siat saivat pöllyttää kanttipaaleja.
Välttilän mielestä tuotantoeläinten tulisi saada laiduntaa ympäri vuoden. Vaatimus talviulkoilusta tulisi saada säädöksiin, jotta sitä toteutettaisiin kaikilla tiloilla.
– Elän siinä uskossa ja toivossa, että suomalainen maajussi ihan oikeasti välittää eläimistään, Välttilä sanoo.
Hän ymmärtää niitä munantuottajia, jotka eivät kuitenkaan parhaillaan investoi free range- tai luomukanaloihin.
– Tosi moni suomalainen kanalayrittäjä on juuri investoinut kalliisiin virikehäkkeihin. Ei heidän ole taloudellisesti mahdollista muuttaa taas tuotantomuotoa.
Välttilä ei itse valitsisi mitään muuta tuotantomuotoa. Free range on hänen mielestään tuotantokanalle paras tapa elää. Välttilä toivoo, että kuluttajat heräisivät ostamaan eläintuotteita, joiden tuotannossa on panostettu eläinten hyvinvointiin. Hän on suunnitellut aloittavansa munantuotannon lisäksi sikalatoiminnan, jossa siat ulkoilevat ympäri vuoden.
Miksi mikään ei muutu?
Eläinten lajityypillisiä käyttäytymistarpeita on osattu tunnistaa pitkään. Niistä myös puhutaan paljon. Miksi tilanne junnaa siitä huolimatta paikallaan, ja uudistuksetkin ovat usein lähinnä kosmeettisia? Esimerkiksi helmikuussa saimme kuulla, ettei turkiseläinten oloihin käytännössä ole luvassa parannuksia, toisin kuin eduskunnasta turkistarhauksen kieltoa koskevan kansalaisaloitteen käsittelyn yhteydessä luvattiin.
Niin kutsutussa virikehäkissä kanojen pitää saada nokkia ja kuopia pehkua, munia pesään sekä istua orrella. Häkissä pitää olla kanaa kohden vähintään 750 neliösenttiä tilaa, kun vanhan mallisessa häkkikanalassa tilaa oli kanaa kohden 550 neliösenttiä. Tilaa ei virikehäkissäkään ole kuitenkaan juuri A4:sta enempää, ja virikkeet ovat monesti täysin riittämättömät.
Sioille on luultavasti tulossa hieman lisätilaa karsinoihinsa vuodesta 2018 eteenpäin. Elintila nousee 0,65 neliöstä 0,9 neliöön per eläin. Käytännössä monet tuottajat pitävät jo eläimiään uuden lainsäädännön vaatimassa tilassa. Parempaan on kuitenkin syytä pyrkiä. Sikojen tulisi saada liikkua sisätiloissa vapaana kunnolla kuivitetulla alustalla ja tilaa tulisi olla tarpeeksi eläintä kohden. Nykyään tämä toteutuu vain harvoissa sikaloissa.
– Ihmiset ovat tottuneet tiettyihin toimintatapoihin. Paremmat elinolot myös maksavat, mikä vaikuttaa tuottajien taloudelliseen tulokseen. Lisäksi omien käytäntöjen muuttaminen voi olla vaikeaa, sanoo SEYn toiminnanjohtaja Kati Pulli.
Katseet kääntyvät Juustoportin ja Mikko Välttilän free range -kanalan suuntaan. Löytyykö mahdollisuus tuotantoeläinten olojen parantamiseen meidän kuluttajien rahapusseista? Olemmeko me valmiita maksamaan tarvittavista muutoksista, jotta eläimet voivat elää elämisen arvoista elämää?
Kommentit