Kuinka hyvinvointi punnitaan?

Ikätoverin kanssa leikkiminen parantaa elämänlaatua. Kuva: Seppo Parkkinen

Sairas eläin ei voi hyvin, mutta onko terveelläkään kaikki kunnossa? Sanotaan, että vain hyvinvoiva eläin jaksaa olla tuottava, ja vakuudeksi esitetään turkiseläinten tuuheaa ja kiiltävää turkkia. Ovatko siis turkistarhojen eläimet tyytyväisiä? Millä tavalla ihmisen hoidossa olevien eläinten hyvinvointia voidaan arvioida?

Eläinten hyvinvointia tutkivat monet eri tahot, mutta tässä yhteydessä on luontevinta hakea vastausta luonnontieteellisestä näkemyksestä.

– Alan tutkijat lähtevät yleisesti siitä, että eläimen hyvinvointi muodostuu eläinyksilön fyysisestä ja psyykkisestä tilasta. Se on näiden kokemusten summa, sanoo eläinlääketieteen dosentti Laura Hänninen Helsingin yliopistosta.

– Nykyään voidaan jo tieteessäkin puhua eläimen tunteista ja kokemuksista, vaikka vielä kymmenkunta vuotta sitten se ei käynyt päinsä.

Eläinten hyvinvoinnin arviointiin etsitään usein lukuja ja mittoja, joita esimerkiksi eläimen fysiologinen tila ja tuotos tarjoavat. Vaikka numerot olisivat yksiselitteisiä, ovat elävät olennot muutakin kuin lukuja ja mittoja. Lisäksi eri eläinlajien biologiset tarpeet ja käyttömuodot vaihtelevat.

– Lähtökohtaisesti tutkitaan yhtä yksittäistä tekijää: miten se vaikuttaa (tuotokseen) ja mikä on se biologinen hinta, jonka eläin joutuu maksamaan. Eläimen käyttäytyminen on tärkeä seurattavissa oleva tekijä, joskin myös tuotos ja terveys kertovat jotakin, Hänninen sanoo.

– Jalostuksen vaikutus täytyy silti muistaa. Meillä on tänä päivänä geneettisesti huipputuottava eläinkanta, mutta pitkälle jalostettu eläin voi olla tuottava oman hyvinvointinsa kustannuksella.

Siipikarja on tästä hyvä esimerkki. Kukaan ei yleensä esitä, että broilerit voivat hyvin, koska niillä on muhkeat rintalihakset. Päinvastoin tiedetään, että broilerien nopea kasvu ja suhteeton lihasmassa aiheuttavat linnuille jalka- ja sydänvaivoja. Lypsylehmien yhteydessä puhutaan tuotantorasitukseen liittyvistä sairauksista, mikä kertoo, etteivät tuottavuus ja hyvinvointi välttämättä käy yksiin.

– Käytännössä tuotanto on, ainakin ainoana kriteerinä, karkea mittari. Siinä vaiheessa, kun stressi tai sairaus heikentää tuottavuutta, on jo liiankin selvää, ettei eläin voi hyvin, Hänninen toteaa.

Tuotantoeläimet ovat harvoin pitkäikäisiä, joko siksi, ettei niitä ole tarkoituskaan kasvattaa pitkään tai siksi, että ne uupuvat ennenaikaisesti. Broilerin elämä kestää vain viisi viikkoa, ja munijakana teurastetaan ennen puolentoista vuoden ikää. Sen ajan useimmat jaksavat, elämänlaadusta riippumatta. Koska massakasvatuksessa kuluja ja työn määrää saadaan vähennettyä, tietty määrä ”hävikkiä” sopii taloudellisen kannattavuuden raameihin. Eläinten hyvinvoinnista kiinnostuneesta ”hävikki” ei kuitenkaan kuulosta miellyttävältä.

Toisaalta eläimen alentunut tuotantokyky ei välttämättä todista huonosta voinnista, vaan tuotto ja tuntemukset voivat olla kaksi eri asiaa. Hänninen ottaa esimerkiksi ravihevosen: vaikka se ei juokse yhtä hyvin kuin ennen, ei se silti välttämättä tunne oloaan lainkaan huonoksi.

Tietoa ja tarkkailua

Ihmisten arviot eläimen hyvinvoinnista poikkeavat joskus suuresti toisistaan. Yksi katsoo eläintä taloudellisten intressien kautta, toinen kuvittelee itsensä eläimen asemaan. Kumpikaan näkemys ei välttämättä ole eläimen kannalta oikea.

Avainasemassa on tieto eläimen luontaisista tarpeista ja sen luontaisen käyttäytymisen tunteminen. Tällöin perushavainnointi toimii, oli kyse sitten gerbiilistä tai siasta. Hänninen pitää edelleen hyvänä työkaluna 60-luvulla kehitettyä ”viittä vapautta”. Nämä ovat vapaus nälästä ja janosta, vapaus epämukavuudesta, vapaus kivusta, vammoista ja sairauksista, vapaus normaaliin käyttäytymiseen sekä vapaus pelosta ja kärsimyksestä.

Nykyään pidetään olennaisena myös oikeutta positiivisiin kokemuksiin, joita eläin saa esimerkiksi leikistä ja liikkumisesta, emo-jälkeläissuhteesta ja muista sosiaalisista kontakteista. Kontakti emoon ja leikit samanikäisten lajitovereiden kanssa saattaa merkittävästi edistää yksilön sosiaalista kehitystä ja siten vaikuttaa sen koko elämän aikaiseen hyvinvointiin.

Positiivisten kokemusten tarjoamisessa tulisi muistaa myös yksilölliset erot. Esimerkiksi sosiaalisella lajilla tärkeää ei ole vain lajikumppanien seura, vaan lisäksi eläimillä tulisi olla mahdollisuus väistää ja vetäytyä.

Tutkimushankkeella hyvinvointia mittaamassa

Eläinten positiiviset kokemukset olivatkin mukana EU-tasolla toteutetussa, laajassa Welfare Quality -tutkimushankkeessa, jossa kehitettiin arviointimenetelmiä tuotantoeläinten hyvinvoinnille. Hyvinvoinnin mittaamiseksi tarkasteltiin eläinten ruokintaa, kasvatusympäristöä, terveyttä ja käyttäytymistä.

Suomessa sika- ja nautatiloilla tehtävillä eläinlääkäreiden terveydenhuoltokäynneillä onkin alettu soveltaa WQ-hankkeen arviointimenetelmiä. Parantamisen varaa taitaa silti vielä olla, sillä SEY ja Animalia ovat kritisoineet WQ -mittaristoa vaatimustasoltaan liian löysäksi.

WQ on hyvä menetelmä tilojen vertailemiseksi toisiinsa, sillä se tarjoaa työkalun eläinten hyvinvoinnin parantamiseen. Absoluuttinen eläinten hyvinvointia arvioiva mittaristo se ei kuitenkaan ole, sillä WQ on kehitetty pitkälti tuotannon ehdoilla. Erinomaisen arvosanan voi saada, vaikka hyvinvoinnissa olisi eläimen kannalta vielä runsaasti parannettavaa. Eläinsuojelujärjestöjen pelkona on, että löysää asteikkoa ryhdytään käyttämään kuluttajan kannalta harhaanjohtavasti.

Esimerkiksi suomalaisia sikatiloja koskeneessa tutkimuksessa mitattiin yksittäisten eläinten käyttäytymistä, mutta ei eläimillä käytettävissä olevien virikkeiden tai kuivikkeiden määrää tai ulkoilumahdollisuutta, joiden kuitenkin on todettu edistävän eläinten hyvinvointia.

Tutkimusta tarvitaankin lisää.

– Fysiologiset tarpeet tunnetaan jo aika hyvin, mutta käyttäytymisen yksityiskohdissa ja eri lajien välisissä eroissa olisi selvitettävää, Hänninen sanoo.

Hän muistuttaa, että ihmisen vastuulleen ottamat eläimet elävät keinotekoisessa ympäristössä. Niinpä ympäristö tulisi rakentaa sellaiseksi, että se tyydyttää eläimen geneettiset tarpeet. Siinä voidaan onnistua, jos hoitajalla riittää kekseliäisyyttä ja kiinnostusta. Jos eläimen elinolot ovat perustavalla tavalla puutteelliset, eivät mitkään vippaskonstit kuitenkaan auta.

– Kun puhutaan virikkeistä, ei aina ymmärretä, ettei virike ole varsinaisesti mitään ylimääräistä hyvää vaan keino, jolla kompensoidaan rajoitetun elämän puutteita, Hänninen huomauttaa.

Turkinhoito on tärkeä osa naudan luonnollista käyttäytymistä. Karjaharja puhdistaa ja viilentää naudan turkkia. Kuva: Marjo Kokkonen


Uuden ajan tavoitteet

Tuotantoeläinten ehkä vakavin ongelma on liikunnan vähyys, jopa koko olemista määräävä ahtaus. Koska eläinsuojat, häkit ja tarhat maksavat, ongelma tuskin koskaan väistyy. SEY kuitenkin vaatii, että kohtuuttomuuksista on päästävä eroon. Nyt kun Suomen eläinsuojelulakia ollaan uudistamassa, syntyykin keskustelua muun muassa emakoiden porsitushäkeistä ja nautojen kytkemisestä.

SEYn toiminnanjohtaja Kati Pulli, joka on lakia valmistelevan ohjausryhmän jäsen, kirjasi Eläinten ystävässä 4/2013 SEYn päätavoitteet lakiuudistuksessa.

– Yleisesti ottaen nykyaikaisen eläinsuojelulain tarkoitus olisi edistää eläinten hyvinvointia ja ennaltaehkäistä ongelmien syntymistä, sanoo Pulli, ja aloittaa lajityypillisistä käyttäytymistarpeista. Se on laaja ja eläimen kannalta olennainen käsite.

Lakimuutoksia tarvitaan silti vielä jopa keskiaikaisilta tuntuviin asioihin. Näitä ovat rutiininomaiset ja kivuliaat toimenpiteet, joita tehdään ilman kivunlievitystä, kuten porsaiden kastroinnit ja vasikoiden nupoutukset.

– Taloudellisista tarpeista ei tällaisia poikkeuslupia tulisi enää myöntää, Pulli toteaa.

”Taloudelliset tarpeet” on sanayhdistelmä, joka vääjäämättä nousee esiin tuotantoeläinten kohdalla. Hyvinvoinnin edistämiseen taloudellisten tarpeiden kustannuksella tarvittaisiin panostusta koko yhteiskunnalta.

– Tuotantoeläinten hyvinvoinnin edistämisessä kuluttaja on tärkeässä asemassa, ja kauppa erityisesti. Kaupan pitäisi ottaa vastuuta, tarjota vaihtoehtoja ja jakaa tietoa ostotilanteessa, jotta kuluttaja tietää, miksi joku tuote maksaa enemmän kuin toinen, Pulli sanoo.

Yksi keino olisi niin koti- kuin ulkomaisille eläinkunnan tuotteille asetettava vero, jolloin hintaan sisältyvä lisä ohjattaisiin eläinten hyvinvoinnin parantamiseen.

Eläimen tarpeita ei usein tunneta

Toisaalta rahaa tarvitaan myös seura- ja harrastuseläinten hyvinvointiin.

– Lemmikkieläintenkin pitäjillä tulisi olla riittävästi sekä varallisuutta että osaamista eläimen pitoon, Pulli huomauttaa.

Seura- ja harrastuseläinten pahoinvoinnin taustalla on usein ihmisten tietämättömyys: eläimen tarpeiden sijaan kuvitellaan sen tarpeet. Omistajan lyhytjänteisyys ja mukavuudenhalu voivat johtaa siihen, että alkuinnostuksen jälkeen eläimen hoito jää retuperälle. Vaikka tiedon puute tuo ensin mieleen eksoottiset lemmikit, aina ei pärjätä kissojen ja koirienkaan kanssa. Kun huonoa oloaan oireilevan lemmikin käytöshäiriöihin ei osata etsiä syitä, ongelmia ratkotaan kovaotteisella kurinpalautusmentaliteetilla.

Etenkin koirien kohdalla ulkonäköjalostus aiheuttaa hyvinvointiongelmia, kun psyykkistä ja fyysistä terveyttä ei huomioida riittävästi kasvatuksessa. Valistus tehoaa hitaasti, ehkäpä siksi, että lemmikit nostattavat niin voimakkaita tunteita. Tiettyyn rotuun ihastuminen voi tehdä sokeaksi rodun ominaispiirteille ja terveysongelmille.

Pulli toivoisikin uuteen eläinsuojelulakiin listaa kielletyistä rotuominaisuuksista sekä lemmikeille että tuotantoeläimille. Tarvetta on myös positiivilistalle, jossa määriteltäisiin ne eläinlajit, joiden pitäminen huvi- tai hyötykäytössä sallitaan. Ajatus on se, että eläinlajeja, joiden hyvinvointia ei käytännössä pystytä toteuttamaan, ei ihmisen hoteisiin oteta.

– Tämä koskee myös turkiseläinten pitoa nykyisessä muodossaan, Pulli sanoo.

Turkistarhoilla eläimiä pidetään oloissa, joita ei eläintarhoissa sallita, vaikka kyse on samoista lajeista. Tarhaajien mukaan turkiseläimet ovat jo niin pitkälle domestikoituneet, että ne ovat oloihinsa sopeutuneet. Turkiseläinten kesyyntymisasteesta on useita mielipiteitä, mutta vaikka eläinten ihmisarkuus olisikin vähentynyt, luontaisia käyttäytymistarpeita kesyyntyminen ei poista. Vaikka esimerkiksi koira on taatusti domestikoitunut, ei koirien turkistarhaus tulisi Suomessa kuulonkaan. 

Lue lisää:

Eläinten hyvinvoinnin tutkimuskeskus

Eläinten hyvinvointikeskus

Kirjoittajan kommentti: Sopeudu – tai?

Vielä ajatus koirien sopeutumisesta. Tänä päivänä lukuisat koirat joutuvat säännöllisesti viettämään vähintään kahdeksan tuntia päivässä yksin kotona. Töistä palattuaan omistaja ei välttämättä jaksa lemmikin kanssa juuri touhuta. Näin ikävään elämään moni koira kuitenkin omistajansa mukaan sopeutuu. Mutta onko oikein vaatia tällaista sopeutumista luontaisesti sosiaaliselta ja aktiiviselta eläimeltä?

Ihmisen ja eläimen yhteiselossa tarvitaan sopeutumista puolin ja toisin. Kyse on vain siitä, minkälaista ja minkä mittaista venymistä meillä on oikeus eläimiltä odottaa. Koska ainakin omasta mielestämme olemme muita eläimiä älykkäämpiä, olisi meidän vaadittava itseltämme eniten – ja kunnianhimoisesti panostettava ratkaisuihin, joilla voisimme taata vastuullamme olevien eläinten hyvinvoinnin.

tutkimus WQ welfare quality virike virikkeet

Kommentit

Luetuimmat julkaisut