Häkkieläin, harrastusväline vai ihan vain hevonen? Harva hevonen saa toteuttaa lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan

Kuvat: Asla Heikkari

Hevosen lajityypilliseen käyttäytymiseen tähtäävät olosuhteet ovat hevosmaailmassa vielä utopiaa. Ratkaisuja olisi kuitenkin jo saatavilla, ja pienilläkin muutoksilla voi parantaa hevosen elinoloja.

Harva hevonen pääsee toteuttamaan läpi vuoden lajityypillisiä käyttäytymistarpeitaan. Siksi moni hevosharrastaja on hieraissut silmiään Sastamalan ja Huittisten rajamailla sijaitsevan Balanssiin-tilan pihalla. Keskellä peltoa sijaitseva tila näyttää ensisilmäyksellä huippumodernilta maneeseineen ja ratsastuskenttineen. Silti tallilla asuvat 14 hevosta asuvat aktiivipihatossa ja ulkoilevat ympäri vuoden yhdessä laumassa noin hehtaarin kokoisella alueella.

Kesällä laitumet kasvattavat hevosten liikkuma-aluetta neljällä hehtaarilla. Ruokaa on tarjolla läpi vuorokauden, ja hevosten harjaan solmitun tunnistimen ansiosta jokainen saa ruoka-automaateista syödäkseen sopivan annoksen.

Balanssiin on hevosmaailmassa poikkeus, ja tavallisen hevosharrastajan silmään tilalla käytettävät ratkaisut voivat kuulostaa varsin utopistisilta. Yleisempää on, että harrastushevoset seisovat suurimman osan päivästä karsinoissa talleissa ja sen lisäksi muutaman tunnin päivässä ulkona pienissä tarhoissa.

Ruokintavälitkin ovat usein pitkiä, vaikka vaeltavana ruohonsyöjänä hevonen söisi luonnossa ainakin kymmenen tuntia päivässä samalla kävellen ja valikoiden erilaisia kasveja.

– Koko paikan lähtökohtana on se, että hevosen täytyy saada säännöllisesti ruokaa eli heinää. Moni toteuttaa tämän siten, että hevonen laitetaan pienehköön pihattoon, jossa ruokaa on tarjolla koko ajan. Oma kokemukseni on, että tällöin hevoset seisovat lähinnä paikoillaan syömässä, kertoo Balanssiin-tilan perustaja Tiina Hursti.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Automatisoidut ruokintaseinät ovat yksi Tiina Hurstin perustaman Balanssiin-hevostilan erikoisuuksista. Automatisointi helpottaa työtä, sillä liian harvoin jaetut heinäannokset altistavat hevosen hyvinvointiongelmille.

Sekä hevosia että hevosenomistajia miellyttävän tilan rakentaminen vaatii vaivannäköä

Hursti ratkaisi ongelman panostamalla automaatioon: sekä ruokinta-automaatit että aitauksen eri osiin jakavat portit toimivat ajastimella ja tunnistimilla. Koko tila on muutenkin pitkälle automatisoitu: kun ruoka-automaatteja on eri puolilla piha-aluetta, hevosten tulee liikuttua pitkiä matkoja paikasta toiseen joko ruoan tai juoman perässä.

– Ajatus tästä syntyi, kun etsin omalle hevoselleni paikkaa, jossa se voisi elää edes jollain lailla lajityypillistä elämää kuitenkin niin, että harrastuspuitteet olisivat laadukkaat. Sellaista ei yksinkertaisesti ollut saatavilla, Hursti kertoo.

Modernin, sekä hevosia että niiden omistajia miellyttävän tilan rakentaminen ei ollut helppoa. Hursti kävi miehensä kanssa tutustumassa Itävallassa sijaitsevaan tehtaaseen, joka valmistaa keskieurooppalaisille hevostiloille automatisoituja heinäseiniä ja ajastimilla toimivia portteja. Lisäksi hän tutustui useisiin aktiivipihattoihin Saksassa ja Itävallassa. Taustatyö vaati valtavasti aikaa, ja rahoitukseen Hursti sai muun muassa EU-tukea.

– Tästä on nyt muutamia vuosia aikaa. Laskeskelin silloin, että suomalainen hevosenpito muuttuu muutamassa vuodessa siinä missä keskieurooppalainenkin, ja vastaavanlaiset tilat yleistyisivät Suomessakin. Yllätyin siitä, ettei hevosenpito ole tässä ajassa muuttunut, vaan meitä pidetään edelleen kummajaisina.

Laki ei määrää hevosia ulos

Hurstin tila on yksi esimerkki siitä, miltä hevosenpito voisi näyttää tulevaisuudessa, jos hevosen lajityypilliset käyttäytymistarpeet otettaisiin aiempaa paremmin huomioon.

Hevosenpidon standardeja olisi nimittäin aiheellista ravistella. Sen tietää hevosten lajityypilliseen käyttäytymiseen perehtynyt etologi Verna Vilppula.

– Suomessa ja Pohjoismaissa on hieman enemmän pihattoja kuin muualla maailmassa. Pihatto ei ole kuitenkaan oikotie onneen, sillä se vaatii hyvää suunnittelua. Tallin valinta voi riippua myös hevosesta, sillä karsinatallissa kasvanut hevonen ei välttämättä totu pihattoon, Vilppula kertoo.

Suomessakaan edes tuleva eläinten hyvinvointilaki ei näillä näkymin määrittele, että hevosen tulisi päästä päivittäin ulkoilemaan hevosten kesken. Suomessa hevoset kuitenkin ulkoilevat pääasiassa aitauksissa, joskin usein hyvin pienissä tarhoissa.

– Maailmalla on hyvin tyypillistä, että talleilla ei välttämättä ole aitauksia lainkaan ja hevosia vain ratsastetaan. Tällöin hevonen poistuu karsinasta vain ratsastuksen ajaksi. Siihen nähden Suomessa asuvilla hevosilla on asiat hieman paremmin, Vilppula sanoo.

Hevonen on ihmiselle harrastus- tai kilpailuväline, ei eläinyksilö

Sekä Hurstin että Vilppulan mukaan hevostenpidon perimmäiset haasteet liittyvät siihen, että hevonen on ihmiselle ennen kaikkea harrastus- tai kilpailuväline, eikä hevosta niinkään nähdä eläinyksilönä. Siksi hevosten elinympäristökin rakennetaan usein ihmisen, ei eläimen ehdoilla.

– Biologinen ymmärrys hevosen tarpeista on heikkoa. Hevosten omistajien tulisi ymmärtää, että hevonen on villin eläinlajin alapopulaatio, ja sille täytyisi vankeudessa simuloida luonnonmukaisen käyttäytymisen mahdollistavat olosuhteet, Vilppula sanoo.

Vilppula huomauttaa, että haasteita syntyy myös siitä, että vankeudessa eläviä hevosia verrataan talleilla keskenään eikä luonnossa eläviin saman lajin yksilöihin.

– Ilman luonnon vertailukohtaa olemme sokeita sille, mitä talleilla näemme. Vankeuden aiheuttamaa käyttäytymistä voi helposti pitää normaalina, jos ei tiedä muusta. Esimerkiksi monia häiriökäyttäytymisen malleja pidetään hevosille melko tavallisina, vaikka ilmiöitä ei esiintyisi luonnossa lainkaan.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Luonnossa hevose elävät laumoissa, mutta ihmiset tarhaavat niitä usein yksin.

Laumassa tarhaamista vierastetaan turhaan

Luonnossa hevoset elävät laumoissa, joiden koko riippuu ympäristöstä. Laumoja on kahdenlaisia: sellaisia, joissa elää sekä tammoja että oreja ja niin sanottuja poikamieslaumoja, joissa elää eri ikäisiä oreja. Yksin hevoset eivät elä koskaan: yksin jäävä hevonen on luonnossa äärimmäisen altis petoeläimille ja muille vaaroille.

Vankeudessa elävät hevoset eivät voi valita laumaansa, ja moni pitää tammoja tammalaumoissa ja ruunia eli kastroituja oreja keskenään. Orit pidetään lähes järjestään yksin, mutta myös muiden hevosten tarhaaminen yksin on erittäin tavallista.

Yksin tarhaamista perustellaan mitä moninaisimmilla syillä. Hevonen voi leikkiessään rikkoa muiden hevosten loimia, ja koska tilaa tarhoissa on harvoin liikaa, leikki voi äityä turhan riehakkaaksi ja altistaa pienessä tilassa olevat hevoset erilaisille vammoille.

Tiina Hurstin tilalla kaikki hevoset tarhaavat yhdessä laumassa. Tilanne on herättänyt monissa kummastusta, ja Hursti on kuullut monenlaisia selityksiä siitä, miksi laumassa eläminen ei sovi kaikille hevosille.

“Hevosten omistajien tulisi ymmärtää, että hevoselle täytyisi vankeudessa simuloida luonnonmukaisen käyttäytymisen mahdollistavat olosuhteet.”

– Ihan jokainen meille tullut hevonen on kuitenkin sopeutunut hyvin. Osalla on mennyt kauemmin ja osalla vähemmän aikaa. Tavoitteena on, että meillä hevoset vaihtuvat harvoin, joten ryhmäytämme uudet hevoset mukaan vain kesäaikaan. Tutustuttamisvaiheessa suurempi tila myös vähentää potentiaalisia vammoja. Ihmisille aktiivipihattoelämään tottuminen on ollut monesti paljon hevosia vaikeampaa, Hursti kertoo.

Luonnossa hevosen asuinalue on yleensä satojen hehtaarien kokoinen. Syömisen lomassa hevonen kävelee luonnossa yli 10 000 askelta päivässä, ja kilometrejäkin kertyy jopa 20 päivässä. Vastaavan laidunalueen järjestäminen on yleisesti ottaen mahdoton tehtävä. Pienempikin voi kuitenkin riittää.

– Eräässä tutkimuksessa hevosten liikkuminen lisääntyi voimakkaasti aina siihen saakka, kun aitauksen koko suurennettiin neljään hehtaariin. Sen jälkeen, jos hevosella on riittävästi resursseja, kuten ruokaa, juomaa ja lepopaikkoja, hevoslauma ei välttämättä kaipaa vankeudessa suurempaa tilaa, Verna Vilppula sanoo.

Liikettä, virikkeitä ja resursseja

Hevosihmiset kyllä tietävät, että hevoset tarvitsevat liikettä ja liikuntaa. Monella tallilla liikkumisen tarvetta yritetään kompensoida esimerkiksi kävelykoneella: laitteella, jossa hevonen kävelee pientä ympyrää ihmisen päättämän ajan.

Kävelykoneessa hevonen toki liikkuu, mutta hevosen psyykelle saman ympyrän käveleminen ei tee hyvää. Liikkumisen tarve kannattaisi ratkaista muilla keinoin, esimerkiksi ratkaisuilla, joita Balanssiin-tilalla on otettu käyttöön.

Modernin, pitkälle automatisoidun aktiivipihaton rakentaminen ei ole kaikille mahdollista ihan rahallisista syistä. Vilppula huomauttaa, että hevosen käyttäytymistarpeita voi tyydyttää pienilläkin toimilla virikkeiden muodossa. Omaa ajatusmaailmaansa voi myös haastaa.

– Maailmalla näkee jo paljon sitä, että koko tallialue on yhdistetty eräänlaiseksi pieneksi aitausten verkostoksi. Tilaa tallilla voi olla hehtaarikaupalla, mutta sitä käytetään eläinten kannalta turhiin asioihin. Resurssien käyttöä tulisi miettiä uudelleen. Kesälaitumien sijaan hevosille voisi rakentaa ison aitauksen, joka tukisi eläinten hyvinvointia ympäri vuoden.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Hevoselle on tärkeää, että myös sen aitauksessa on virikkeitä. Jos tarhojen sisällä ei kasva puita, hevoselle voi tarjota esimerkiksi rapsutuspaikkoja, joissa hevonen pääsee rapsuttelemaan itseään.

Hevosen tulee päästä liikkumaan vapaasti kaikissa askellajeissa

Moni suomalaistallikin voisi tarttua haasteeseen: tarhoja ja laumoja yhdistelemällä hevosten hyvinvointia voisi parantaa melko pienin keinoin. Suomessakin osa hevosharrastajista on innostunut viime vuosina niin sanotusta paddock paradise -konseptista, jossa tarhoista ja laitumista pyritään muokkaamaan monipuolisia, villihevosten oloja jäljitteleviä ympäristöjä.

Myös kiinnostus aktiivipihattoja ja aktiivitarhausta kohtaan on lisääntynyt, vaikkakin hitaasti. Esimerkiksi Harjun oppimiskeskus otti käyttöön automatisoidun aktiivipihaton vuonna 2019.

Vilppula toivoo, että pienten, virikkeettömien tarhojen olemassaolo kyseenalaistettaisiin silti entistä voimakkaammin.

– Hevosenpidon ehdottomiin minimivaatimuksiin tulisi kuulua se, että hevonen pääsee liikkumaan päivittäin ulkona omatoimisesti kaikissa askellajeissa, myös kiitolaukassa. Lisäksi ulkoilun pitäisi olla mahdollisimman pitkäkestoista, Vilppula sanoo.

Passiivinen eläin ei voi hyvin

Vilppula toivoo hevosmaailmaan ylipäätään enemmän vanhojen käytänteiden kyseenalaistamista.

– Hevosen elinikä on noin 25–30 vuotta. Hevosen omistaminen poikkeaa kuitenkin monien muiden eläinlajien omistamisesta. Jyrsijää, kania, koiraa tai kissaa ostavalle painotetaan, että eläimeen täytyy sitoutua koko sen eliniän ajaksi. Hevosten kanssa tilanne on toisin. On ihan tavallista, että hevonen vaihtaa omistajaa parin vuoden välein.

Hevosten kannalta tilanteen tekee haastavaksi se, että hevonen sietää varsin kurjia oloja ja monesti turtuu jatkuviin muutoksiin ja kontrollinpuutteeseen.

Hevosen käyttäytymistarpeita voi tyydyttää pienilläkin toimilla virikkeiden muodossa.

– Todella monessa hevosessa näkyy opitun avuttomuuden piirteitä. Hevosella ei ole ollut tällöin muuta mahdollisuutta kuin oppia, ettei se voi vaikuttaa omaan elämäänsä. Jos hevonen ei kiinnitä huomiota ympäristöönsä, se toimii kuin kone ja on passiivinen suurimman osan vuorokaudesta, pitää ihmisen huolestua, Vilppula sanoo.

Vilppulan mukaan hevosten pitoa tulisi tarkastella uudelleen myös karsinoiden ja pihattojen minimivaatimusten kohdalla. Lain mukaan yhdeksän neliömetrin karsina riittää 160 cm korkealle ja sitä suuremmalle hevoselle.

– Moni kilpahevonen on huomattavasti suurempi, mutta karsinan minimikoko on silti sama. Hevosen pitää päästä nukkumaan päivittäin REM-unta aivan velttona maata vasten. Hevonen, joka on 175 cm korkea, ei mahdu tekemään näin yhdeksän neliömetrin tilassa, koska tilaa tarvitaan myös ulosteiden välttämiseen ja makuulle menoon.

Myös laidunkausi tekee tilanteen hevosille varsin haasteelliseksi: Suomessa hevoset elävät yleensä käytännössä koko vuoden hyvin ahtaissa tiloissa, joissa niiden ei ole juurikaan mahdollista vaikuttaa omaan elämäänsä.

– Laitumelle päästyään hevonen voi olla hetken – ehkä kuukauden tai pari – hevonen, kunnes se päätyy takaisin samaan, passivoivaan arkeen, Vilppula huomauttaa

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Tiina Hursti perusti oman hevostilan, kun omalle hevoselle ei löytynyt laadukasta harrastuspaikkaa, jossa hevonen olisi päässyt viettämään lajityypillistä elämää.

Päivitetty 4.8.: Jutussa väitettiin aiemmin virheellisesti, että hevosten luonnollinen elinalue olisi kymmenien hehtaarien kokoinen. Nykytiedon mukaan hevosten luonnollinen elinalue on kuitenkin vähintään satojen hehtaarien kokoinen.

6 vinkkiä, joilla parannat hevosen hyvinvointia

1. Valjasta hevosten tarhaksi mahdollisimman suuri alue. Hevosten yleisimmät kulkureitit ja esimerkiksi ruokintapaikat kannattaa pohjustaa hyvin, jotta ne kestävät käyttöä myös mutaisemmilla keleillä.

2. Tarjoa hevosille monipuolista ruokaa eri puolilla tarhaa. Syöttöpisteitä, ruokinta-automaatteja tai esimerkiksi heinäverkkoja kannattaa viedä eri puolille aluetta, jotta hevoset liikkuvat ruoan perässä. Myös juomapaikan voi sijoittaa niin, että sinne pääsemiseksi hevosen tulee nähdä vähän vaivaa. Hevonen pureskelee luonnossa käytännössä koko elämänsä ajan. Syömisvälien tulee olla siksi mahdollisimman lyhyet, aina alle 4 tuntia.

3. Puhtaus ja puhdistautuminen on hevoselle tärkeää. Tarha kannattaa siivota päivittäin. Hevosille on tärkeää tarjota paikkoja, joissa ne voivat ottaa tarvittaessa hiekka- ja mutakylpyjä.

4. Varmista, että hevosen makuupaikka on sellainen, että hevonen mahtuu nukkumaan rennosti pitkällään. Makuupaikan tulee olla kuiva, lämmin ja pehmeä.

5. Hevonen on vaeltava eläin. Vaeltamisen tarvetta voi helpottaa tarjoamalla hevoselle kävelyretkiä. Hevosta kannattaa lenkittää esimerkiksi pitkässä liinassa siten, että hevonen pääsee itse haistelemaan ja tutustumaan ympäristöönsä omaan tahtiinsa.

6. Jos harrastat ratsastusta, maksa vain sellaisten paikkojen palveluista, joissa hevosen lajityypillisiin käyttäytymistarpeisiin panostetaan. Ylläpitotallia tai ratsastuskoulua etsiessäsi kannattaa kysyä, millä konkreettisilla toimilla paikka panostaa hevosten hyvinvointiin.

Vinkit: Verna Vilppula ja Tiina Hursti

hevonen lajityypillinen käyttäytyminen Verna Vilppula

Kommentit

Luetuimmat julkaisut