Ei paluuta entiseen

  • Meiltä
  • Anitra Rönkkö

Birgitta Wahlberg uskoo, että muutos perustuslakiin muuttaisi myös ihmisten asenteita eläimiä arvostavammaksi.

Pienenä Birgitta Wahlberg teki samaa kuin monet muut lapset. Hän pelasti eläimiä luonnosta ja hoivasi niitä. Jos joku teki eläimille pahaa, se sai voimaan pahoin.

Perheessä liha oli osa arkea monin tavoin. Wahlbergin isoisä oli ollut sotavuosien aikaan arvostettu lihakauppias ja isä oli metsästäjä. Äiti valmisti liharuokaa harva se päivä ja huolehti, että eläimen ruhosta käytetään kaikki osat. Wahlbergista kuitenkin tuntui tuskaiselta katsoa, kuinka äiti nylki keittiössä isän metsästämää jänistä.

– Muistan, kuinka helpottavaa oli, kun itkin kuollutta eläintä ja äiti sanoi, että älä itke hyvä lapsi, tämä eläin on saanut elää hyvää ja onnellista elämää. Isä on ampunut sen niin, että eläin ei edes tiedä sitä.

Tuntui hyvältä uskoa siihen, mitä äiti sanoi. Se vei pois osan ahdistuksesta, jota Wahlberg tunsi.

– Tässä vaiheessa elämää ajattelen, että kunpa joku aikuinen olisi vaalinut sitä lapsen puhtautta ja sanonut että kyllä, on väärin tappaa, Wahlberg pohtii.

Vaihtoehtoisia ajatusmalleja ei ollut kuitenkaan tarjolla, ja Wahlberg tuudittautui pitkäksi aikaa siihen, mitä hän nyt kutsuu hyvinvointijargoniksi. Että on ihan ok käyttää eläintä hyväkseen, kunhan se tapahtuu inhimillisesti ja eläintä kunnioittaen.

Eläinoikeustyön puurtaja

Wahlbergin päätyö on julkisoikeuden opettaminen Åbo Akademissa, jossa hän opettaa myös eläinoikeutta. Harrastuksille ei jää juuri aikaa, sillä vapaa-aikana hän toimii Suomen eläinoikeusjuristit ry:n puheenjohtajana.

Wahlberg työ yhdistyksessä on ollut uraauurtavaa. Yhdessä kollegoidensa kanssa Wahlberg on ehdottanut perustuslakia muutettavaksi siten, että siinä huomioitaisiin eläinten perusoikeudet.

Iltaisin Wahlberg saattaa lukea töistä kantautuneita kirjoja, joissa käsitellään eläinten oikeuksia. Hän sanoo omistavansa loppuelämänsä eläinten asialle.

– Se on sitä, mikä on merkityksellistä. Ei pelkästään eläinten takia, vaan ihan meidän kaikkien tulevaisuuden takia.

Lapsuudesta tähän pisteeseen on ollut pitkä matka. Varmuus omasta elämäntehtävästä on syntynyt muutaman oivalluksen kautta.

Tyhjä ja raskas työ

Wahlberg aloitti valtiotieteen maisterin opinnot Åbo Akademissa vuonna 2000. Sitä ennen hän opiskeli leikkaus- ja anestesiasairaanhoitajaksi ja ehti työskennellä ensihoitotehtävissä toistakymmentä vuotta.  

Ennen julkisoikeuden opiskelua Wahlbergin työ oli huolehtia risteilyaluksien matkustajista laivasairaanhoitajana. Työ kävi ajan saatossa raskaaksi. Vastaanotolle tuli muun muassa humalaisia ja huumeiden käyttäjiä, joita piti paikata väkivallan jäljiltä.

– Tuntui, että tämä ei lopu ikinä. Helsingistä tulevat seuraavat juhlijat ja Tukholmasta toiset, ja näin se jatkuu päivästä toiseen. Yötyö alkoi uuvuttaa, eikä työ ollut enää hauskaa tai mielenkiintoista.

Uudessa opinahjossaan Wahlberg ryhtyi miettimään, mikä olisi sellainen aihe, joka jaksaisi kiinnostaa pitkään. Ihmisoikeudet on nähty, Wahlberg ajatteli. Hän oli kiinnostunut eläimistä ja luonnosta, joten luonteva jatko oli eläinsuojelulainsäädännön tutkiminen. Siitä lähtien kaikki hänen opintoihin liittyvät työnsä käsittelivät eläinten suojelua.

Lehmän katse

Eläinsuojelulain ensimmäisessä pykälässä sanotaan, että lain tarkoituksena on suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta. Lain tarkoituksena on edistää eläinten hyvinvointia ja hyvää kohtelua. 

Kuulostaa oikein hyvältä, mutta käytäntö osoitti, että laki ei ulotu eläinten todellisuuteen. Tämän Wahlberg havaitsi, kun hän teki opintoihinsa liittyvää tutkimusta teurastamoissa.

Eräällä kerralla, kun Wahlberg oli seuraamassa nautojen teurastamista, tainnutettavaksi menevän naudan ja Wahlbergin katseet kohtasivat. Näin oli käynyt ennenkin, mutta tässä hetkessä oli jotain selittämätöntä.

– Sinä hetkenä ymmärsin, että tehdään tämä miten tahansa, se on väärin.  Tämä on tuntevien ja kokevien yksilöiden systemaattista tappamista, eikä siihen liity mitään välttämättömyyskriteeriä.

Kohtaus teurastamossa teki Wahlbergistä ensin kasvisyöjän, joka söi kalaa ja juustoa.

Myöhemmin eräässä tieteellisessä seminaarissa Etelä-Afrikassa Wahlberg tutustui eläinlääkäriin, joka ei pystynyt enää toimimaan ammatissaan. Maatiloja kiertäneestä eläinlääkäristä oli kestämätöntä nähdä, kuinka emolehmät erotettiin vasikoista. Lehmät eivät voineet toteuttaa luontaista hoivaviettiään.

Toisessa seminaarissa kalojen elämän, kuljettamisen ja teurastamisen näkeminen tutkijoiden keräämästä materiaalista tuotti samaa fyysistä pahoinvointia, jota Wahlberg oli kokenut lapsena.

Kohtaamiset seminaareissa vaikuttivat siihen, että Wahlbergin oli helppo kirjoittaa väitöskirjansa esipuheeseen lupaus eläimille: en syö teitä enää. Eläinsuojelulakia ja -valvontaa käsittelevä väitöskirja valmistui vuonna 2011.

Ajattelun muutos tarpeen

Hetki teurastamon käytävällä tulee Wahlbergille yhä mieleen, kun työ väsyttää tai tuntuu, että hän toistaa samaa sanomaa päivästä toiseen. Hän ei silti ajattele muistoa lannistavana kokemuksena. Pikemminkin se antaa voimia siihen, minkä eteen on tehtävä työtä.

– Oivallukset ovat aika ihania, sillä paluuta entiseen ei ole. Olisi liian tuskallista palata, koska tietää, että tekee väärin toisia tuntevia ja kokevia yksilöitä kohtaan.

Wahlberg näkee, että eläinten kohtelu linkittyy maailman tämänhetkiseen tilaan, meneillä olevaan pandemiaan, lajien massasukupuuttoon ja ilmastokriisiin, jossa eläinteollisuudella on keskeinen merkitys.

Wahlbergiä on harmittanut se, että kytkös koronaviruspandemian ja eläinten kohtelun välillä on jäänyt mediassa vähemmälle huomiolle.

– Pandemiasta ovat tieteilijät jo vuosia varoittaneet. Kun eläimiä käytetään tuotannossa, tiloilla on valtavat tautipaineet koko ajan läsnä. Eläimistä ihmisiin leviävistä taudeista on jo kauan tiedetty ja varoitettu, ennen kuin korona levisi käsiin.

Nyt jos koskaan pitäisi ottaa lusikka kauniiseen käteen ja ryhtyä toimeen, Wahlberg patistaa. Jotta ihmiset muuttaisivat suhtautumistaan eläimiin, olisi kauhottava syvemmältä ja mietittävä asioita aivan uudelta kannalta.

Ratkaisuksi Wahlbergin luotsaamat eläinoikeusjuristit ehdottavat muutosta perustuslakiin. Eläimillä tulisi olla perusoikeudet ja niitä tulisi kunnioittaa. Tämä tarkoittaisi muun muassa sitä, että eläimiä voisi tappaa vain, jos se olisi välttämätöntä meidän oman selviytymisemme kannalta, itsepuolustuksena, yksittäisen eläimen kärsimyksen lopettamiseksi tai jonkin toisen eläimen tai eläinlajin suojelemiseksi.

Esimerkiksi metsästämisen suhteen Wahlbergin näkemys on, että vain viranomaisen pitäisi voida metsästää, mikäli se ylipäätään katsottaisiin tarpeelliseksi.

– Eläinten perusoikeudet eivät poista kaikkea pahuutta, mutta niiden päälle voi rakentaa tehokkaampaa ja oikeudenmukaisempaa lainsäädäntöä. Se ohjaisi yhteiskuntaa eläimiä kunnioittavampaan suuntaan ja vähemmän väkivaltaiseen yhteiselon piiriin.

Mutta onko muutos mahdollinen? Esimerkiksi sosiaalisen median keskusteluissa tuntuu, että jokainen haluaa raivokkaasti pitää kiinni omista eduistaan. Myös tietämättömyyttä ja välinpitämättömyyttä riittää.

– En ole missään nimessä vaipunut toivottomuuteen. Yksilötasolla voi tehdä valtavasti joka päivä, yhteiskunnallisella tasolla voi Suomessa tehdä todella paljon, myös EU-tasolla jonkin verran. Mitä enemmän annamme ääntä hyvyydelle ja muutokselle, sitä nopeammin muutos tapahtuu.

Wahlberg lausuu sanat sellaisella painolla, että häntä haluaa uskoa. Hän on nyt se roolimalli, jota lapsena kaipasi itse. Ääni, joka sanoo, että asiat voi tehdä toisinkin.

Birgitta Wahlberg

ASUU TURUSSA, jossa opettaa julkisoikeutta ja eläintiedettä Åbo Akademissa. Valtiotieteen tohtori.

TOIMII AKTIIVISESTI eläinten hyväksi Suomen eläinoikeusjuristit ry:ssä.

TOIMITTANUT KIRJAN ”Me ja muut eläimet” yhdessä Elisa Aaltolan kanssa. Kirja ilmestyi lokakuussa 2020.

NAUTTII ELÄINTEN tarkkailusta ja kuuntelusta sekä luonnossa liikkumisesta.

eläinsuojelulaki eläinten oikeudet henkilökuva

Kommentit

Luetuimmat julkaisut