Lemmikkikilpikonnien ongelmavyyhti
- Meiltä
- Kerttu Hakala
Pitkäikäinen kilpikonna on vaativa lemmikki, joka joutuu usein hylätyksi. 1990-luvun Turtles-huuman jäljet näkyvät tämän päivän eläinsuojelussa.
Saduissa ja animaatiossa vilisee kilpikonnahahmoja. Franklin, Kilpinen, Michelangelo, Donatello, Rafaello, Leonardo ja jäniksen kanssa kilpaileva kilpikonna ovat vaikuttaneet mielikuvaamme kilpikonnista enemmän kuin se, millaista elämää kilpikonnat luonnossa elävät. Mielikuva sympaattisesta satuhahmosta tai toimintasankarista saa rahan pyörimään lemmikkimarkkinoilla, mutta kilpikonnien elämänlaatua luonnossa tai terraariossa se ei paranna.
Nykyisin kilpikonnia löytää useimmista eläimiä myyvistä kaupoista ja niitäkin varmemmin internetin myyntipalstoilta. Lajivalikoima on laaja: maakilpikonnista tavallisimmat kreikan- ja nelivarvaskilpikonnat ovat saaneet seuraa muun muassa suuremmiksi kasvavista leopardikilpikonnista. Suokilpikonnien kestokelmi punakorvakilpikonnan lisäksi löytyy myös keltakorvia, karttakonnia ja onneksi myös pienemmiksi jääviä vaippa- ja myskikilpikonnia.
Kaikki kilpikonnat tarvitsevat paljon tilaa. Niitä päädytään usein pitämään kokonaan tai osittain vapaana huoneistossa. Tavallisen asunnon lattia ei kuitenkaan ole kilpikonnalle sopiva paikka. Riittävän valaistuksen saaminen ja luonnollinen, kaivautumisen mahdollistava pohjamateriaali ovat elintärkeitä. Liukkaalla lattialla liikkuvan kilpikonnan luusto ei kehity normaalisti ja kynnet saattavat kasvaa liian pitkiksi. Toisaalta lattialla liikkuva konna syö herkästi sille vaarallisia asioita, kuten hiuksia tai sopimatonta ruokaa. Kilpikonna tarvitsee siis joko terraarion, akvaterraarion tai mieluiten terraarioksi muutetun kokonaisen huoneen.
Monella suomalaisella on lemmikki lajista, jonka kanta luonnossa on vaarantunut. Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto IUCN ylläpitää punaista listaa näistä lajeista. Listalta voi tarkistaa lajin luonnonpopulaation elinvoimaisuuden. Kasvien ja eläinten kauppaa säätelee myös liki 200 valtion yhteinen CITES-sopimus ja siitä johdetut EU-säädökset. Sopimuksista huolimatta kilpikonnia myydään aika ajoin eläinkaupoissa ilman tarvittavia todistuksia tai tarkkaa tietoa alkuperästä. Yksityisten toimijoiden välinen kauppa on eläinkauppojakin villimpää.
Teinimutanttipunakorvakilpikonnat
Eläinsuojelussa punakorvakilpikonna (Trachemys scripta elegans) on vanha tuttu. Monet 1990-luvun Turtles-villityksen huumassa hankitut punakorvat kiertävät edelleen kodista kotiin tai asustavat kolmattakymmenettä vuottaan siinä samassa satalitraisessa akvaariossaan ilman lämpölamppua. Liki yhtä monet lienevät jo kuolleet jouduttuaan luontoon joko vahingossa tai tahallisesti hylättyinä.
Punakorvia ei ole enää aikapäiviin saanut tuoda Eurooppaan. EU:n uuteen vieraslajiasetukseen kuuluvana lajina niitä ei saa myöskään lisäännyttää, myydä eikä tietenkään päästää luontoon. Asetuksen tulkintatapa ei vielä ole vakiintunut, joten ei ole varmaa, onko minkäänlainen omistajanvaihdos jatkossa sallittua.
Punakorvakilpikonna ei ole uhanalainen, vaan siihen liittyy liki päinvastainen ongelma: se uhkaa monessa maailmankolkassa syrjäyttää kotoperäiset suokilpikonnalajit. Punakorvakilpikonnat ovat suurikokoisia ja elinvoimaisia ja ne lisääntyvät nopeasti. Ne ovat kestäviä ja kärsivät elossa vuodesta toiseen täysin kelvottomissakin olosuhteissa. Euroopassa pelätään aiheellisesti, että euroopansuokilpikonna saa väistyä punakorvan tieltä. Sen yleistyminen voi tehdä hallaa myös sammakkoeläinpopulaatioille. Punakorvakilpikonna voi selvitä myös Suomen talven yli horrostamalla.
Lemmikkinä punakorvakilpikonna on helppohoitoinen, mutta uinti- ja tallustelualueen suhteen niin kyltymätön, ettei sitä voi hyvällä omallatunnolla asuttaa alle 500 litran vesialtaassa. Nykyisin on onneksi ymmärretty, että punakorva liikkuu mielellään myös maalla ja naaraan on päästävä kaivamaan munansa suojaan, oli urosta seurana tai ei. Suuren vesialan lisäksi punakorvakilpikonnalle onkin tarjottava riittävästi kuivaa maata ja pohjamateriaalia.
Vaativa kreikankilpikonna ja nelivarvaskilpikonna
Kreikanmaakilpikonna (Testudo hermanni) on arvioitu punaisella listalla silmälläpidettäväksi lajiksi, ja EU:n omalla lajilistalla se on uhanalaisten joukossa. Sen paremmin punainen lista kuin Cites-sopimus ei valitettavasti erittele läntistä ja itäistä kreikankilpikonnaa eri lajeiksi, vaikka tiedeyhteisö käyttää niistä melko vakiintuneesti eri nimiä. Läntinen kreikankilpikonna, joka elää muun muassa Italiassa ja Espanjassa, on itäistä harvinaisempi.
Kaikki Suomessa myytävät kreikankilpikonnat tarvitsevat Suomen ympäristökeskuksen myöntämän EU-todistuksen, joka todistaa niiden alkuperän lailliseksi. Ostaminen, myyminen ja myyntiin tarjoaminen ilman EU-todistusta on laitonta. EU-todistus on eri asia kuin Cites-todistus, joten paperit on haltijan vaihtuessa tutkittava aina tarkkaan.
Nelivarvaskilpikonna (Testudo horsfieldii) on luonnossa vaarantunut laji. Silti se kansainvälisessä kaupassa kuuluu eri liitteeseen kuin kreikankilpikonna, ja sitä saa myydä alkuperäistodistuksella. Alkuperäistodistuksen kirjoittaa kilpikonnan kasvattaja tai maahantuoja.
Talven horros ja kesän ulkoilukausi kuuluvat sekä kreikkalaisten että nelivarpaiden asialliseen hoitoon. Horros onnistuu kellarissa tai jääkaapissa, mutta ulkoilukauden järjestämistä varten Suomen olosuhteet ovat liian kylmät. Ulkotarhassa pitäisi olla paljon tilaa, verkotettu katto ja kunnollinen kasvihuoneosio tarjoamaan lisälämpöä. Sisäterraarion vähimmäispinta-alana pidetään kahta neliötä, ja ulkotarhan olisi oltava tätä huomattavasti suurempi.
Mahdottomat jättiläiset
Yleisimmistä lemmikkikilpikonnista suurin on jopa 20-kiloiseksi kasvava leopardikilpikonna (Stigmochelys pardalis). Sen ongelmallisuus liittyy sen kokoon. Olosuhteiden luominen näin suurelle afrikkalaiselle lajille on äärimmäisen hankalaa. Valtava tilantarve yhdistettynä suureen lämmön- ja valontarpeeseen tekee siitä soveltuvan lähinnä eläintarhamaisiin olosuhteisiin.
Leopardikilpikonnan ravinnon tulisi koostua lähinnä kuivasta heinästä. Jotkut populaatiot viettävät talven horrosmaisessa levossa, jotkut ovat aktiivisia lähinnä sade- ja kuivakausien vaihteluiden mukaan. Suomeen päätyneistä yksilöistä ei yleensä tiedetä, mistä ne ovat kotoisin ja tarvitsevatko ne siis viileämmän talven vai eivät.
Leopardikilpikonnia kasvatetaan Suomessa tarkoituksella lemmikeiksi vuosittain. On epätodennäköistä, että niistä jokaiselle löytyy täysikasvuisena paikka, jossa pystytään järjestämään sille sopiva ruokavalio ja olosuhteet.
Kamalin esimerkki liian suuresta lemmikkinä pidettävästä kilpikonnasta on afrikkalainen sahelinsuurkilpikonna (Geochelone sulcata). Se on yksi maailman suurimmista kilpikonnalajeista ja rikkoo kolutessaan vahvojakin rakenteita. Kannuskilpikonnanakin tunnettuja sahelinsuurkilpikonnia on muutaman kerran ollut myynnissä Suomessa. Myytävät yksilöt ovat tietenkin poikasia, eikä niiden todellista kokoa täysikasvuisina joko kerrota tai ymmärretä myyntihetkellä.
Ratkaisuja villiin markkinatilanteeseen
Yksilökohtaisen EU-todistuksen saa vain mikrosirulla tunnistusmerkitylle eläimelle. Eläinlääkäreillä käy konnia sirutuksessa kuitenkin harvoin. Sirun asentaminen kilpikonnalle onnistuu siinä missä koiralle tai kissallekin. Pitkäikäisinä ja vaativina eläiminä kaikki kilpikonnayksilöt ovat vaarassa joutua vuosikausiksi kiertoon omistajalta toiselle. Mikrosirun avulla näitä liikkeitä olisi mahdollista seurata, löytöeläinten omistaja olisi helpompi selvittää ja laittoman kaupan valvonta helpottuisi.
Luonnossa vaarantuneen lajin pitäminen lemmikkinä ei auta lajin luonnonkantoja. Suomen lemmikkikilpikonnat elävät yleensä aivan liian yltäkylläistä ja ei-lajinmukaista elämää selviytyäkseen luonnossa. Niiden alkuperämaata tai -aluetta, jolta kyseinen populaatio on kotoisin, ei pääsääntöisesti tiedetä ja toisaalta populaatiot ovat lemmikkimarkkinoilla jo aikaa sitten sekoittuneet. Voidaankin ajatella, että jokainen lemmikkimarkkinoilla oleva kilpikonna ylläpitää kysyntää, johon aina liittyvät myös luonnosta kerätyt yksilöt ja kannan hupeneminen.
Toisaalta lemmikiksi kerääminen ei ole kilpikonnan suurin uhka luonnossa. Eniten ne kärsivät elinympäristöjen muuttumisesta ihmistoiminnan myötä.
Kommentit