Brooklynin löytökoirilla riittää kävelyttäjiä

• Maailmalta
• 7.12.2016
• Mia Sivula

Vapaaehtoisista ulkoiluttajista on suuri ilo löytöeläintalon koirille.

BARC Shelter on New Yorkin Brooklynissä sijaitseva koirien ja kissojen löytöeläintalo. Tarinat löytökoirien taustalla muistuttavat toisiaan.

– Yleensä koira hylätään puolen vuoden ikäisenä, kun se ei näytä enää yhtä söötiltä kuin pentuna ja sille tulee murrosikäisen vinkeitä, kertoo BARC Shelterin toiminnasta vastaava Robert Velazquez.

Yleensä koira hylätään kadulle, mistä poliisi tai rankkuri poimii sen ja tuo löytöeläintaloon. Koiria jätetään myös hihnassa BARC Shelterin ulko-oven taa. Jos omistaja ei vaadi koiraa takaisin kolmen päivän kuluessa, koirasta tulee löytöeläintalon omaisuutta.

BARC Shelter on niin sanottu no-kill-shelter. Täällä eläintä ei lopeteta, vaikka sille ei löytyisikään muutamassa viikossa uutta kotia. Lopettaminen on käytäntönä monissa muissa löytöeläintaloissa Yhdysvalloissa.

Vapaaehtoisen täytyy hyväksyä säännöt

Eläintenhoitajana työskentelevä Christina Rufin tuli BARC Shelteriin vapaaehtoistyöntekijäksi 16 vuotta sitten. Talo tarjoaa tänäkin päivänä koirista pitäville vapaaehtoisille mahdollisuuden saada ulkoiluttaa niitä lähiympäristössä.

– Kesällä vapaaehtoisia käy paljon, jopa 15 päivässä. Talvella heitä on vähemmän, joten jokainen saa halutessaan ulkoiluttaa useampaa koiraa vuorotellen, Rufin kertoo.

Koiria voi viedä kävelylle viitenä päivänä viikossa, tiistaista lauantaihin aamu- ja iltapäivisin. Vapaaehtoisen tulee olla täyttänyt 21 vuotta, ja hänen täytyy hyväksyä koiranulkoilutusta koskevat säännöt sekä allekirjoittaa vastuuvapauslomake.

Yleensä vapaaehtoiset ovat vastuullisia ja järkeviä ihmisiä. Ongelmiakin on tosin ollut, Rufin kertoo.

– Esimerkiksi tällä viikolla eräs mies tuli pikkupoikansa kanssa sisään ja vei koiran kävelylle. Kun he palasivat, poika kertoi iloisena heidän olleen koirapuistossa. Sanoin miehelle, että koirapuistoon meneminen on kiellettyä ja se lukee myös säännöissä, jotka hän juuri hetkeä aiemmin hyväksyi. ”Mutta kun poika halusi”, mies sanoi.

– Kävimme siinä vakavan keskustelun. Mehän emme tiedä jokaisen koiran taustaa, emmekä voi ennustaa, mitä koirapuistossa voi sattua. Koira voi purra toista koiraa tai tulla itse purruksi, Rufin sanoo.

Vakituisten vapaaehtoisten kanssa on hieman helpompaa kuin satunnaisten sisäänkävelijöiden, joita riittää etenkin viikonloppuisin. 

– Silloin täytyy vain nopeasti pystyä arvioimaan ihminen ja miettiä, millaisen koiran kanssa hän pärjää. Vaikka yksittäiset vapaaehtoiset tuottavat pikkuisen enemmän vaivaa, se on sen arvoista. Vapaaehtoiset käyvät koirien kanssa pidemmillä lenkeillä kuin mitä me työntekijät ehdimme.  

Löytöeläintalon nettisivut, Facebook- ja Instagram-tilit sekä puskaradio ovat tehokkaita väyliä vapaaehtoisten tavoittamiseen. Ne tuovat BARC Shelteriin myös rahalahjoituksia sekä ihmisiä, jotka haluavat adoptoida löytökoiran tai -kissan.

Molly-koira päätyi BARC Shelteriin sen jälkeen kun se oli löydetty teksasilaisesta pentutehtaasta parinkymmenen muun pennun kanssa.

Heiluva häntä tuo hyvän mielen

Hyväntuulinen Thomas odottelee BARC Shelterin ala-aulassa, kun Robert Velazquez hakee koiratarhasta 14- vuotiaan sekarotuisen Cocon ulkoilutettavaksi.

– Tämä on neljäs kertani BARC Shelterissä. Yleensä käyn 30–45 minuutin lenkin ensin yhden koiran kanssa ja vien sitten toisenkin koiran kävelylle. Cocon tapaan nyt toista kertaa, Thomas kertoo.

Hän on tehnyt vapaaehtoistyötä myös kirjastossa ja soppajonossa.

– Sekin oli ok, mutta koirat ovat enemmän minun juttuni. Meillä oli kotona koiria ja sydäntäni kivistää, kun näen nämä koirat täällä. Tuntuu hyvältä saada auttaa, hän sanoo.

Coco tulee takahuoneesta häntä heiluen, mutta ei näytä tunnistavan Thomasia.

– Ei se haittaa. Ymmärrän kyllä, sillä täällä käy paljon ihmisiä, enkä nähnyt Cocoa edelliskerralla kovin pitkään. Se kyllä hankasi itseään minua vasten, kun olimme kävelyllä. Mitähän se tarkoitti, Thomas pohtii.

– Ehkä se halusi merkata sinut itselleen. Tai sitten sitä vain kutitti. Cocolla on hieman hilsettä, Velazquez kertoo.

Thomas ja Coco katoavat East Riverin rantaan, missä kasvaa ruohikkoa ja puita. Reilun puolen tunnin jälkeen Thomas vie kävelylle vielä Murphyn, viiden kuukauden ikäisen pinserin, joka tuotiin tänne parinkymmenen muun pennun kanssa Teksasista.

– Ne oli löydetty pentutehtaasta ja viety löytöeläintaloon, missä ne olivat jo saaneet tappotuomion. Toimme pennut tänne, ja olemme löytäneet jo 20 pennulle kodin. Murphy ja sen sisko Molly ovat enää täällä, Velazquez kertoo.

Connie on juuri lähdössä ulos Mollyn kanssa.

– Minulla oli ennen koira, mutta tällä hetkellä ei ole oikein varaa eikä aikaa ottaa omaa koiraa. Siksi on kiva käydä täällä. Tulen yleensä tiistaisin. Siitä on tullut lempipäiväni, Connie sanoo.

Iäkäs koira jää löytöeläintaloon

Nuori pariskunta kävelee avoimesta ovesta sisään. Ovatko kaikki koirat jo päässeet ulkoilemaan, vai voisiko jonkun vielä viedä kävelylle, he kysyvät.

Velazquez ehdottaa 6-vuotiasta sekarotuista BOLDLeroyta.

– Leroy ei pane pahakseen, vaikka siellä sataa vähän vettä.

Valkoinen pörröinen Leroy ilmestyy pian koiratarhan ovesta ja katoaa ulos pariskunnan kanssa. Se ei jarruta ovella, vaikka ulkona sataa.

Vapaaehtoistyö koiranulkoiluttajana on usein askel kohti sitä, että ihminen adoptoi löytökoiran. Siitäkin syystä BARC Shelter näkee vaivaa pitääkseen vapaaehtoistyön käynnissä.

– Ihmiset adoptoivat löytökoiria enemmän kuin ennen. Jonkinlainen sosiaalinen vastuu on selvästi kasvanut, ja moni haluaa ottaa löytökoiran sen sijaan, että ostaisi pennun, Velazquez kertoo.

Monilla adoptiota suunnittelevilla ihmisillä on jo valmiina ajatus siitä, millainen koira heille sopisi. Jotkut löytökoirat ehtivät olla BARC Shelterissä vain muutaman päivän, kun niille löytyy jo uusi koti.

Koiran suuri koko ei yleensä ole este adoptiolle, mutta korkea ikä on.

– 11 vuotta on karkeasti sanoen se ikä, jonka jälkeen koiraa ei enää kukaan halua. Vanhalle koiralle tulee vaivoja, ja ihmiset eivät halua maksaa kalliita eläinlääkärikuluja; Velazquez kertoo.

– Meillä on kaksi koiraa, jotka ovat asuneet täällä kymmenen vuoden ajan. En usko, että niille löytyy enää uutta kotia.

Puolivuotias Lingling tuli BARC Shelteriin, koska sen omistajalla ei ollut varaa maksaa eläinlääkärikuluja. Lingling ei nähnyt, sillä sen silmät olivat piilossa löysän nahan alla. Myös sen häntää ja jalkoja jouduttiin operoimaan. Leikkaukset kustansi yksityinen lahjoittaja.

Hyväkuntoiset löytökoirat

Vapaaehtoisten ansiosta BARC Shelterin koirat ulkoilevat jopa enemmän kuin tavalliset, omistajansa luona asuvat koirat.

– Viikonloppuisin moni meidän koiristamme voi olla puoleenpäivään mennessä käynyt jo kolmella pikku lenkillä. Eihän kukaan koiranomistaja ulkoiluta koiraansa niin usein. Näillä koirilla onkin opetteleminen uuteen, kun ne adoptoidaan, mutta kyllä ne tottuvat, Velazquez sanoo.

Kun BARC Shelterissä asunut löytökoira adoptoidaan, käykö koskaan niin, että koira päätyykin jonkin ajan päästä takaisin?

– Erittäin harvoin. Se johtuu siitä, että luovutamme adoptioon vain terveitä koiria ja katsomme tarkkaan, millaiseen perheeseen koira menee. Valitsemme semmoisia ihmisiä ja perheitä, joiden kanssa koiran on niin hyvä olla, ettei sen tarvitse tulla takaisin.