Kalaa sattuu siinä missä muitakin eläimiä – väite siitä, ettei kala tuntisi kipua on vanhentunut myytti

• Artikkelit
• 4.8.2021
• Pi Mäkilä

Nykytutkijat ovat yksimielisiä siitä, että kalakin tuntee kipua. Joissain tapauksissa kala voi kokea kivun jopa voimakkaammin kuin ihminen.

Kirjolohet hierovat suutaan akvaarion pohjasoraan ja heiluttavat kiduksiaan nopeaan tahtiin. Hetken kuluttua ne näyttävät lamaantuvan. Kalat pysähtyvät makaamaan akvaarion pohjalle ja ikään kuin huojuttavat itseään edestakaisin. Samaan aikaan vieressä uiva toinen kirjolohiparvi ui täysin normaalisti.

Kalojen kummallinen käytös ei suinkaan johdu äkillisestä sairastumisesta tai jonkinlaisista reflekseistä vaan siitä, että kalojen käyttäytymiseen perehtynyt tutkija Lynne Sneddon on suihkuttanut kalojen huuliin etikkahappoa. Rauhallisena uiva kalaparvi on saanut etikkahapon lisäksi kipulääkkeeksi morfiinia.

Sneddon on tutkinut 2000-luvun alusta saakka järjestelmällisesti kalojen kipua. Etikkahappokoe oli yksi Sneddonin ensimmäisiä, mutta kirjolohien reaktio ei silti varsinaisesti yllättänyt tutkijaa.

– Kalojen kipua on tutkittu valtavasti, ja kaikki tutkimukset viittaavat siihen, että kun kalaa sattuu, sen käytös muuttuu. Kala voi yrittää hieroa kipua pois, mutta jos se ei onnistu, se usein lamaantuu. Kipu aiheuttaa kalalle valtavasti stressiä, Sneddon kertoo.

Kala voi kärsiä kivusta ihmistä enemmän

Viime aikoina Sneddon on tutkinut muun muassa seeprakalojen käyttäytymistä silloin, kun kaloihin on ruiskutettu etikkahappoa. Seeprakalat saivat tutkimuksessa valita itse paikan, johon liikkua. Kipua tunteneet kalat liikkuivat siihen osaan akvaariota, johon oli ruiskutettu kipulääkettä, ja niiden käyttäytyminen muuttui tämän jälkeen rauhallisemmaksi.

Sneddon epäilee, että kala saattaa itse asiassa tuntea kipua voimakkaammin kuin ihminen. Ihmisillä on nimittäin sellaisia kivunhallintajärjestelmiä, joita kaloilla ei ole.

– Jos ihmistä sattuu, me voimme päätellä, mistä kipu johtuu ja kuinka kauan se mahdollisesti kestää. Kala ei luultavasti tiedä, kauanko kipu jatkuu. Se saattaa siis tavallaan kärsiä kivusta paljon enemmän kuin ihminen.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kipuun liittyvä osa hermostosta on samankaltainen kaikilla selkärankaisilla, ja myös kaloilta löytyvät esimerkiksi kipureseptorit ja kipuviestiä kuljettavat hermosäikeet.

Ihmisistä poikkeava aivorakenne ei estä tuntemasta kipua

Skeptikot ovat vuosikymmenten ajan yrittäneet kumota Sneddonin ja muiden kalan kipua tutkineiden tutkijoiden väitteet. Osan mukaan kalojen kipukäyttäytymisessä kyse on pelkistä reflekseistä. Sekä kiistellyt professorit James D. Rose että Brian Key ovat esittäneet, ettei kala voisi ylipäätään edes tuntea kipua, koska kaloilla ei ole aivokuorta eli neokorteksia.

Ihmisistä poikkeava aivorakenne ei kuitenkaan Sneddonin – ja monien muiden tutkijoiden – mukaan estä kaloja tuntemasta kipua. Lukuisat tutkimukset osoittavat, että kalojen aivojen telenkefalon vastaa toiminnaltaan neokorteksia. Kipuun liittyvä osa hermostosta on samankaltainen kaikilla selkärankaisilla: myös kaloilta löytyvät muiden selkärankaisten tavoin esimerkiksi kipureseptorit ja kipuviestiä kuljettavat hermosäikeet.

Lisäksi kalat, kuten muutkin eläimet, oppivat väistämään paikkoja, joissa niitä on aiemmin sattunut. Sneddonin mukaan pelkästään kalojen ja ihmisten aivojen vertaileminen on muutenkin turhaa.

– Skeptikot päätyvät usein vertailemaan aivojen rakennetta ja vetoavat siihen, että kalojen aivojen rakenne on yksinkertaisempi kuin ihmisten. Se pitää toki paikkansa, kalojen aivot ovat kyllä erilaiset kuin meidän. Sen perusteella ei kuitenkaan voida vetää johtopäätöstä, etteivät kalat tuntisi kipua.

Sneddon huomauttaa, että olettamus johtaa helposti ajatteluun, että vain ihmiset ja ehkä jotkin muut nisäkkäät voisivat tuntea kipua ja kaikki muut eläimet toimisivat vain jonkinlaisten refleksien varassa.

– Tiedämme nykyisin varsin hyvin, ettei asia tosiaan ole näin muidenkaan eläinlajien kohdalla, Sneddon kertoo.

Kala ei huuda kivusta

Kalojen kipua voi olla vaikea käsittää, sillä kala ei huuda kivusta. Lisäksi monelle kalastajalle tilanne, jossa koukkuun jo kertaalleen jäänyt kala nappaa pian kiinni uudelleen, on tuttu. Miksi ihmeessä kala käyttäytyisi näin, jos koukkuun jääminen sattuisi?

Tutkijoiden mukaan kyse voi olla siitä, että kala on yksinkertaisesti niin nälkäinen ja näläntunne niin kova, ettei kala kivusta huolimatta väistä ikävää kokemusta.

– Kalastaminen ikävä kyllä aiheuttaa kaloille stressiä. Koska kala ei voi hengittää maalla, se alkaa hitaasti tukehtua. Verkkokalastus ei ole sen ongelmattomampaa, sillä verkkoon joutuminen on kaloille myös stressaavaa, Sneddon sanoo.

Sneddon ei silti olisi suoraan kieltämässä kalastusta.

– Kalastettaessa olisi silti tärkeää, että kalat tapetaan hyvin nopeasti sen jälkeen kun ne on nostettu vedestä. Kaloja tulisi kohdella muutenkin mahdollisimman eettisesti, ja esimerkiksi sellaisia verkkoja, jotka vahingoittavat kaloja, ei tulisi mielestäni käyttää lainkaan, hän kertoo.

Niin sanotua pyydystä ja päästä -kalastusta Sneddon ei hyväksy.

– Kaikki ylimääräinen käsittely aiheuttaa paitsi stressiä myös vaurioittaa kalan ihoa. Kala saattaa kyllä uida hetken sen jälkeen, kun se on päästetty takaisin veteen. Jos se on kuitenkin saanut suuria vaurioita tai sen suomut ovat vaurioituneet, kalan vastustuskyky kärsii eikä kala luultavasti selviä pitkään.

Kaikki ylimääräinen käsittely stressaa kalaa ja vaurioittaa kalan ihoa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Akvaariokalojen kivun lievittäminen ei ole aina helppoa.

Kipu voi lamaannuttaa kalan

Saman on havainnon on tehnyt akvaariokeskus Sea Lifen intendentti Markus Dernjatin. Dernjatin on työskennellyt kalojen parissa vuosia ja harrastanut kalastusta pitkään.

– Kala kyllä painuu veden alle ja näyttää siltä että se lähtisi uimaan, mutta käytännössä se ei selviä kovinkaan pitkään, jos siihen sattuu paljon ja se on saanut suuria vaurioita.

Dernjatinin mukaan kalastaja näkee kyllä, jos koukku on tarttunut kalaan niin pahasti kiinni, ettei kala edes potki.

– Tähän ei ole muuta järkiselitystä kuin se, että kalaa sattuu niin paljon, ettei se pysty liikkumaan. Kala on silloin täysin lamaantunut.

Myös Dernjatin peräänkuuluttaa sitä, että kalastettaessa olisi ensisijaisen tärkeää, että kala lopetetaan nopeasti ja asianmukaisesti – ja että kalastus ei muutenkaan aiheuta kalalle tarpeetonta kärsimystä. Dernjatinin mukaan erityisesti syvemmistä vesistä kalastettaessa on syytä olla tarkkana.

– Esimerkiksi turskat pyydetään syvistä vesistä ja ne nostetaan maalle nopeasti. Kalan uimarakko ei kuitenkaan kestä nopeita paineen vaihteluita, ja uimarakko käytännössä räjähtää, kun turska vedetään nopeasti pinnalle. Rakko kyllä venyy jonkin verran, mutta nopea nostonopeus voi vaurioittaa kalaa pahasti ja sattua todella paljon. Jos kala vielä tämän jälkeen päästetään takaisin veteen, se ei pysy kauaa elossa, hän kertoo.

Dernjatin toivoo muutenkin kalastajilta empatiaa harrastamiseen.

– En usko, että teolliseen kalastukseen saadaan kehitettyä tulevina vuosina kovinkaan järkeviä lopetustapoja. Vapaa-ajallaan kalastavat voivat kuitenkin vaikuttaa siihen, miten he kohtelevat eläviä olentoja. Kaloja ei esimerkiksi tarvitse heitellä tai nostella koukusta.

Kipeä kala tarvitsee rauhaa

Dernjatin tarkkailee työssään jatkuvasti kalojen käyttäytymistä. Samalla hän on huomannut, että usein kalat selviävät pahoistakin vaurioista, kuten erilaisista puremista. Ne saattavat vaatia kuitenkin paljon hoitoa.

Jokin aika sitten Sea Lifessa asuva mureena oli saanut sienitaudin ja sen seurauksena lihaskuolion. Kalaa hoidettiin karanteenissa ja se sai sekä antibiootteja että kivunlievitystä. Hiljalleen kala parani, ja se jatkaa elämäänsä kuin aina ennenkin.

– Mureena selvisi, vaikka sen selkäpiikit näkyivät ja se oli varmasti todella kipeä. Paranemiseen vaikutti paitsi lääkitys myös se, että kala oli karanteenissa. Sairas kala ei yleensä pärjää muiden seassa, sillä muut kalat alkavat helposti kiusata sairasta yksilöä, hän kertoo.

Dernjatin kertoo, että kipeän kalan erottaa helposti siitä, että esimerkiksi parvessa normaalisti uiva kala kyyhöttää avovedessä mahdollisimman paikoillaan. Akvaariokalojen kivun lievittäminen ei kuitenkaan ole aina helppoa.

– Eläinlääkäri antaa kipulääkkeen useimmiten pistoksena. Altaaseen kipulääkkeitä ei voi levittää, sillä akvaarion ekosysteemi ei kestä sitä. Lisähaasteita tuo se, että kala ei yleensä syö, jos se on kovin sairas, eikä kalaa oikein voi pakkoruokkia. Parasta on siirtää kala omaan tilaan karanteeniin, jossa sille tarjotaan suojaa ja rauhallisia paikkoja.

Dernjatinin mukaan on erikoista, että kalojen kiputuntemuksista ylipäätään väitellään edelleen.

– Kipu on kipua riippumatta siitä, missä aivokuoren osassa se muodostuu. Sen on pakko olla kalalle epämiellyttävä kokemus.

Jutussa on käytetty lähteenä myös muun muassa Helena Telkänrannan Millaista on olla eläin? -teosta (SKS, 2015) sekä Eläinten hyvinvointikeskuksen eläintieto.fi -sivustoa. Jutun kuvat on kuvattu Sea Lifessa vuonna 2020.

LUE LISÄÄ: Monta kertaa ongenkoukkuun – pyydystä ja päästä -kalastus ei ole ongelmaton harrastus