Halpa koiranpentu voi olla peräisin ulkomaiselta pentutehtaalta
- Artikkelit
- Pi Mäkilä

Suomeen tuodaan vuosittain satoja koiria, joiden myyjät eivät välitä maahantuontivaatimuksista. Pentutehtailija osaa käyttää koiran ostajan tietämättömyyttä ja innokkuutta hyväksi.
SEYn tietoon tuli kesäkuussa viikon sisään kolme ilmoitusta samalta myyjältä ostetuista sekarotuisista koiranpennuista. Pennuista kaksi oli menehtynyt parvovirukseen ja yksi Suomessa erittäin harvinaiseen kokkidioosi-infektioon. Lemmikkipassien mukaan pennut oli rokotettu, mutta totuus osoittautui toiseksi.
Yksi eläinsuojeluilmoituksista saapui SEYlle Lappeenrannan eläinsuojeluyhdistyksen (Lsey) kautta. Tapaus oli ensimmäinen, joka tuli Lseyn tietoon, mutta ilmiö koskettaa koko maata.
– Haimme Jessin toukokuun lopussa helsinkiläisestä asunnosta. Olimme koko perhe niin innoissamme pennusta, että huomasimme vasta kotimatkalla autossa, että koiran passi olikin virolainen. Myyjä ei sitä maininnut missään vaiheessa, mutta kun passin mukaan kaiken piti olla kunnossa, en osannut epäillä mitään ja jätin asian sikseen, Jessi-pennun omistanut Minna kertoo.
Kun Jessi alkoi ripuloida voimakkaasti parin viikon kuluttua, Minna vei pahoin kuivuneen pennun eläinlääkärille. Nesteytyksen jälkeen koira oli hetken paremmassa kunnossa, mutta kun sen kunto romahti entistä huonommaksi, eläinlääkäri halusi testata pennun parvoviruksen varalta.
Rokottamattomuus koituu monen koiran kohtaloksi
Koiran parvovirus on koirien parvovirusripulin aiheuttaja, joka leviää nopeasti ja on vaarallinen erityisesti pennuille sekä yleiskunnoltaan heikoille koirille. Parvovirusrokote kuuluu koirien perusrokotusohjelmaan.
– Testitulos oli voimakkaasti positiivinen. Ajattelin heti, että lähden viemään koiranpentua Viikkiin (pieneläinsairaalaan), jossa se voisi saada parempaa hoitoa. Eläinlääkäri palautti minut kuitenkin maanpinnalle ja kertoi, että hoito olisi paitsi kallista, myös luultavasti tehotonta. Ajattelin, että koira ei saisi enää kärsiä, joten Jessin elämä päättyi siihen.
– Koska kyseessä oli tuontikoira, aloin epäillä, että kyseessä voisi olla parvotartunta. Vaihtoehtona oli, että rokotus ei olisi toiminut, tai sitten koiran papereissa olevat tiedot eivät pitäneet paikkaansa, kertoo Jessi-koiraa hoitanut eläinlääkäri Olga Romanova.
Romanovan mukaan ilmiö on eläinlääkäriasemilla valitettavan tuttu. Koiraa ostava maallikko harvoin tunnistaa, millaisia riskejä edullisen tuontikoiran ostamisessa on.
– Moni tällainen koira tuodaan eläinlääkärille parvon takia, mutta halvalla ostetulla tuontikoiralla voi olla periaatteessa melkein mikä tahansa sairaus tai esimerkiksi rakennevika. On tavallista, että myyjä ei ota mitään vastuuta, vaan katoaa kuin tuhka tuuleen ja jättää koiran omistajan pulaan. Ilmiötä on vaikea kitkeä.
Pennut kaupataan edullisesti ja nopeasti
Myös SEYn eläinsuojeluneuvojana työskentelevän Tiinan mukaan kyse on systemaattisesta ilmiöstä. Jessi-pennun ja muita samaan aikaan menehtyneitä koiranpentuja kaupannut helsinkiläinen koiranpentukauppias ei ollut asialla ensimmäistä kertaa. Henkilö on jo kerran tuomittu koiranpentukauppoihin liittyen salakuljetuksista, petoksista ja väärennöksistä.
Vastaavia myyjiä on useita, ja yksi myyjä saattaa kuljettaa Suomeen jopa parisataa koiraa vuosittain. Pennut kaupataan usein edulliseen hintaan, mahdollisimman nopeasti.
– Myynti-ilmoituksesta ei yleensä selviä, että myytävä koira onkin tullut Virosta. Taustalla voi olla väärennettyjä eläinlääkärintodistuksia ja osassa tapauksia kaikki vaadittavat tuontipaperit puuttuvat, Tiina kertoo.
– Mihinkään, mitä koiranpennun myyjä sanoo, ei näissä tapauksissa voi luottaa.
Se, mistä koiranpennut ovat oikeasti kotoisin, selviää harvoin. Käytännössä koirat saapuvat usein pentutehtailta, joissa niiden olot voivat olla vähintäänkin kyseenalaiset.
Myyjä livistää usein paikalta
Virosta tuotujen koirien kaupanteko on keskittynyt pääkaupunkiseudulle. Tekijät toimivat yksittäin, mutta mukana on usein apukäsiä.
– Osa myyjistä tuo pennun ostajalle suoraan satamaan, ja myyntitilanne pyritään hoitamaan mahdollisimman nopeasti. Sen jälkeen myyjä katoaa, eikä ostaja useinkaan saa tätä enää kiinni, Tiina kertoo.
Jessi-koiran ostanut Minna oli huolissaan saman pentueen muista koirista ja päätti soittaa koiran myyneelle naiselle. Myyjä väitti, että parvovirus olisi johtunut Minnan huolimattomuudesta, ja kieltäytyi keskustelemasta asiasta sen enempää.
– Sen jälkeen en ole edes halunnut olla myyjän kanssa missään tekemisissä. Aion kyllä tehdä rikosilmoituksen, Minna sanoo.
Pääkaupunkiseudulla asuva Heidi osti tyttärensä kanssa koiranpennun samasta osoitteesta, samoihin aikoihin kuin Minnakin. Pennun kohtaloksi koitui niin ikään parvovirus, ja Lilaksi ristitty pentu jouduttiin lopettamaan pian.
– Myyjä oli mukava, mutta vaikutti ostotilanteessa todella kiireiseltä. Vasta sen jälkeen, kun pentu jouduttiin lopettamaan, ymmärsimme, että meitä oli huijattu, Heidi kertoo.
Koiratrokari jää harvoin kiinni
SEYn eläinsuojeluneuvojana työskentelevän Tiinan mukaan laiton koirien tuonti jää viranomaisilta usein huomaamatta. EU:ssa on vapaa liikkuvuus, ja jotta tuontiin pystytään puuttumaan, viranomaisilla täytyy olla epäily laittomasta toiminnasta.
Myyjät pyrkivät toimimaan viikonloppuisin, jolloin viranomaisia on vähemmän liikkeellä, ja koiranpennut saattavat saapua rajan yli esimerkiksi urheilukassissa tai suljetuissa takakonteissa.
Tavallisen ihmisen on vaikea tarkastaa koiran papereita ja havainnoida koiran kuntoa ostotilanteessa, joten myyjä jää harvoin verekseltään kiinni. Tilanne on ostajalle myös tunteisiin vetoava.
Tiinan mukaan Virosta tuotua koiraa ei pitäisi ostaa koskaan, ellei kyseessä ole hyvämaineinen rotukoirien kasvattaja, joka rekisteröi koiransa, tai luotettava rescue-yhdistys.
Vaikka koiria kaupannut myyjä jäisikin kiinni, moni koiria trokaava kauppias jatkaa toimintaansa.
– Suomessa tapauksia käsitellään petoksina, joista trokari selviää usein sakoilla tai ehdollisella vankeusrangaistuksella. Myyjä saa harvoin eläintenpitokieltoa, sillä varsinainen eläinsuojelurikos on tapahtunut Viron puolella.
Etunimellä esiintyvien haastateltavien nimet on muutettu.
Kommentit