Eläin ei ole esine

Kuva: Joska Pyykkö

Jos Suomessa järjestettäisiin kansanäänestys siitä, pidetäänkö tärkeänä huolehtia tuotantoeläinten hyvinvoinnista – ja siihen vastattaisiin samoin kuin tutkijoille on vastattu – olisi 99 prosenttia kansalaisista sitä mieltä, että tuotantoeläinten hyvinvointi on tärkeää.

Tällaista kansanäänestystä kukaan ei ole ehdottanut ja niinpä uusi eläinsuojelulaki saa päättäjien mielestä huoletta jatkaa parikymmentä vuotta sitten määriteltyä linjaa, jonka mukaan eläimellä ei ole itseisarvoa.

Eläin on siis omistajalleen väline siitä huolimatta, että eläintieteilijät ja filosofit ovat kautta aikain määrittäneet eläimen asemaa ihmisen rinnalla muun muassa BOLDPeter Singerin sanoin: Mikään argumentointi ihmisen ylivertaisuuden todistamiseksi ei voi ravistella tätä kovaa tosiasiaa: kärsimyksessä eläimet ovat meidän kanssamme tasavertaiset.

Eläinten kärsimykset tunnutaan uudessakin laissa katsottavan puhtaasti fyysisinä kärsimyksinä ja niiden lievittämiseen toimenpiteiden yhteydessä laki vaatii nyt kivunlievitystä. Eläinten henkiset kärsimykset, jotka niille koituvat koko elämän kestävän lajityypillisen elämäntavan estämisestä, ohitetaan käytännöllisesti katsoen kokonaan.

Elämä välineenä tarkoittaa tuotantoeläimelle sitä, että sen arvo määrittyy vain sen tuottaman taloudellisen hyödyn kautta. Sen hyvinvoinnista huolehtimisella on merkitystä vain, jos hyvinvointi tehostaa tuotantoa.

Niinpä sikaemakot joutuvat edelleen viettämään ahtaassa porsitushäkissä viikon ennen porsimista ja kuukauden mittaisen imetysajan porsimisen jälkeen. Lypsylehmät joutuvat edelleenkin elämään päästään paikoilleen kytkettyinä parisonavetoissaan, vaikka parsinavetat alkavat muissa maissa olla jo harvinaisia. Turkiseläimet eivät hyödy uudesta laista ollenkaan siitä huolimatta, että niiden hyvinvointiongelmat ovat erittäin suuria.

Kysymys tuotantoeläinten hyvinvoinnista on monitahoinen myös taloudellisessa mielessä. Maailmankaupan asiantuntijat pohtivat Suomen tulevaa asemaa maailmanmarkkinoilla muun muassa siitä näkökulmasta, miten esimerkiksi nousevat talousmahdit sulattavat meidän tapaamme suhtautua tuotantoeläimiin: miten ehkä maailman toiseksi tärkeämmäksi markkina-alueeksi nouseva Intia suhtautuu meidän lehmiemme kohteluun parsinavetoissaan?

Jäämmekö lainsäädäntömme vuoksi niin pahasti jälkeen kilpailijamaidemme vastaavista lainsäädännöistä, että eurooppalaiset valitsevat tuotteidemme sijaan eettisemmiksi katsomiaan tuotteita?

Vaikka lemmikit ovat paremmassa asemassa kuin tuotantoeläimet, on niidenkin kohtaloissa toivomisen varaa. Matallalla kynnyksellä toteutetut eläimiä koskevat rikostuomiot tarkoittavat käytännössä sitä, että voimme iskeä koiramme katuun muutaman kymmenen euron sakkorangaistuksella (uutinen alkuvuodelta 2018 Helsingistä). Tilastojen mukaan ehdotonta vankeutta on määrätty eläinsuojelurikoksesta vain kaksi kertaa ja niissäkin tuomituilla on ollut aiempaa rikostaustaa. Me voimme asennuttaa koiralle silikonikivesimplantit kastroinnin jälkeen, jos emme kehtaa kulkea kiveksettömän uroksen kanssa kadulla.

Tämä kaikki on mahdollista, sillä eläimemme on meille lain mukaan esine. Niin kuin pakastin tai pesukone. Monet ihmisiä koskevat globaalit ongelmat ovat vaikeita ja pitkäjänteisiä poistaa, mutta eläinten elämänlaatuun meillä on konkreettinen valta vaikuttaa lainsäädännöllämme, jos viisautemme riittäisi ohittamaan ahneutemme.

Maksimaalinen tuotantovaatimus on eläimille kovaa hommaa: tuotantoon jalostettu kana munii noin 330 munaa elämänsä aikana, ja se on äärimmilleen viritetty munintakone. Luonnossa kana munii vuodessa vain pesällisen munia, 10–15 munaa.

Tämä on vain yksi esimerkki tuotantoeläimen elämänlaadusta, joka sitten mahdollistaa sen ”halpuuttamisen”.

 Mirja Pyykkö on toimittajalegenda.

eläinsuojelulaki

Kommentit

Luetuimmat julkaisut