Missä on ihmisten eettisyys?

Villieläimet ovat yksi Etelä-Afrikan aarteista, ja aarteet houkuttelevat ihmisiä, jotka haluavat hyötyä niistä. Mutta miksi juuri Etelä-Afrikka on varsinainen keidas heille, jotka haluavat käyttää villieläimiä omiin tarkoituksiinsa?

Muutama vuosi sitten eteläafrikkalaiset mediat kertoivat kahden ”villieläinpuiston” kiistasta, joka koski kahden valkoisen tiikerin omistajuutta. Toinen tiikereistä oli sokeutumassa. Ensisilmäyksellä tapaus vaikuttaa absurdilta kissatappelulta, mutta tarkemmin ajateltuna siihen kiteytyy huomattavasti surullisempi tarina: Etelä-Afrikan villieläinbisnes rappeutuu yhä pahemmin. Villieläimet nähdään yhä useammin hyödykkeinä. Se nakertaa niiden suojelua, tutkimusta ja hyvinvointia.

Ensinnäkin, tiikerit – valkoiset tai muunväriset – eivät luontaisesti elä Afrikassa. Toisekseen, osapuolet eivät harjoita tiikereiden tai muiden petoeläinten suojelua. Kolmanneksi, kiistan kohteena on harvinainen muunnos, joka ei todennäköisesti selviäisi hengissä luonnossa. Sokeus on mitä ilmeisimmin toistuvan sisäsiitoksen aiheuttama geneettinen sairaus. Väistämättä tapaus linkittyy trofeemetsästysbisnekseen, villieläinten kasvatus- ja silittelylaitoksiin sekä villieläinkauppaan.

Kaikki viittaa siihen, että kiistan osapuolet harjoittavat tuomittavaa villieläintoimintaa, mistä Etelä-Afrikka on tulossa surullisen kuuluisaksi. Viranomaiset vaikuttavat joko kykenemättömiltä tai haluttomilta estämään toimintaa.

Miten ja miksi Etelä-Afrikasta on tullut turvasatama tämäntyyppisille käytännöille ja rikollisjärjestöille, jotka hyötyvät niistä? Kokemukseni mukaan valtaosa toimijoista edustaa vanhaa Etelä-Afrikkaa. Heistä suurin osa on kasvanut elämäntapaan, jossa villieläimiä tapettiin vapaa-ajanharrastuksena. Viimeiset kaksi vuosikymmentä kuitenkin osoittavat, että kyse on vielä huomattavasti hälyttävämmästä ja syvemmästä ongelmasta.

Ymmärtääksemme ilmiön taustoja meidän on palattava apartheidin aikoihin. Apartheid oli kaikin tavoin väkivaltainen järjestelmä, joka pyrki dominoimaan ja kontrolloimaan kaikkia elämän osa-alueita. Se institutionalisoi ennakkoluulot ja jätti ihmisoikeudet huomioimatta.

Äärimmäisen konservatiivinen uskontojärjestelmä, jolla on kannattajia vielä nykypäivänä, tuki vanhanaikaista poliittista ja sosiaalista ajattelua. Seurakuntalaisten mukaan pyhät kirjoitukset erottavat ihmiskunnan sitä ympäröivästä maailmankaikkeudesta. Tämä oikeuttaa ihmisen hyödyntämään villieläimiä tahtomallaan tavalla, sillä ihminen on kaikkien elollisten olentojen isäntä. Apartheid-ajattelu vahvisti ajatusta voimankäytöstä järjestelmän vahvistamiseksi. Eläinoikeusajattelulla ei ollut sijaa tyranniassa.

Toisaalta kolonialismi ja apartheid estivät Etelä-Afrikan ei-valkoista väestöä nauttimasta maan luonnonpuistoista kieltämällä heiltä pääsyn niihin. Vuoden 1994 itsenäistymisen jälkeen näimme sadan vuoden luonnosta vieraannuttamisen vaikutukset, kun luontoon ja sen suojeluun liittyvät asiat jäivät hallinnon tärkeysjärjestyksessä viimeisiksi. Seurauksena oli johtajuuden, sääntelyn ja linjausten puute, mikä mahdollisti nopeasti kasvavan yksityisen villieläinbisneksen kukoistuksen.

Kun valtio otti aktiivisemman roolin, oli seurauksena muutos, jossa lukuisat vanhan vallan suojeluviranomaiset menettivät työnsä. He löysivät nopeasti mahdollisuuksia yksityissektorilta. Heillä oli runsaasti sisäpiiritietoa valtion ja provinssien toiminnasta, ja he käyttivät sitä hyväkseen, myös kostomielessä.

Toiminnasta puuttuu kirjailija Ian McCallumin kuvailema ekologinen älykkyys. Villieläimiä koskevasta ajattelusta puuttuu moraalinen ja eettinen näkökulma, ja ajatus biodiversiteetin suojelusta menee ohi korvien. Viime aikoina huono hallinto, tehottomuus ja sääntelypuolen rahoituksen puute ovat pahentaneet tilannetta.

Mitä nykykäytännöt siis kertovat villieläinten tulevaisuudesta Etelä-Afrikassa? Maassa on käynnissä joitain erinomaisia yksityisiä hankkeita ja kansallispuistot toimivat edelleen hyvin, mutta provinssien suojelualuejärjestelmän kaatuminen ja tapa jolla villieläimiä domestikoidaan yksityisillä farmeilla ei lupaa hyvää.

 Ian Michler on eteläafrikkalainen ympäristötoimittaja ja trofeeaktivisti.

trofee trofeemetsästys Ian Michler villieläin villieläinturismi leijona Etelä-Afrikka

Kommentit

Luetuimmat julkaisut