Luonnonvaraisten eläinten vuosi alkoi

Hoidossa ollut poikanen. Kuva: Hanna Heino

Tiesitkö, että Italiassa on verkosto julkisesti kustannettuja hoitoloita, joissa loukkaantuneita luonnonvaraisia eläimiä kuntoutetaan ja vapautetaan takaisin luontoon? Maassa on verkosto eläinlääkäreitä, jotka ovat erikoistuneet luonnoneläinten hoitoon. Oman maan eläimiä pidetään korkeassa arvossa. Jos ajat autolla eläimen yli etkä pysähdy auttamaan sitä, voit joutua vankilaan. Toisena esimerkkinä susia arvioidaan olevan Italiassa noin 1 500 ja kanta on kasvussa. Suomessa susia lienee reilut 200, ja ns. kannanhoidollista metsästystä suunnitellaan jatkettavan.

Suomalaisilla on tapana ajatella, että meillä on erityinen suhde luontoon. Pidämme mielellämme yllä ajatusta, että olemme metsäkansaa, joka vaalii luontoa ja lajeja ja kulkee luonnossa nöyrällä kunnioituksella. Todellisuus on valitettavasti toinen. Lähimetsät muuttuvat kaatopaikoiksi. Maatalouden ja teollisuuden päästöt pilaavat maata ja vesistöjä. Metsästyslain rikkomuksista uutisoidaan taajaan ja SEY saa paljon huolestuneita yhteydenottoja metsästyksen epäkohdista. Petoviha kukoistaa. Luonnoneläinten kärsimyksiin suhtaudutaan tyypillisesti luonto hoitaa -asenteella. Omakuvamme kaipaa kriittistä tarkastelua. Mitä voisimme oppia italialaisilta?

Nykyisessä eläinsuojelulaissamme säädetään, että sairasta tai loukkaantunutta luonnonvaraista eläintä on pyrittävä auttamaan. Valitettavasti tätä auttamisvastuuta ei ole osoitettu kenellekään, joten kohdatessaan kärsivän luonnoneläimen tulee kansalaisen olla erityisen sisukas saadakseen eläimelle apua viranomaisten pallotellessa hallintoalamaista toisilleen tai nostaessaan kädet pystyyn. Käytännössä auttamistyö jää suurimmalta osin vapaaehtoisten vastuulle tai eläin jää kärsimään kuoliaaksi.

SEYn tehtävänä on edistää eläinten hyvinvointia ja ehkäistä eläinyksilöiden kärsimystä. Siksi on luontevaa, että luonnon- ja ympäristönsuojelun laajalla kentällä keskitymme nimenomaan työhön, joka tehdään eläinyksilöiden auttamiseksi.

SEY osallistuu satavuotiaan Suomen juhlavuoteen omistamalla vuoden 2017 kotimaamme luonnoneläimille. Vuoden aikana keskitymme niihin asioihin, jotka osaamme parhaiten: ongelmien ennaltaehkäisyyn ja jo hädässä olevien eläinten auttamiseen. Luonnoneläinten ajankohtaisista auttamistavoista tiedotetaan pitkin vuotta. Eläinten viikolla koululaisille jaetaan maksuton opas luonnoneläinten auttamisesta ja muulle kansalle perustetaan verkkosivusto, jossa oikeita auttamisen tapoja esitellään. Aiheesta järjestetään yleisötilaisuuksia. Lainsäädäntöön sekä viranomaisten käytäntöihin vaikutetaan muun muassa kuntavaalien yhteydessä. SEYn luonnoneläimiä hoitaville aktiiveille järjestään koulutusta ja tukea.

Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille eläinten ystäville!

eläinsuojelu luonnonsuojelu luonnonvaraiset eläimet

Kommentit

Luetuimmat julkaisut