Kahdeksan tapaa auttaa luonnoneläintä

  • Meiltä
  • Päivi Ylikorpi
Kuva: Laura H. Forsström

Meillä suomalaisilla on onni elää luonnon ympäröiminä. Asumme sitten maaseudulla tai kaupungeistamme suurimmissa, luonto kasveineen ja eläimineen on aina nurkan takana. Jotkin eläinlajit suorastaan hakeutuvat asutuksen läheisyyteen esimerkiksi helpomman ravinnon perässä, jolloin kohtaamisia ihmisten kanssa tapahtuu säännöllisesti.

Joskus eläimille tarjottava tuki on konkreettisia toimia, kuten ruokinnan tai pönttöjen tarjoamista. Joskus se on ennemmin valintoja, esimerkiksi päätös olla myrkyttämättä puutarhan etanoita tai keräämättä perhosia.

Tässä vinkkejä siitä, millaisin keinoin voimme huomioida ympäröivää luontoa eläimineen entistä paremmin.

Kuvassa joukko joutsenia liitelee lähellä vedenpintaa metsän reunassa.Kuva: Marjukka Parviainen

1. Suojele elinympäristöä

Eläinten monimuotoisten elinympäristöjen, kuten kosteikkojen, soiden ja niittyjen säilyttäminen luonnontilaisina on monien lajien hengissä selviytymisen edellytys. Jos koko elinaluetta ei voida säästää, voidaan pyrkiä suojelemaan ainakin tärkeitä kohteita sen sisällä: esimerkiksi lampia tai kolopuita.

Laajempaa rakentamista suunniteltaessa alueen eläinlajisto tulisi kartoittaa ja siirtää rakennettavalla alueella mahdollisesti asuva
tai talvehtiva eläinjoukko tarvittaessa pois rakennustyön tieltä. Näin olisi hyvä toimia etenkin silloin, jos eläimet, esimerkiksi matelijat, eivät itse pysty siirtymään alueelta pois.

Eläinten elinympäristöjen pirstaloimista tulisi välttää ja ainakin mahdollistaa eläinten siirtyminen tärkeiltä alueilta toisille turvallisten viherkäytävien avulla. Asutuksen läheisyydessä eläimet voi huomioida jättämällä alueelle hoidettujen puutarhojen lisäksi koskemattomia alueita.

Villiintyneet puutarhat tai pienemmät luonnonkasvisaarekkeet houkuttelevat esimerkiksi monenlaisia hyönteisiä ja siilejä. Jos eläimille tärkeitä kohteita joudutaan hävittämään, on hyvä miettiä, voidaanko ne korvata jotenkin.

Esimerkiksi tekolammikot lisäävät usein ihmisten viihtyvyyttä, mutta ovat tärkeitä myös alueen eläimistölle. Näin on etenkin silloin, jos alueelta on hävitetty luonnollisia kosteikkoja, puroja tai lampia.

Lannoitteiden ja torjunta-aineiden pääsy luontoon tulisi aina minimoida. Maa- ja metsätalouden lisäksi kotitalouksien käyttämät torjunta-aineet aiheuttavat haittaa luonnolle ja eläimille, joskus yllättävilläkin tavoilla.

Esimerkiksi etanoille ja jyrsijöille tarkoitetut myrkyt voivat päätyä siilien tai petolintujen elimistöön niiden syödessä myrkyn heiken- tämiä eläimiä tai niiden raatoja. Myrkkyjen sijaan olisi aina parempi etsiä muita tapoja torjua puutarhojen kuokkavieraita.

Kuvassa on tyypillinen pikkulintujen talviruokintapaikka.
Kuva: Kari Laulajainen/pixabay.com

2. Ruoki vastuullisesti

Jotta eläinten ruokinnasta olisi apua eläimille, sen on oltava oikea-aikaista, ruokintapaikan puhtaudesta ja ravinnon oikeasta koostumuksesta on huolehdittava ja usein ruokintaan on sitouduttava pidemmäksi aikaa. Oikea-aikaisuus tarkoittaa sitä, että eläimiä ruokitaan vain silloin, kun ne ovat ruoka-avun tarpeessa. Talvehtivat linnut pärjäävät kesällä hyvin ilman lisäruokintaa.

Kesän lämpimässä ilmassa ruokintapaikalla kukoistavat helposti myös erilaiset taudinaiheuttajat. Esimerkiksi siemenet ovat tiaisille talvella tärkeä energianlähde, mutta kesällä se ei ole sopivaa ravintoa, sillä tiaisten poikaset tarvitsevat terveeseen kasvuunsa hyönteisiä.

Siilit puolestaan hyötyvät ruokinnasta eniten syksyllä ja varhain keväällä, joko kerätessään vararavintoa horrostamiseen tai herättyään pitkän horroksen jälkeen runsaasti ruumiinpainoaan menettäneinä.

Eläimiä ruokittaessa pitää ottaa selvää siitä, millainen ravinto edesauttaa minkäkin lajin tervettä kasvua ja hyvinvointia. Jos eläin syö kasvuaikanaan ravintoa, joka ei sovellu sille, voidaan aiheuttaa jopa pysyviä vahinkoja sen kehitykselle. Näin on tapahtunut esimerkiksi monelle leivällä ja pullalla ruokitulle hanhenpoikaselle, joka on vääränlaisen ravinnon kautta altistunut siipien luuston palautumattomille muutoksille. Näillä linnuilla ei ole mahdollisuutta saavuttaa lentokykyä, joten väärä ruokinta koituu väistämättä niille surulliseksi kohtaloksi.

Myös ruokintapaikan puhtaus ja turvallisuus on tärkeää. Esimerkiksi lintulaudan on oltava sellaista mallia, ettei ruokailevan linnun ulos- te voi saastuttaa tarjottua ruokaa. Se on voitava myös puhdistaa ja mieluiten desinfioida säännöllisesti. Jotta lintujen ruokintapaikka ei toimisi kätevänä ruokakomerona alueen kissoille tai muille pienpedoille, ruokintaa ei kannata sijoittaa sopivien vaanimispiilojen, kuten pensaikon, viereen.

Ruokintapaikan ympärillä olisi hyvä olla tilaa niin, että ruokailevat eläimet näkevät ympärilleen ja ne ehtivät paeta mahdollisen saalistajan saapuessa. Myös rakennuksiin olisi hyvä jättää välimatkaa, jotta esimerkiksi paikalle lentänyttä varpushaukkaa pelästyvät pikkulinnut eivät törmäilisi ikkunoihin saalistajaa paetessaan. Rullaverhojen tai sälekaihdinten pitämisellä suljettuina voidaan osittain vähentää lintujen törmäilyä.

Jos talvilintujen ruokintaan pystyy sitoutumaan koko talven ajaksi, sen voi aloittaa, kun maa on jäässä tai sitä peittää pysyvä lumikerros. Keväällä ruokinnan voi vastaavasti lopettaa, kun maa on sula.

Monet ruokkivat talvilintujen lisäksi pihapiirinsä siilejä. Etenkin myöhään syksyllä liikkeellä olevat siilit hyötyvät ruokinnasta, sillä ne saattavat olla liian pieniä vetäytyäkseen horrostamaan, ja niillä on kiire kerryttää kehoonsa talven yli riittävä vararavinto. Toisaalta keväällä heräävät siilit, etenkin nuoret yksilöt, voivat olla hyvin heikossa kunnossa ja saada elintärkeää apua ruokinnasta.

Puhtaus on erittäin tärkeää myös siilien ruokintapaikalla, ja huolta on pidettävä myös omasta käsihygieniasta. Siilien käyttämiä asti- oita ei tule pestä keittiön lavuaarissa, sillä siileillä on melko usein salmonellaa.

3. Auta pesillä ja pöntöillä

Pönttöjen merkitys linnuille on kasvanut samaa vauhtia luonnon kolopuiden vähentyessä. Kun metsiä kaadetaan suuria koneita käyttäen, on yksittäisten lahopuiden säästäminen haasteellista. Ne olisivat kuitenkin tärkeitä niin monille hyönteisille kuin linnuillekin. Tikkojen tehtävä olisi nakutella niihin ensin pesäkolonsa, joita muut lajit voisivat puolestaan myöhempinä vuosina hyödyntää. Koska kolopuita on yhä vähemmän, on pönttöjen ripustaminen eläinystävän teko luonnonkolojen korvaamiseksi.

Pöntöt on rakennettava sopivista materiaaleista, lähinnä puusta, joka säilyttää pöntön sisällä sopivan lämpötilan ja on hengittävää. Rakenteen on oltava harkittu. Esimerkiksi viiston katon avulla ohjataan sadevesi valumaan pois, ja helppo avattavuus helpottaa pöntön asianmukaista puhdistusta.

Pöntöt on ripustettava tukevasti ja sopivalle korkeudelle, varjon puolelle ja puuta vahingoittamatta. Petojen vierailu pönttöön voidaan estää erilaisin keinoin. Pöntön etuseinään ei pidä laittaa istuinortta, ja lentoaukko kannattaa ympäröidä pellillä, jotta tikka ei voi hakata reikää isommaksi päästäkseen käsiksi poikasiin. Kun lentoaukon kohdalle naulataan laudan pala ja lentoaukko porataan tämän lävitse, saadaan lentoaukosta niin syvä, ettei näätä tai kissa ylety käpälillään poikasiin.

Linnunpönttöjen säännöllinen puhdistaminen on tärkeää, koska pesissä elää paljon loisia, jotka selviytyvät talvesta helposti. Joskus niitä on pöntön vanhoissa pesämateriaaleissa niin paljon, että ne voivat aiheuttaa seuraavana keväänä pöntössä kuoriutuvien linnunpoikasten kuoleman. Pöntöt kannattaakin tyhjentää vanhoista pesämateriaaleista aina syksyisin.

Koska monet linnut käyttävät pönttöjä myös talvella yöpymispaikkoinaan ja niissä levätessään myös ulostavat niihin, on pöntöt hyvä tarkistaa ja tarvittaessa puhdistaa myös kevättalvella hyvissä ajoin ennen pesinnän alkamista.

Ihmisten tarjoamista pesistä hyötyvät lintujen lisäksi myös siilit ja lepakot. Siilit viihtyvät asutuksen läheisyydessä, mutta huolellisesti hoidetuista puutarhoista ne eivät välttämättä löydä sopivia talvipesäpaikkoja, kuten lehtikasoja. Talviaika horrostamisineen on siileille hyvin riskialtista aikaa, ja suuri osa nuorista siileistä menehtyy ensimmäisen talvensa aikana. Valmiita, hyviä pesäpaikkoja tarjoamalla voidaan parantaa siilien selviämisennustetta huomattavasti.

Kuvassa on sorsa, jonka päähän on tarttunut muovinen roska.Kuva: Inkeri Salo

4. Vältä roskaamista, älä saastuta

Ympäristön roskaaminen muodostaa merkittävän riskin luonnoneläimille. Eläimet voivat esimerkiksi niellä muovia, johon on tarttunut ruoan hajua. Muovi ei sula eläinten ruoansulatuskanavassa, vaan se saattaa tukkia niiden suoliston ja johtaa hitaaseen ja tuskalliseen kuolemaan.

Roskat voivat myös takertua ravintoa etsivän eläimen raajoihin tai päähän. Kalastukseen käytetyt siimat voivat esimerkiksi kietoutua lintujen räpylöihin tai tulla niellyiksi, joskus niiden perään jääneen koukun tai vieheen kera. Rikkoutunut lasi viiltää luonnoneläimille haavoja siinä missä ihmisten paljaisiin jalkapohjiin ja koirien anturoihinkin.

On itsestään selvää, ettei luonnonystävä roskaa ympäristöään. Yhtä tärkeää olisi poistaa luonnosta havaitsemansa roskat, vähintäänkin silloin kun niiden aiheuttama vaara on ilmeinen. Pienten muovipussien varaaminen reppuun, laukkuun tai takin taskuun on hyvä tapa, joka helpottaa päätöstä korjata luonnosta löytämänsä roskat talteen.

”Roska päivässä” on hyvä periaate meille kaikille: jos jokainen keräisi luonnosta yhden roskan joka päivä, ympäristömme näyttäisi  huomattavasti miellyttävämmältä ja olisi samalla eläimille turvallisempi. 

5. Noudata nopeusrajoituksia

Tienpiennarten kasvillisuuden pitäminen lyhyenä antaa paremmat mahdollisuudet tielle tulevien eläinten havaitsemiseen kuin villeinä rehottavat heinikot. Tehokkainta on ajonopeuden pitäminen maltillisena, sillä rauhallisesti ajaessaan kuljettajalla on paremmin aikaa ja mahdollisuuksia havaita tielle tulevat eläimet ja jarruttaa tai väistää niitä.

Alueen eläimistä tai esimerkiksi niiden suosimasta tienylityspaikasta on mahdollista varoittaa autoilijoita myös liikennemerkein. Tätä ei saa kuitenkaan tehdä omin lupineen, jollei kyse ole suljetusta yksityistiestä.

Jos kyseessä on yleinen tie, alueen ELY-keskukselle voi tehdä esityksen toivottavasta liikennemerkistä perusteluineen. Esimerkiksi Porvoossa alueella, jossa siilejä jäi poikkeuksellisen paljon autojen alle, tehtiin viranomaispäätös siileistä varottavasta liikennemerkistä.

Kuvassa eläinsuojeluneuvoja pitää siiltä käsissään.Kuva: Hanna Heino

6. Auta tarvittaessa

Varsin usein luonnonvaraisen eläimen avun tarve on joko suoraan tai välillisesti seurausta ihmisen toiminnasta. Tällöin ei voida vain ajatella, että kyse on ”luonnon laista” ja että asioiden kulkuun ei siksi pitäisi puuttua.

Jo eläinsuojelulaissa määrätään, että sairasta, vahingoittunutta tai muutoin avuttomassa tilassa olevaa luonnonvaraista eläintä on pyrittävä auttamaan. Joskus apu tarkoittaa eläimen kärsimysten lopettamista, joskus sille annettavaa hoitoa. On ensiarvoisen tärkeää, että annettu hoito on asiantuntevaa ja perustuu vankkaan tietotaitoon. Muutoin aiheutetaan eläimelle helposti turhaa ja ylimääräistä kärsimystä ja usein myös sen menehtyminen.

Luonnoneläimiä ei siis missään nimessä pidä yrittää hoitaa itse ”maalaisjärkeen” pohjaten. Jos epäilet eläimen tarvitsevan apua, ota yhteyttä luonnonvaraisia eläimiä hoitavaan tahoon ennen kuin otat eläimen kiinni. Jos eläin on vakavasti loukkaantunut ja lopetettava, se voi olla armeliainta tehdä eläimen löytöpaikalla. Tämä edellyttää sitä, että paikalla on henkilö, joka osaa lopettaa eläimen nopeasti ja mahdollisimman vähän kipua tai pelkoa aiheuttaen. Tällainen voi olla esimerkiksi poliisi tai paikallinen metsästäjä, jonka lupa-asiat ovat kunnossa.

7. Jätä poikaset rauhaan

Jos epäilet jonkin eläimen poikasen tarvitsevan apua, tarkkaile tilannetta ensin pitkiä aikoja mahdollisimman etäältä. Jollei emo odottelusta huolimatta ilmaannu paikalle, kysy neuvoa luonnonvaraisia eläimiä hoitavalta paikalliselta taholta ennen kuin kosket poikaseen.

Poikkeuksen muodostaa tietysti tilanne, jossa poikanen on suoranaisessa vaarassa. Tällöin sen voi siirtää turvaan välittömän uhkatekijän läheisyydestä, esimerkiksi syrjään ajokaistalta. Sen jälkeen sen kannattaa antaa olla rauhassa, kunnes olet saanut asiantuntijataholta lisäohjeet tilanteessa toimimiseksi.

Rusakoiden ja metsäjänisten poikaset herättävät paljon kysymyksiä, sillä ne saattavat oleilla näkyvilläkin paikoilla koko päivän, eikä emoa odottelusta huolimatta kuulu paikalle. Emo kuitenkin käy imettämässä poikasensa vain kerran päivässä, hämärän laskeutumisen jälkeen. Siksi ihmiset harvoin näkevät jänisemon imettävän poikasiaan.

Poikasten kyyhöttäminen yksin paikallaan esimerkiksi heinikon suojissa tai jonkin rakenteen vieressä koko päivän ajan on normaalia, eikä poikaseen saa koskea. Ihmisen hoidossa poikasen selviytymismahdollisuudet ovat lähes olemattomat.

8. Harrasta eläinystävällisesti

Luontoa voi harrastaa monin tavoin niin, etteivät eläimet häiriinny. Retkeily ja patikointi ovat loistavia koko perheen harrastuksia, ja luonnossa liikkuessa tulee tutustuneeksi myös eläinten käyttäytymiseen ja jälkiin. Kun tieto ja ymmärrys eläinten käyttäytymisestä lisääntyy, on helpompi suhtautua rauhallisesti myös niihin tilanteisiin, joissa eläimet aiheuttavat ihmisille tavalla tai toisella häiriötä.

Luonnosta voi nauttia ja muistoja siitä tallentaa myös valokuvaamalla tai kirjaamalla lajihavaintoja. Lintujen lisäksi voi ottaa tavoitteekseen tunnistaa ja bongata vaikkapa erilaisia perhosia, hyönteisiä tai matelijoita.

Perhosia voi myös houkutella pihapiiriin erilaisten syöttien avulla. Talviaikaan lintujen ruokintapaikan tapahtumien seuraaminen on mielenkiintoista puuhaa, ja tarkkasilmäinen havainnoija voi jopa oppia erottamaan eri yksilöiden piirteitä ja toimintatapoja ruokintapaikalla.

Jos kala kuuluu omaan ruokavalioon, itse kalastamalla voi olla varma siitä, että syötävät eväkkäät ovat eläneet vapaan ja hyvän elämän ja kohdanneet mahdollisimman nopean ja tuskattoman kuoleman. Vastuulliseen kalastamiseen kuuluu pyydysten, kuten verkkojen ja katiskojen, tarkistaminen tiuhaan.

Välineet on pidettävä hyvässä kunnossa niin, ettei esimerkiksi haurastunut siima johda sen katkeamiseen ja saaliin pakenemiseen viehe suuhun juuttuneena. Kiinni saatu kala nostetaan vedestä niin pian kuin se on turvallisesti mahdollista ja se tainnutetaan ja tapetaan välittömästi. Ne kalat, jotka halutaan esimerkiksi alamittaisuuden vuoksi vapauttaa, pyritään irrottamaan koukusta veden alla, niitä ilmaan nostamatta. Koukuissa suositaan yksihaaraisia ja väkäsettömiä koukkuja.

Niin sanottuun pyydystä ja päästä (catch and release) -kalastukseen liittyy eläinten kannalta erilaisia ongelmia, joten se ei kuulu eläinystävän harrastuksiin.

Lisätietoa luonnoneläimistä:

luonnonsuojelu eläinsuojeluneuvonta lapset ja nuoret luonnonvaraiset eläimet

Kommentit

Luetuimmat julkaisut