Trofeet - metsästystä matkamuiston vuoksi

Nämäkin leijonanpennut tulevat kohtaamaan tiensä pään suljetulla alueella tapahtuvassa metsästyksessä. Kuva: Ian Michler

Trofeemetsästys on metsästystä, jossa eläimiä ammutaan vain trofeen eli metsästysmuiston vuoksi. Toimintaan liittyy lukuisia eettisiä ja eläinsuojelullisia ongelmia.

Trofeemetsästäjän kotia koristavat eri eläinten taljat, sarvet, päät ja kokonaiset ruumiitkin. Metsästysmatkoja tehdään paljon Afrikkaan, missä on mahdollista ampua upeita eläimiä. Esimerkiksi monien metsästäjien himoitsema ”Big 5” eli leijona, leopardi, sarvikuono, norsu ja puhveli on mahdollista kaataa siellä.

Osalle metsästäjistä muistoksi riittää valokuva tapetun eläimen kanssa. Irvokkaimmillaan kuvissa poseerataan koko perheen kera. Tavallisesta riistan metsästyksestä poiketen trofeemetsästäjä ei yleensä ole kiinnostunut eläimen lihasta. Sitä ei välttämättä hyödynnetä lainkaan. Metsästäjä ottaa eläimestä talteen vain silmäänsä miellyttävät osat.  

Trofeemetsästys on lähtökohtaisesti kestämätön ilmiö eettisesti tarkasteltuna.  Siihen nivoutuu suuria eläinsuojelullisia ongelmia, ja metsästäjät saattavat ampua myös uhanalaisia lajeja. Erityisen ikävä ja yleistyvä ilmiö trofeemetsästyksessä on niin kutsuttu canned hunting. Canned huntingilla tarkoitetaan eläinten, erityisesti leijonien, kasvattamista tarhaolosuhteissa metsästystä varten. Villejä lajeja kasvatetaan kuin tuotantoeläimiä. Kasvatusolot ovat usein todella huonot. Eläimiä esimerkiksi ruokitaan hyvin vähän, jotta kulut pysyvät mahdollisimman alhaisina. Eläimet lihotetaan vasta juuri ennen metsästystä.

Metsästysnäytelmä

Tarhassa kasvatetut eläimet takaavat bisneksen sujuvuuden: niitä käyttämällä metsästysmenestys on taattu. Metsästäjä valitsee etukäteen listasta, minkä eläimen haluaa kaataa, ja maksaa siitä sovitun summan. Eläimistä risteytetään tarhoissa erilaisia värimuunnoksia. Esimerkiksi valkoisesta leijonasta joutuu pulittamaan reilusti luonnollisen väristä lajitoveriaan suuremman summan.

Ennen metsästystä eläin kuljetetaan rajatulle alueelle, josta se on helppo metsästää. Asiakkaan toiveista riippuen eläintä voidaan näytöksenomaisesti jäljittää pitkäänkin, jotta metsästäjä saa kuvitella metsästävänsä villiä eläintä. Todellisuudessa jahtia ohjailevat työntekijät tietävät koko ajan eläimen sijainnin. Rikkaan turistin kuvitelmat suurista saalistustaidoista ovat siis vain harhaa, ja kiireinen metsästäjä saa halutessaan saaliinsa tähtäimeen nopeasti.

Canned hunting on erityisesti Etelä-Afrikan ongelma, mutta leviämässä myös muualle Afrikkaan. Etelä-Afrikassa trofeemetsästys on lisääntynyt vauhdilla apartheidin päätyttyä. Kasvatus- ja metsästystoiminnan syntymistä on edesauttanut se, että maa on pitkälti yksityisomistuksessa. Laki ei myöskään kiellä villieläinten kasvattamista ammuttaviksi. Vahvan yksityisoikeus- ja omaisuuslainsäädännön vuoksi villieläinten pitoa ei voida säädellä, eikä eläinten tarkasta määrästä ole siksi tietoa. Arvioiden mukaan maassa on ainakin 150 tilaa, joilla pidetään jopa 8 000 eläintä. Trofeita metsästetään toki muuallakin, mutta ei niin mittavasti kuin Afrikassa.

Väitteet suojelusta perättömiä

Trofeemetsästystä yritetään yleensä puolustaa kahdenlaisilla syillä: luonnonsuojelullisilla ja taloudellisilla.  Suojelullisia argumentteja on yleensä kaksi: trofeemetsästyksen väitetään vähentävän salametsästystä, ja uhanalaisten eläinten määrä lisääntyy, kun niitä kasvatetaan tarhoissa.

Väitteet on helppo osoittaa perusteettomiksi. Salametsästys ei ole metsästysyrittäjien väitteiden mukaisesti vähentynyt, vaan päinvastoin lisääntynyt viime vuosina. Tarhakasvatettuja eläimiä ei voi missään tapauksessa laskea luontoon villin populaation sekaan: ne ovat sisäsiittoisia ja niiden geenipooli on pieni. Eläimet ovat myös tottuneet ihmiskontaktiin ja ruokintaan. Vankeudessa elävät eläimet eivät kasvata populaation määrää – varsinkaan, kun ne tuotetaan vain tapettaviksi.

Myös metsästysturismin tuottoja liioitellaan. Metsästäjät tuovat esimerkiksi Etelä-Afrikassa vain prosentin kaikista maan matkailutuloista. He harvoin kuluttavat muita palveluita, sillä matkan tarkoituksena on vain metsästys. Lisäksi trofeeturistien tuomat rahat hyödyttävät lähinnä varakkaita yrittäjiä, jotka pyörittävät metsästystilaa. Paikallisille yhteisöille metsästyksen tuotoista jää vain vähän. Paremmin kannattavaa on esimerkiksi valokuvausturismi, joka hyödyttää paikallista väestöä metsästysturismia laajemmin.

Eurooppalaiset vastuussa

Kaukana Afrikassa tapahtuva metsästys olisi helppo niputtaa ”niiden ongelmiin”.  Tosiasiassa ongelma on myös meidän, sillä jopa 99 prosenttia trofeemetsästäjistä on turisteja. Suurin metsästysmatkoja tekevä ryhmä ovat amerikkalaiset, eurooppalaiset tulevat heti perässä. Myös suomalaisia matkustaa toiselle puolelle maailmaa metsästämään, ja kotimaiset firmat järjestävät metsästysmatkoja esimerkiksi Etelä-Afrikkaan.

Myös valitettavan moni eurooppalainen nuori tukee tietämättään metsästystoimintaa. Tunnetut matkanjärjestäjät tarjoavat reissuja hoivaamaan orpoja leijonanpentuja osana luonnonsuojelutoimintaa. Eläinten turvakodiksi väitetty paikka on tosiasiassa kuitenkin farmi, jossa kasvatetaan leijonia metsästettäviksi.

Leijonanpennut erotetaan emostaan pian syntymän jälkeen, jotta naarasleijona tulisi nopeasti uudelleen kiimaan ja tiineeksi. Ennen kuin eläimet ovat täysikasvuisia, rahastaa yrittäjä niillä ensin ”orpopentuina” ja myöhemmin vielä leijonakävelyjä järjestämällä. Kun pennut kasvavat liian isoiksi ollakseen helposti ihmisen hallittavissa, pidetään niitä häkkioloissa, kunnes on niiden vuoro on tulla ammutuksi.

Trofeemetsästys noudattaa bisneksen sääntöjä: se jatkuu niin kauan kuin se on kannattavaa. Koska metsästäjät ovat lähes poikkeuksetta ulkomaalaisia ja suurelta osin eurooppalaisia, virtaa rahaa toimintaan täältä. Siksi meidän on myös syytä puuttua ongelmaan.

SEY kuuluu Trophy free EU -ryhmään, joka tavoitteena on saada trofeiden tuontikielto EU-maihin. Ryhmään kuuluu Suomesta SEYn lisäksi Animalia, Luonto-Liitto sekä Turun eläinsuojeluyhdistys. Tuontikieltoja pidetään toimivana ongelman suitsijana. Koska metsästämisen perimmäinen syy on trofeen hankkiminen, ei se olisi niin houkuttelevaa, jos ei taljaa tai sarvia saisi tuoda mukanaan kotiin.

Pitkään trofeemetsästystä vastaan työskennellyt eteläafrikkalainen toimittaja Ian Michler uskoo, että myös Euroopassa tehokkainta olisi ajaa ensin maakohtaisia tuontikieltoja. Me voisimme siis aloittaa vaatimalla trofeekieltoa Suomeen. Ensiaskel trofeekielteiseen maailmaan on jo otettu, kun Australia kielsi vastikään ensimmäisenä valtiona leijonan osien tuomisen maahan.

trofee trofeemetsästys Ian Michler metsästys canned hunting trophy free eu trofeeton eu

Kommentit

Luetuimmat julkaisut