Näkymättömien eläinten puolestapuhuja

Farm Sanctuary on McArthurin henkireikä. Siellä hän voi ladata akkujaan rankkojen kuvauskeikkojen välillä. Kuva: Nick Ugliuzza

Kanadalainen valokuvaaja Jo-Anne McArthur kiertää maailmalla kuvaamassa ja puhumassa eläinten oikeuksista. Kotonaan Torontossa hän ehtii käydä vain kääntymässä.

Valokuvaaja Jo-Anne McArthur nousi suuren yleisön tietoisuuteen tuotantoeläinten elämästä kertovan dokumenttielokuvan The Ghosts in Our Machine myötä. Elokuvassa seurataan McArthuria, joka kiertää eläintuotantotiloilla, kohtaa vaikeuksia yrittäessään myydä valokuviaan suurille lehtitaloille ja lataa akkujaan tuotantoeläinten turvakodissa, jossa eläimet saavat elää lajityypillistä elämää omina itsenään.

Eläimet ovat aina olleet lähellä valokuvaaja Jo-Anne McArthurin sydäntä. Nuorena hän kiersi maailmaa tehden ihmisiin liittyviä valokuvaprojekteja. Lopulta ystävä neuvoi tekemään sitä, missä McArthur on vahvimmillaan, sillä silloin työn jälkikin on parhaimmillaan.

McArthur alkoi kiertää maailmaa näkymättömiä eläimiä kuvaten. Pian hän alkoi nähdä eläintuotteita kaikkialla, jopa kadulla kävellessään.

– Harvat kuvaavat eläimiä tällä tavoin. Näemme lehdissä kuvia ja juttuja lemmikeistä, norsuista, eläintarhoista ja niin edelleen, mutta miljardit näkymättömät eläimet jäävät vaille huomiota. Eläimet ovat osa arkeamme. Niitä on jopa shampoon kaltaisissa tuotteissa.

Tarinoita eläintarhoista

McArthur kiertelee mielellään eläintarhoissa. Hän etsii kameran kanssa tilanteita, kuten eläimen ja yleisön vuorovaikutusta.

– Kerran otin kuvia, joissa näkyi Ulos-kyltti ja ihmisiä kävelemässä ulos ovesta, mutta taustalla näkyi eläintarhan eläimiä häkeissään. Me ihmiset voimme poistua koska tahansa, mutta eläimet eivät pääse pois.

Enimmäkseen McArthur on kuvannut äärimmäisen huonoissa oloissa eläviä tai niistä vapautettuja eläimiä. Mieleen on jäänyt monta eläinkohtaloa, mutta McArthurin ääni pehmenee, kun hän muistelee kambodzalaisessa eläinten turvakodissa kohtaamaansa entistä sappikarhua. Aasialaisilla karhufarmeilla karhuja pidetään pienissä häkeissä ja niistä lypsetään sappinestettä, jolla uskotaan olevan parantavia vaikutuksia.

4-vuotias karhu oli alkanut tuottaa huonosti sappea, joten siitä oli alettu hyödyntää muita osia. Siltä oli leikattu tassut karhuntassukeittoa varten. Keittoa pidetään edelleen herkkuna Vietnamissa. Neljän vuoden häkissäolon jälkeen karhu pelastettiin.

– Muista turvakodin karhuista poiketen tämä karhu vietti mieluiten aikaa ihmisten kanssa. Se kerjäsi aina lempiherkkuaan, ananashilloa. Menin liian lähelle aitaa, jolloin karhu kaappasi minut halauksen. Se olisi voinut purra tai murskata luuni, mutta se vain halasi minua tassuntyngillään. Se oli yksi niitä hetkiä jolloin muistin, miten paljon enemmän eläimet ansaitsevat, enemmän kuin niille tarjoamme. Ja miten tärkeää on tehdä töitä eläinten eteen. Jokainen eläin on yksilö.

Eläinoikeuskeskustelu lisääntynyt

Naudat, siat, turkiseläimet ja muut tuotantoeläimet ovat myös usein McArthurin linssin kohteina. McArthur pitää ongelmana sitä, etteivät ihmiset tiedä, millaisissa oloissa tuotantoeläimet elävät. Hän haluaa jakaa tietoa, jotta jokainen voisi kiinnittää huomiota omiin kulutusvalintoihinsa.

– Lihansyönti on kulttuurinen ja historiallinen normi. Ei meiltä kysytä, haluammeko liha- vai kasvishampurilaisen. Meitä ei opeteta ajattelemaan kriittisesti. Lihankulutus on myös ympäristökysymys.

Eläinoikeusvalokuvaajan voi olla vaikea saada kuviaan myydyksi, sillä aiheet ovat kiisteltyjä. Media voi pelätä maidontuottajien mainosrahojen menettämistä, jos lehdessä on tuotantoeläimistä juttuja, jotka asettavat tuotannon kyseenalaiseen valoon. Toisaalta lehdet voivat pelätä tilaajien menettämistä.

– Eläinoikeusjournalismi haastaa kulttuurin ja historian, ja ihmiset voivat loukkaantua. Toisaalta saisin kuviani varmaan paremmin myytyä, jos kutsuisin itseäni neutraalimmin valokuvajournalistiksi, McArthur pohtii.

Toisaalta tilanne on McArthurin mukaan parantunut selvästi viime vuosina, ja valtavirran lehdissäkin on alkanut olla juttuja eläinten hyvinvoinnista.

– Dokumentin ilmestymisen aikoihin minulla oli vaikeuksia myydä kuviani, mutta eläinoikeuksista on alettu puhua avoimemmin. Times-lehti teki hiljattain kansijutun eläinten hyvinvoinnista, ja Rolling Stones -lehdessä oli muutama kuukausi sitten iso eläinoikeusaiheinen artikkeli.

McArthurista on kiinnostavaa, että ihmiset rakastavat joitain eläimiä perheenjäseninään ja syövät toisia. 12 vuotta sitten McArthur ryhtyi vegaaniksi. Hän ei kuitenkaan painosta tai syyllistä, vaan yrittää herätellä ihmisiä ajattelemaan omaa toimintaansa.

– Sen sijaan että pohtisin, miksi toimimme näin, yritän tuoda toiminnan näkyville, jotta jokainen voisi havainnoida omaa käytöstään.

Joulukuussa 2013 McArthur julkaisi We Animals -valokuvakirjan. Kirja on osa We Animals -projektia, joka kuvaa eläimiä ihmisympäristössä. Projekti muistuttaa, että ihminen on eläin siinä missä muutkin.

McArthur on tien päällä niin paljon, että hän ehtii käydä vain kääntymässä kotonaan Torontossa. Parhaillaan McArthur työstää projektia, jossa hän kuvaa vahvoja eläinsuojelunaisia ympäri maailmaa.

– Nämä naiset tekevät töitä eläinten hyväksi väsymättä ja usein palkatta. Olen saanut tavata aivan upeita ihmisiä.

Tutustu Jo-Anne McArthurin vaikuttaviin kuviin täällä.

Ananashilloa rakastava entinen sappikarhu muistuttaa Jo-Anne McArthuria siitä, miten anteeksiantavaisia eläimet ovat. Kuva: Jo-Anne McArthur

Jo-Anne McArthur valokuvaus we animals vegaani sappikarhu valokuvaaja turvakoti eläinoikeus valokuvajournalismi

Kommentit

Luetuimmat julkaisut